Perjantaina lähdin ystäväni Maijan kanssa suunnistamaan autolla kohti Kaisankotia, Espooseen. Siellä oli potilasjärjestömme Musilin järjestämä viikonloppukurssi vapaaehtoisille toimijoille. Itse olen mukana vielä monessa vapaaehtoistoiminnassa yhdistyksessäni. Oli tosi antoisa kurssi ja paikka oli hyvin mieleinen, vaikka olikin talvi ja kylmä. Tosin emme juurikaan ehtineet tutustua ympäristöön, mutta silti sain muutamia talvisia kuvia napattua siirtyessämme tilasta toiseen. Tässä teille muutama katseltavaksenne.

Kaisankodin päärakennus

Historiallinen rakennus

Kaunis sisäänkäynti ja leijonapatsaat

Jääpuikkoja ikkunassa

Jääpuikkojen lomasta....

Lumen tekemä "rullaverho"...

Räystäät tippuu....

Ihania huonekaluja, joista tässä yhden penkin selkänojaa.

Tässä jo hieman uudempaa tuotantoa eli majoitustilat ja allasosasto.

Olisipa kiva päästä joskus vaikka kesäaikaan käymään ja kuvailemaan sinne.

Sunnuntaina tuli oltua jonkin verran ulkosalla, kun ilmakin oli kauniin keväinen. Samalla piti ulkoiluttaa kameraa ja napsia keväsiä kuvia. Näytti olevan runsaasti oravia liikkeellä ja pieniä oravanpoikasiakin oli näkyvissä.

Kurret kiipeilivät peräkanaa puuhun ja sieltä alas.

"...ja orava se hyppeli oksallaan ja keinutti syntymäpuuta. Lie harvoin niin iloista oravaa. Kas hypsis ja kopsis, se hyppeli vaan ja keinutti syntympäpuuta. "

Pieni oravanpoikanen ihmeissään katseli oksantyngän päällä, että uskaltaisiko tuosta yrittää alas.

No, vihdoin sitä uskaltautuikin ja alhaalla oli kova kuhina kun nelisen kurrea viuhtoivat hännät suorina ja hyppelivät pitkin ja poikin naapurin pihamaata.

Pikku kurre murkinalla...

Välillä kurre teki pieniä tutkimusretkiä naapuripuun luokse

Mitähköhän täältä mahtaa löytyä... ja ehkä kuvaajaakin hieman epäillen täytyi välillä vilkaista.

Näitä oravia meidän talojen pihoilla riittää. Joskus ne kiipeilevät rapattujen talojen seiniä pitkin ja pujahtavat jostain avoimista ikkunoista sisään. Sellaisia velikultia ne ovat. Ovatpa joskus syöneet jonkun mummon piirakastakin puolet, kun mummo oli jättänyt piirakkansa yläkerran asunnon pöydälle jäähtymään.

Tänään oli tosi keväinen ja lämmin ilma. Päivällä päätimme lähteä hautausmaalle käymään. Isäni olisi täyttänyt perjantaina vuosia, jos olisi ollut elossa, joten päätin näin muutaman päivän myöhässä käydä häntä muistelemassa haudalla. Otin kotoonta enkelin mukaani, sillä äiti kertoin enkelin kadonneen haudalta, jonka olin aiemmin sinne vienyt. Lisäksi ostin miniruusun hautausmaan vieressä olevasta kukkakaupasta.

Siitä on jo runsaat kymmenen vuotta aikaa, kun isä kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen. Vielä monesti ajattelen, että mitä isä tykkäisi mistäkin asiasta. Isä varmaan pitäisi mökistämmekin, jota ei ehtinyt näkemään. Ostimme sen vasta isän kuoleman jälkeen. Isän äidin sukujuuret olivat aika läheltä mökkimaisemiamme, joten uskon että hän olisi viihtynyt myös mökillämme. Kaikkea sitä tulee ajatelleeksi ja muistaneenksi, vaikka suurin suru onkin jo takana päin. Muistot kuitenkin pysyvät.

Käväisin myös entisen luokkatoverini Tonin haudalla. Hänen hautansa on melkein isäni hautaa vastapäätä. Samoin on myös Kalle Hagertin hauta aivan viereisessä korttelissa. Haudalla on upea kuvapatsas. Muistan vielä kuinka nuorena tyttönä kävimme ihmettelemässä hautausmaalla taka-alalla, kun suuri joukko ihmisiä riesni romaanien kuninkaan hautajaisiin. Seurasimme juhlaväen kulkua, vaikka haudalle asti emme menneetkään.

Kalle Hagert

Isän haudalta jatkoimme matkaa mummon ja vaarin haudalle. Matkan varrella oli paljon mielenkiintoista kuvattavaa.

Hautausmaalla vilistää monen laisia eläviä. Oravat ovat yleinen näky haudoilla. Tässä yksi pörröhäntä luikkii hautojen päällä ja välillä istui jonkun hautakiven yllä, loikkien sitten vikkelään piiloon.

Tarpeellsia pelastuslauttoja hautausmaan vesialtaissa. Jokaisessa vesialtaassa oli tällaiset palikat ja muistutus ihmisille siitä, että tarkoituksella ne on altaisiin laitettu, jotta pikku kurret eivät hukkuisi, kun hyppelevät ajattelemattomina paikasta toiseen.

Kuniita kujia hautausmaalla ja ihania, vanhoja muhkurapuita. Tosin monet niistä jo aika lahoilta näyttivät, mutta linnuille oivia pesäpuita ja tietenkin myös oraville.

Naakat ja rastaat ym. linnut olivat vallanneet onton oloiset puut, joista löytyi hauskoja pesäkoloja. Tämä naakka oli jotenkin niin hellyyttävän näköinen, maatessaan tuossa puun oksalla.

Tässä yksi pesän vartija. Ihme ettei tuo naakka lähtenyt minnekään, vaikka tien varrella sitä kuvasin. Yht'äkkiä kuitenkin tuli kiire, kun rastas tuli hätistämään sitä liian lähelle. Silloin rastas sai kyytiä ja häipyi hieman kauemmmaksi. Kova taistelu hautausmaalla näytti olevan pesäpuista.

Aivan ihania koristepuita kukki hautausmaalla. Olisikohan tämä se Japaniin kirsikkapuu. Tosi kauniin hempeitä, vaaleanpunaisia, kerrottuja kukkasia täyteen.

...niin ihanan hempeitä kukkasia.

Lisää kukkaloistoa, toisesta koristekirsikkapuusta...vai onko koristeomanapuu?

Kyllä tämä kevät on ihanaa luonnon värien aikaa.

Hautausmaan haudoillakin oli kaunista väriä ja ihania hautamuistomerkkejä.

Malmin hautausmaan itäisen kappelin pääsisäänkäynti.

Kaunis, vanha vesitorni sijaitsee hautausmaan laidalla.

Rauhallinen ja kaunis haahuilukierros hautausmaalla. Mukavaa kävellä kauniina päivänä, ilman mitään kiirettä. Tosin yksin ollessa voisi nauttia vielä enemmän, kun kukaan ei olisi patistamassa jatkamaan matkaa. Tuntuu vain siltä, että voimat voisivat lopahtaa kesken ja silloin olisi kyytimies tarpeen.

Sain synttärilahjaksi eilen "unelmavävyltä" ja tyttäreltäni tällaisen kierrätyskameran. Olin pudottaa silmäni, kun vilkaisin isoon reppuun ja näin tällaisen ison, komean digijärkkärikameran tykötarpeineen. Sitä välillä miettii, että kun olisi kunnon kamera ja kunpa osaisi sitten kuvata sellaisella. En ole ikinä oikein ymmärtänyt järjestelmäkameran saloja ja nyt minulla on tällainen hieno Nikonin kamera.

Onneksi mukana oli kameran oma opas sekä sain kameran mukana myös uuden digioppaan. Lisäksi sain pojan porukalta myös toisen digikameraoppaan. Onneksi oli hieman erilaiset kirjat. Toinen käsittelee kuvaamista ja toinen kameran tekniikkaa ja muuta digikuvauksesta.

Kameran mukana tuli iso tarvikereppu ja lisäksi sain uuden uutukaisen kameralakun.

Eiköhän näillä pärjää ja nyt vaan opettelemaan tällaisella kameralla kuvaamista.

Tässä yksi ekoja räpsäyksiäni. Piti vaan kokeilla, mutta vielä en kyllä paljoakaan ymmärrä niistä säädöistä.

Tuli tässä mieleeni muutaman viikon takainen keskustelu, jota tyttäreni kävi pienen 6-vuotiaansa kanssa. Tytär sanoi lapsilleen, että ei muistanutkaan, että "mummi" täyttää pian 55-vuotta. Tähän lapsukainen tuumasi, että "sekö mummi, joka äsken kävi täällä". Tytär myönteli ja pienen pohdinnan jälkeen tyttärentytär julki lausumaan: "Täyttääkö mummi vasta niin vähän? Mä luulin, että se on jotain satavuotias".

Hehhee...oli siinä vähän naurussa pitelemistä. Yritin selittää sitten myöhemmin tytölle, että kuinka vanha on, jos on jo satavuotias, kun oma äitinikin on 80-vuotias ja pitäisi olla vielä 20-vuotta vanhempi. Satavuotias on kyllä jo sitten oikein vanha. Eipä taida pikkulapset oikein hahmottaa näitä ikäeroja ja mummitkin tuntuvat oikein ikälopuilta.

Vastaan Moninaisen haasteeseen.

Neljännen kansion neljäs kuva:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.

2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.

4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Kuva on otettu  syyskuussa 2008 maalla, miehen lapsuudenkodin riihestä. Ihmettelimme jättiläiskokoista ampiaispesää, joka oli taidokkaasti rakennnettu hirsiseinien kulmaan. Riihi oli aika pimeä ja taskulampun valossa piti ottaa kuva tuosta ihmeellisyydestä. Siinä ympärillä oli valtava kuhina, kun satoja ampiaisia parveili pesän ympärillä. Samasta aiheesta on syksyisessä postauksessa kuva ja keskutelua. Sattumoisin juuri tämä kuva ei ole kaikista tarkin kuvista, mutta neljäs kuva tämä on kuitenkin.

Haastan tähän haasteseen: Hallattaren, Liisan, Uunan ja Obeesian.

Lisäsin tuohon profiilitekstini alapuolelle kamerani, jolla kuvaan. En sitten millään ymmärrä, miten noita laatikoita sivupalkissa voi siirrellä. Tämä kamerani olisi joutunut uuden laatikon myötä, ihan sivun alalaitaan, josta sitä ei kukaan näe.

Lisään sen tähän vähän isommassa koossa, kun aina silloin tällöin, joku ihmettelee minkälaisella kameralla oikein kuvaan. Tämä Canonin digikamera on jo vuosia vanha. Toissa syksynä se ehti saada jo tällin Kolin kalliolla, kun vähän liukastuin ja kameran zoomi sattui olemaan kuvausta varten auki. Linssisuojuken sivusta lohkesi pieni pala ja pikkuruinen jousi jäi kurjasti varjostamaan linssiä. Onneksi näppärä mieheni sai sen työnnettyä pois tieltä. Muutama klommo kameran zoomin metallissa on, mutta ei tahtia haittaa ja linssi sulkeutuu ongelmitta. Se on vaan sellainen esteettinen virhe.

Kamerassa on kääntyvä näyttö, joten sillä on mielestäni hauska kuvata erilaisista kuvakulmista ja asennoissakin. Kuvaan paljon erikoistoiminnoilla, kuten yökuvauksella ym. toiminnoilla.

Kamera on Canon PoweShot A640, jossa on 10.0 megaa ja 4Xoptinen zoom. Minun taidolleni ihan passeli kamera. Järjestelmäkameroista en ymmärräkään yhtään mitään.

PS, Viikko sitten valokuvatorstain kuvaahaasteen kuvassani olevaan hirveen oli 150-200 metriä matkaa eli seisoin mökkimme luona ja zoomilla otin kuvan autosta ja hirvestä. Kohtuullisen lähelle saa kuvauskohteen vedettyä.

Tällä kameralla jatketaan, vaikka olisihan se joskus mukavaa kantaa käsilaukussa vähän pienempikokoisempaakin kojetta. Naisen käsilaukkuun kyllä mahtuu kakkea, maan ja taivaan väliltä...eikös mahdukin?