KUKA VIERAILEE MÖKILLÄSI, KUN ITSE ET OLE PAIKALLA?

Kovin ovat ihmiset viimepäiviänä olleet innostuneita google Mapsin karttasivujen selaamisesta. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka kameramiehet ovat yllättäneet. Niinpä oli pakko mennä kuikuilemaan mökkimaisemiin, että olemmeko olleet paikan päällä ja näkyykö sinne Beriberiaan asti kuvanäytöllä. Löytyihän sinne karttahaulla ja mökkikin komeili kuvassa pienten lumikinosten keskellä. Oletetusti kuvat on napsittu joskus viime keväänä, pääsiäisen maissa....lumiplänteistä päätellen.

Tarkemmin kuvaa siinä syynätessäni, katseeni kiinnittyi portin pieneen ja piti ihan suurennuslasilla katsoa, näkevätkö vanhat silmäni oikein.....

Rautaisen, heinäkärryn pyöristä tehdyn portin raosta pilkistää kärsämäinen pää....Mäyrä eli metsäsika on tullut kutsumattomana vieraana mökkitontille.Tokkopa sika siitä on hirmuissaan, kun on joutunut salakuvauksen uhriksi....ei taida paljoa siitä välittää. Onneksi emme sentään olleet sauna-asuissa pihamaalla.

Sikamaisia vieraita, kun ollaan poissa mökiltä. Olenhan sen tiennyt, että niitä on lähimaastossa, mutta kertaakaan en ole livenä nähnyt. Mies meinasi kesällä törmätä moiseen tiellä kävellessään. Ajatuksissaan kulki ja melkein oli kohdalla, kun sika lyllersi tien yli...itse en ollut sitä näkemässä. Tosin taisin kerran joutua samaan aikaan vatukkoon....kun pusikosta alkoi kuulua niin pahaa ääntä, että lähdin "hippulat vinkuen" nopeasti kohti mökkiä ja vatut saivat siltä erää jäädä pensaisiin. Kymmenisen metriä mökin portilta kulkee tien kummallakin puolella kesäaikaan tallottu polku. Taitaa olla mäyrien kulkureitti siinä.

Onpa  ollut aikamoinen sattuma, kun yllätysvieras on sopivasti ollut kuvaushetkellä paikalla. Eipä tätäkään olisi tiennyt ilman googlea.

 

Tänään starttasin aamuvarhain kohti kaupunkia, josta oli määrä lähteä bussikyydillä koti Upinniemen varuskunta-aluetta. Entisen työpaikkani senioreiden retki oli tällä kertaa järjestetty näin erikoiseen paikkaan. Itselleni tuo paikka on siinä mielessä tuttu, että 36 vuotta sitten, kävin siellä katsomassa nuorena tyttönä, poikaystäväni sotilasvalatilaisuutta. Sama päivä jäi myös mieleeni kihlajaispäivänämme. Avoissa olemmekin olleet jo 35-vuotta.

En juurikaan muistanut tuosta varuskunta-aluuen rakennuksista tai niiden sijainnista mitään. Paikatkin ovat varmaan kyllä muuttuneet aika lailla näinä vuosina. Emme päässeet jalan kiertelemään varuskunta-aluetta. Olisipa se ollut kyllä vähän liian laaja-alainen alue, kun lääniä kuului olevan n. 5000 hehtaaria. Bussin ikkunasta seurasimme kuinka varusmiehet hiippailivat sotaleirillä maastossa kivääreiden kanssa. Ei sinne kyllä oikein olisi tehnyt mieli mennä tepastelemaankaan.

Niemen perimmäiseen kärkeen pääsimme kuitenkin jalkatuntumalla tutustumaan. Aivan upeat maisemat ja tosi erikoinen rantasauna ilmaantui eteemme.

Enpä tuollaista rantasaunaa olekaan aiemmin nähnyt. Tämä sauna on Eliel Saarisen, 1800-luvun lopulla, suunnittelema Kajanuksen sauna. Täällä on lisää tuon paikan historiasta.

Kajanuksen saunan katolta oli hulppea näköala avomerelle, jonka taka-alalla häämötti Mäkiluoto, joka on armeijan yksi tukikohdista. Mieheni on 70-luvulla ollut jonkin aikaa asepalveluksessa tuolla luodolla. Aika karun kuuloista paikkaa.

Linjurilla kiertelimme pitkin sotilasaluetta ja kävimme myös merisatamassa katsomassa armeijan paatteja ja miinalaivoja miinoineen. Ainoastaan auton ikkunasta pääsi niitä katsomaan.

 

Jotain kiehtovaa näissä paateissa oli, sillä aikoinaan mieheni palveli suuren osan varusmiesajastaan kansimehenä Suomenlinnassa ja silloinen palvelualus oli aikalailla saman kaltainen kuin nämä.

 

Näimme myös monen moisia armeijan alusia.

Pääsimme lounastamaan armeijan lounaspaikkaan ja ihan hyvää ja ravisevaa kanaruokaa oli tarjolla.

Lounaan jälkeen jatkoimme uuteen kohteeseen eli kävimme katsastamassa Upinniemen merikappelin. Aika erikoinen sekin oli ja suunniteltu kuvaamaan laivan keulaa.

Kaunsi punatiilikirko oli avara ja aloisan näköinen. Kappelin etuosaa koristi pienoismallinen Suomen Joutsen. Kirkkotekstiilitkin olivat äärimmäisen kauniit.

Kumeaääninen kirkonkello oli sijoitettu purjeveneen purjeita muistuttavaan monumenttiin.

Päivän päätteeksi kävimme vielä Sotilaskodissa kuuluisilla munkkikahveilla.

Pitihän tämäkin ikuistaa eli munkkikahvit sotilaskodin tarjottimelta nautittuna. Lisäksi teimme vielä pieniä ostoksia kotiinvietäväksi. Pikku-ukolle ostin hävittäjäkoneen ja miehelle muistoksi armeijan saapassukat sekä leijonalogolla varustetun tupakkakotelon.

Tämän jälkeen saatoimme tyytyväisenä aloittaa kotimatkan. Ilma ei ihan suosinut meitä, kun koko päivän sateli vettä. Ei juurikaan haitannut retkeilyä, sillä saimmehan istua kyydissä lähes koko matkan.

Ihan kiva oli viettää päivä armeijan harmaissa vai sanoisiko armeijan vaaleanpunaisissa.

Ps. Muutaman kuvan poistin, sillä en ollut varma olisiko sellaisia saanut kuvata.

Sain mukavan tarjouksen eli Marsu kutsui minut kanssaan Porvoon ajelulle. Lähdimme puolen päivän maissa huristelemaan kohti ruotsinkielistä kaupunkia, Porvoota. Nauroimmekin, että mennään ulkomaille ja siltä se vähän tuntuikin. Siellä aisti heti kielimuutoksen, kun vähän kaikkialla oli ruotsinkielistä tekstiä, enemmän kuin suomenkielistä. Todella kaunis kesäkaupunki. Yleensä olen käynyt syksymmällä, talvella tai kevättalvella siellä. Tällainen hellepäivä kyllä tuntui hieman uuvuttavalta ja aamutuimaan tunsin jo kurkussanikin pientä flunssanpoikasen alkua.

Paparazzeilla oli tietenkin kamerat mukana ja niin sitä tuli kuvattua yhtä sun toista, vaikka Porvoo sijaitsee pääkaupungista, melko nopean ajomatkan päässä.

Tässä ehkä Porvoon kuvatuin paikka? Kaunistahan se joen tuntuma oli ja ihanan idyllistä makasiinimaisemaa. Porvoon kirkkokin näkyi takavasemmalta hieman.

Porvoonjoen tuntumassa oli vanha rakennus, jonka ikkunaan oli laitettu kaunis kukka-asetelma.

Porvoon vanhan kaupungin kadut ovat kuin ulkomailla kävelisi. Matkan varrella oli mitä mielenkiitoisempia putiikkeja, mutta kaikkiin ei raaskinut mennä edes sisälle. Olisi voinut tulla vaikka ostomania. Minä tyydyin vain Brunbergin Alku-karamellisekoituspussiin ja muutamaan lelumuseon postikorttiin ja -merkkiin. Nautimme tietenkin jäätelöt kauppakujan varrella. Oli pakko istahtaa vähän väliä, sillä helle alkoi viemään voimani ja en pysty kauaa olemaan paahtavassa auringossa, vaan täytynee hakea varjopaikkaa.

Marsun ottama kuva minusta, nauttiessani mansikkajäätelöä.

Ihailmme tätä vanhaa, rautaista polkupyörää erään liikkeen edustalla. Tuollaisen minäkin haluaisin mökkimme portin pieleen.

Kukapa ei haluaisi omaa prinsessahetkeä....edes minuutin verran? Sopivan värinen mekkokin löytyi.

Ohikulkiessamme pistäydyimme Porvoon nukke- ja lelumuseossa, jonne muuten ei ehkä olisi tullut koskaan mentyä. Museo on avoinna vain kesäkuukausina. Siellä oli paljon vanhoja leluja. Suurin osa sellaisia, joita ei koskaan ole nähnyt ja olivat jotain 1900-luvun alkupuolelta kotoisin. Kahdessa kerroksessa oli leluja. Porvoon nukke- ja lelumuseon muodostaa yksityinen kokoelma.

Vanhoja metallisia autoja...n. 1900-luvun alkupuolelta.

Tässä vuorostaan vanhoja, jokatytön unelmia, jotka olivat myös n. 1900-luvun alkupuoliskolta.

Yksi hyllyllinen vanhoja leikki ompelukoneita, jotka piti myös ikuistaa.

Ihania, pikkupoikien unelmia eli vanhoja pii-paa- autoja.

Tuollaisista Terttu-nukeista olen kuullut puhuttavan, mutta niitä on ollut kai jo ennen minun lapsuuttani leikkinukkeina.

Näistä jääkaappimagneeteista piti ottaa kuva, että huomatte meidän käyneen "ulkomailla". Esillä oli vain ruotsinkielisiä magneetteja, joten jäi ostamatta. On meinaa tuo kielipää sen verran heikko, ettei kuitenkaan olisi tiennyt tarkalleen mitä niissä lukee.

Sen verran hellepäivä uuvutti, että oli parasta jatkaa matkaa autolle ja sieltä hurvitella kohti Marsun raksaa.

Kiva kesäinen päivä Porvoossa ja kiitos siitä kuuluu Marsulle. Hän palautti minut takaisin sinne, mistä oli hakenutkin eli kotiin sopivasti kuin siippa tuli töistä. Olipa sopivasti erilainen päivä, muuten olisin ehkä istunut kotona tietokoneen ääressä koko päivän.

Torstaikin on toivoa täynnä, sillä paras tyttöystäväni lupasi tulla minua helssaamaan, joten ei tässä ehdi pitkästyä.

Torstaina lähdimme hyvissä ajoin juhannusta viettämään mökkipaikkakunnalle. Matkaan lähti takapenkkiläisiksi pari tyttärentytärtä. Jo moottoritien alussa matka alkoi tökkimään. Helsingistä Lahteen taittui matkantekoa parisen tuntia. Pitkän tovin kuljimme vain 5-10 km vauhtia. Monelta kuskilta meinasi hihat siinä vauhdissa palaa ja toki matkassa oli sitten niitä ns. kiireellisiä, jotka kaikesta huolimtta yrittivät tehdä vaikka mitä, jotta pääsisivät letkan ohi. Näinkin sitä voi yrittää:

Kaksikaistaisesta tiestä tulikin äkkiä kolmikaistainen. Vain penkan puolelta yrittäneet ajoivat letkan ohi. Sieltä meni kuorma-autoja ja pakettiautojakin. Mitäs jos siellä olisi ollutkin kolari tai joku otus ryhtäisi liikkuvan auton eteen? Jonkun kilometrin päästä lähti kyllä tienhaara, mutta ei kai sen pitäisi vaikuttaa siihen, että kilometritolkulla ajetaan penkkaa pitkin.

Sivupeilistä kuvattuna näytti jonoa olevan pilvin pimein takanammekin vielä.

Mökkimatka kesti n. nelisen tuntia, kun sen yleensä tekee n 2½ tunnissa. Piipahdimme vielä menomatkalla kaupan kautta. Illalla saimme vielä lisää vieraita mökille, kun tytär tuli loppuperheensä kera.

Mökkikunnan pellolla oli keväisiä koululaisten tekemiä linnunpelättimiä. Ne oli siirretty koulun edestä S-marketin luokse pellolle. Niitä kävin kuvaamassa viikonlopulla. Siellä oli hauskoja pelättimiä. Mitäpä jos rakentaisi omalle pihamaallekin hauskan pelättimen?

Tässä pari taidonnäytettä hieman lähempää kuvattuna. Aika hauskoja pelättimiksi. Saahan nähdä mitä kesän aikana vielä pellolle ilmaantuu kun sinne voi tehdä kuka tahansa omia taidonnäytteitään. Puuhassa on mukana kunta ja Haihatus.

Mökillä olikin taas ilmaantunut lisää kukkia viime kerran jälkeen.

Irikset olivatkin jo melkolailla lakastuneet, mutta kukassa oli nämä sukulaissielut eli kurjenmiekat.

Konnantatar oli myös komeasti kukkimassa.

Juhannusaatonaattona ihmettelin tummaa kuoriaista punakellukan lehden alapinnalla. Enää aattona en ihmetellyt, sillä se oli joku kukkajäärä, joka oli pistänyt poskeensa lähes kaikki punaiset kukan terälehdet.

Tällainen komistus lensi tuvan ikkunaan. Onneksi kamerakin oli siinä hollilla, jotta sain kuvattua tämän isokokoisen musta-valkoisen perhosen ikkunan lävitse. Tämä siis on kuvattu ns. nurjalta puolelta. Jos en ole ihan väärässä, niin uskoisin tämän olevan keihäsmittari eli kuuluu yöperhosiin.

Juhannuksena saunottiin, käytiin katsomassa juhannuskokkoa, herkuteltiin ja juhannuspäivänä oltiin juhannustansseissa koko porukalla. Niistä tunnelmista  kerron vielä erikseen.

Sunnuntaina suuntasimme matkamme kohti kotikontua. Onneksi menimme pientä kiertotietä, niin vältyimme seisovilta ruuhkilta ja matkanteko sujui mukavammin kuin menomatka. Autoja toki oli, mutta liikenne kulki kokoajan.

Paluumatkan teimme Sysmän kautta ja Lahdesta lähdimme sovinnolla vanhaa tietä pitkin, kunnes Mäntsälän pohjoispuolella laskeuduimme moottoritielle. Siellä olikin Mäntsälän ja Keravan välisellä tieosuudella joku kolari, jossa yksi osapuoli oli ollut peura tai joku hirvieläin. Raato makasi tien keskiosuudella ja paloauto sekä ambulanssi olivat paikalla. En juuri nähnyt mikä oli muu tilanne. Toivottavasti ei kuitenkaan kenellekään käynyt pahoin.

 

Viikonlopun Tampereen reissulla pitä hieman ulkoiluttaa myös kameraakin. Tässä näitä ulkoilukuvia.

Tuossa viimeaikona oli puhe Yykaakoo4-haasteen kohdalla Tillikasta. Siinä haasteessa oli hesalaisen Tillikka-ravintolan kuva. Tässä taustalla on sitten se kuuluisa Tampereen Tillikka eli teatteriravintola. Pitihän sekin ikuistaa, kun kerran saman niminen ravintola sijaitsee kotikonnuillani.

...veet Tammerkoskessa kiitävät ain, sillalla kuohuja kuunnella sain. Tässä näkymä sillalta.

Sopivasti satuimme Tampereelle maalaismarkkinoille. Malmillakin olisi ollut viikonlopulla maalaismarkkinat, mutta Tampereella näytti olevan kyllä enemmän markkinameininkiä. Mitään sen kummempaa ei tullut ostettua, kuin parit lihikset evääksi.

Koristeellinen lasikupoli oli Tampereen kauppatorilla, joka piti ikuistaa, kun vastapäinen rakennus peilasi siihen niin hauskasti.

Käveltiin kosken reunaa matkan ja kierrettin tien kautta Laukontorin suuntaan. Tässä tätä koskea edelleen.

Tarmpeelta nääs tämäkin kuva edelleen.

Käväisimme Laukontorin kupessa olevalla Radiokirppiksellä. Siellä oli väkeä kuin meren mutaa. Jotenkin tuli hieman Hesan VR-makasiinimainen olo eli sellainen, että pitäisi mahdollisimman nopeasti päästä ulos...kapeat väylät ja vaunuja ym. kärryjä tulee liikaa vastaan ja ihmisiä törmäilee. Emme ostaneet sieltä mitään ja lähdimme Koskikeskusta kohti, käväisimme kaupassa ja suuntasimme hotelliin. Tässä kävelysillalla hetken kuvasin Tammerkosken tyrskyjä.

Tässä sitä ympäristöoppia tulikin hieman käytyä läpi. Aika vähäiseksi jäi siis tuo Tampereella samoaminen. Autollakaan ei uskaltanut lähteä liikenteeseen, sillä parkkipaikat olivat kiven alla. Saimme tuurilla automme hotellin läheisyyteen, joten emme enää uskaltaneet sitä siitä siirtää pois, ennen seuraavaa aamupäivää.

Ihan mukava reissu, vaikka moni houkuttava kirppari jäikin katsastamatta.

Eilen oli taas retkipäivä. Harvinaista, että samalle viikolle sattuu pari reissua. Tämä retki suuntasi kohti lähtistä uuttamaata. Osallistuin entisen työpaikkani "eläkeläisten" retkelle. Tunsin taas olevani joukon "nuorin" eläkeläinen, sillä olenhan joutunut jättämään työmaailman sairauden vuoksi jo nelikymppisenä. Valtaosa eläkeläisistä on kuitenkin n. 65-80 ja rapiat päälle. Pari kolme kertaa vuodessa on joku yhteinen tilaisuus, jossa on mahdollista tavata näitä entisiä työtovereita, jotka ovat jääneet eläkkeelle. Joukossa on kyllä paljon ns. tuntemattomia, sillä olen ollut suuressa konsernissa töissä, jossa on lääkefirman porukkaa aika aikalailla ja heistäkin tunnen vain osan ennestään. Itse olen ollut ns. tytäryhtiössä töissä ja ilo on tavata niitä työtovereita, jotka parin kymmenen vuoden aikana ovat tulleet minulle tutuiksi.

Kaupungista matkamme suuntasi kohti Lohjaa, jossa ensimmäisenä suuntasimme kulkumme Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon. Kirkko on poikkeuksellisen rikkaan maalauskoristelunsa vuoksi Suomen keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin huomattavampia muistomerkkejä.1500-luvulla rakennettu Lohjan Pyhän Laurin kirkko, on Suomen kolmanneksi suurin kivikirkko.



Lohjan Pyhän Laurin kirkko olikin sisältä uskomattoman kaunis ja voi vain ihmetellä, että mitenkä joku on pystynyt tuollaisia hienoja seinämaalauksia joskus maalaamaan.
Olen ollut jokunen vuosi sitten kummityttäreni rippijuhlissa tässä kirkossa, mutta ei silloin ollut aikaa kiinnittää huomiota näihin komeuksiin, vaan nyt kuulimme diakonin kertomana aika paljon kirkon historiaa. Tilattu opas ei saapunut paikalle, mutta onneksi saimme kaikesta huolimatta kirkon työntekijältä kattavaa opastusta.



Tässä lisää kauniita seinämaalauksia ja kirkon ikkunat ja pilarit olivat aivan omaa luokkaansa eli todella upeita.



Aivan kellotapulin kupeessa sijaitsi edesmenneen valtioneuvos Johannes Virolaisen hauta. Kirkkoa oli hieman vaikea kuvata, kun tähän aikaan vuodesta mahtavat puut olivat lehtien peitossa ja kirkkoa näkyi vain osittain niiden lomasta.



Tiistaina oli myös monella lapsella ja nuorella, syksyn ensimmäinen koulupäivä. Nykyaikana se näkyy mopoina ja skoottereina koulun pihamaalla. Vielä joitain vuosia sitten pihamaat täyttyivät vaihdepyöristä, mutta nyt näyttää siltä, että polkupyörät ovat vaihtuneet toisenlaisiin menopeleihin, ainakin yläastelaisilla tai ylemmän asteen kouluissa. Tämän huomion tein itse ainakin matkan varrella.

Matkamme jatkui Vironperälle eli pienen ajomatkan päässä olevalle museotilalle, jossa Johannes ja Kyllikki viettivät aikoinaan yhteisiä elonpäiviään. Enpä ollut aikaisemmin siellä käynytkään ja nyt oli oiva tilaisuus paikata tuo aukko sivistykseen.Bussikuskilla matka oli hieman hakusessa, sillä opastaulu Vironperään ei ollut kovin näkyvästi esillä valtatien varrella. Hieman pusikon lomasta pilkisti nimeä kantava kyltti esiin.



Tässä näköisnuket istuvat Vironperässä tunnelmoiden.



Siellä oli mahtava määrä erilaista keräilytavaraa, jota Kyllikki oli haalinut ja osa oli tullut lahjana taloon. Kauniita sinisiä lasiastiota oli kerätty ikkunalle hyllyille. Sininen lasi on kyllä kaunista.



Taloon oli kerätty myös näytteille lukuisia Kyllikin juhla-asusteita, jotka olivat olleet hänen yllään erilaisissa valtiovallan juhlatilaisuuksissa. Suuremmassa osassa näkyi kullan hohtoa ja pukujen vierellä oli lukuisia lierihattuja, joita hän oli käyttänyt asujen kanssa.



Pihapiiri oli kaunis lampineen ja kukkineen. Ihailin rakennuksen päässä kasvavaa jalokärhöä, joka kukki runsain sinisin kukin. Opastus oli aika pitkä ja varmaan olisi oppaalla ollut vaikka kuinka paljon mukavaa kerrottavaa talon asukkaista, mutta aikamme oli rajallinen ja piti jatkaa matkaa eteenpäin.

Vironperältä jatkoimme matkaamme kohti firman tilaa eli Tuohilammelle. Siellä meitä odotti maittava lounas, joka vanhasta muistista on tosi hyvää, niin kuin tälläkin kertaa. Ohjelmamme oli vaan buukattu aika kiireisellä aikataululla, joten syönnin jälkeen meitä odotti johtotason informointi, mitenkä firmalla oikein  meidän lähtömme jälkeen menee. Ei enää oikein jaksa kiinnostaa, kun on ollut talosta pois jo lähes 14 vuotta. Sitä paitsi, ei meidän pienen "nappifirman" asioita juuri kerrota, kun se suuri pääyhtiö on se tärkein.

Tuon tilaisuuden jälkeen, meitä odotti päiväkahvi herkkuineen ja sitten oli enää puolisen tuntia aikaa jäljellä kotiin lähtöön. Olisi ollut mukavaa vähän tutustua jälleen kerran ympäristöön. Alunperin oli tarkoitus, että halukkaat pääsisivät uimaan ja saunomaan, mutta ei siinä ajassa kyllä mitään olisi ehtinyt. Kuitenkin kiiruhdin vielä rantaa ihailemaan luontoa ja tällaiselta siellä osin näytti.



Pivet heijastivat kauniisti Tuohilampeen ja lumpeen kukat olivat vielä osittain kukassaan. Jossain kauempana oli muutama joutsen uimassa. Onneksi päivä oli ollut meille suotuisa ja taivaskin onneksi unohti tiputtaa vettä niskaamme.
Ainoa mitä olisin kaivannut, oli aika. Olisi ollut mukavaa vielä keskustella tuttujen kanssa, sillä siihen jäi hyvin vähän mahdollisuutta.



Tämä rakennus on Tuohilammen vanha päärakennus.Firma on ostanut sen v.1968. Tilan eräs aikaisempi omistaja menetti 1900-luvun alussa tilansa pelissä. Talon väki oli matkutanut tilalta valkoisella ratsulla pois ja tuon ratsun nimi oli Orion.Nykyään tämä rakennus toimii kurssikeskuksen majoitustilana.

Saimme pienet tuotepaketit mukaamme ja matka jatkui kohti kotiseutua. Saahan nähdä keitä on jälleen vuoden päästä mukana ja aina jonkun matka päättyy kesken kaiken. Seuraavaksi odotellaan sitten firman eläkeläisten jouluateriaa ja siihen on enää aikaa enään n. 4 kk.

Sunnuntaina lähdimme aamutuimaan Uudenmaan Munuais- ja maksayhdistyksen eli Uumun kanssa reissuun Lappeenrantaan. Osallistuimme kolmen yhdistyksen perinteiseen kesäpäivään, jonka tarkoitus on liikunta ja yhdessä olo. Vuosien ajan ollaan käyty mittelöitä petankkipystistä. Kuluneen vuodan ajan se on ollut meidän yhdistyksemme hallussa ja tarkoitus oli tietenkin ottaa se edelleen oman yhdistyksen kaappia koristamaan. Paikan päällä olisi ollut tarkoitus myös pelata mölkkyä ja tikkaa. Bussissa jo puuhasteltiin joukkueita, mutta minä jäin kyllä suosiolla pois näistä peleistä, sillä kaulan tikit olivat vielä kovin tuoreita ja niitä ei sovi revittää "sairasloman" aikana. Parempi on odotella ensin jälkitarkistusta ja sitten katsoa mikä on tilanne ja saako luvan osallistua liikuntaan ja keilaamiseenkaan vielä.

Saavuimme ennen puolta päivää Lappeenrantaan, jossa joimme tulokahvit. Pysähdyimme kyllä jo mennessä Pukaron Paronissa, mutta siitä oli jo jonkin verran aikaa. Onneksi meillä oli oiva tilaisuus ennen laivaristeilyä, tutustua Lappeenrannan Hiekkalinnaan.



Hiekkalinnan taidonnäytteet olivat tosi upeita ja viimeistä piirtoa myöten tarkkarajaisesti tehty. Tässä hevosia vankkureineen liikenteessä. Uskomatonta, mitä hiekasta voi saada aikaiseksi.



Meneillä näytti olevan myös junanryöstä. Nuo miehet junavaunun edessä olivat niin aidon näköisiä. , kuten tuo hiekkajunakin. Siinäpä olisi iseille mallia, jos pikkupojat haluaisivat hiekkakakkujen sijasta tuollaisia. Heh-hee....kukakohan ottaisi Hiekkalinnasta "vaarin".

Joukolla naiset ostivat ihmesoruksia, jotka muuttivat väriä ihon lämpötilan mukaan. Minäkin kokeilin, mutta taisin olla niin kylmä, että se näytti vain harmaata väriä ja lisäksi minulla on niin ohuet sormet, että en olisi löytänyt ehkä aivan sopivaa sormusta. Lisäksi olisi vaikea pysyä niin tasalämpöisenä, että sormus sopisi asukokonaisuuteen. Olisihan se aivan hassua, jos sormus näyttäisi vihreätä....poikkeisi vallan vaatetuksestani. Joten en ostanut sormusta, kuten moni muu.

Viimein pääsimme matkaan, joka johti Suvi-Ellenillä kohti Riutansaarta, joka sijaitsee Taipalsaaressa.Linkin kautta voitte ihastella enemmän käytikohdettamme. Laiva oli lastattu iloisilla risteilijöillä. Istuimme kyllä aika lailla, kuin sillit suolassa alakannella, sillä aamupäivällä tuntui vielä aika tuuliselta ja pientä tihuttamistakin oli ilmassa. Meillä oli ilo seurata laivasta käsin purjehduskilpailujen veneitä, jotka lipuivat pitkin Saimaan selkää.



Puolentoista tunnin päästä olimme jokseenkin paikan päällä eli Riutansaaressa.



Ensimmäisenä meitä odotti pitkät porrasrivit ja joillekin hieman vaikeakulkuinen maasto, mutta ylhäälle pääsy kannatti, sillä pian saimme nauttia herkullisesta lounaasta kaikkine lisukkeineen. Maha oli kyllä niin täynnä, joten ei sen jälkeen kyllä olisi jaksanut enää mitään mittelöä suorittaa. Tilanne kyllä näytti siltä, että petankki- ja mölkkyottelut saivat sovinnolla jäädä seuraavaan vuoteen ja niin se pysti jäi vielä meille vuodeksi. Tikkakisoja sentään pystyttiin pitämään ja voitoiksi tuli makeisrasioita, joista osamme saimme me "laiskatkin" kotimatkan varrella.



Mökki, jossa lounastimme, sijaitsi korkealla kukkulalla. Riutansaarelta oli hulppeat näköalat Saimaalle ja piti kyllä olla hieman varovainen taas kuvauksien kanssa, ettei löytäisi itseään rinteen alapuolelta.



Näkymä Riutansaaren kallion päältä Saimaalle.



Ennen kotiin lähtöä oli vielä mahdollisuus saunoa saaressa olevassa kotasaunassa. Itse en uskaltanut tällä kertaa mennä sinnekään. Huuleni hieman oireili siihen suuntaan, jotta piti seurata tuleeko siihen tulehdus päälle.



Viimein pistettiin Suvi-Ellenin nokka kohti Lappeenrantaa ja matkalla ohitimme kalliomaalaukset, joita oli maalattu monia satoja vuosia sitten matkan varrella olevan kallion seinämään.



Yritin laittaa punaisella merkinnän kallion osaan, jossa näytti olevan niitä kivikautisia kalliomaalauksia. Paikan päällä niitä oli hieman vaikea erottaa, ohi lipuvan laivan kannelta. Kotosalla sitten "suurennnuslasilla" niitä tarkempaa pääsin katsomaan.



Tällaiselta Saimaan vesistö näytti paatin kannelta katsottuna ja ilmakin oli suopea meille, vaikka jo säätiedotukset olivatkin povanneet ukkoskuuroja ym. sateita. Laivassa vielä saimme nauttia kakkukahvistakin.



Kaikki mukava päättyy aina aikanaan ja pian saimme katsella vain kun Suvi-Ellen lipui kohti satamapaikkaansa, jättäen meidät Hiekkalinnan kupeeseen, josta pääsimme linjuriin, vieden meidät kohti pääkaupunkia. Päivä oli ollut mukava ja monia tuttuja tuli nähtyä, mutta myös uusia tuttavuuksia tehtyä. Oli ollut ihan mukava reissu.

Matkan varrella oli vielä kameramiehille ja -naisille paljon kuvattavaa. Yritimme Savisudin kanssa kilvan kuvata ikkunasta hienoa auringonlaskua. Tässä kuva siitä, miten Savisuti kuvaa auringonlaskua:



Hieno auringonlaskukuvahan siitä tuli, joten kyllä se autossakin voi onnistaa..

Matkan jälkeen oli muuten hyvä olo, mutta kyllä siihen huuleen tuli tulehdus ja onneksi pääsin maanantaina ongelmitta terveyskeskukseen lääkärille ja sain kymmenen päivän antibiottikuurin. Toivotaan, että tulehdus hellittää, pingotus laskee ja punotus vaalenee suupielestä Nytkän on mätäkuu ja pitää olla tarkkana näissä tulehduksissa.

Huomenna menen jälleen reissuun, mutta suuntana on Lohja kirkkoineen ja Vironperän kautta Tuohilammelle Vihtiin. Toivotaan kohtalaista retkeilykeliä huomiseksikin.