
Lauantaina käytiin Prisman parkkiskirppiksellä. Kurjaa, kun nykyään kauppojen viikonloppna olessa auki, ei kyseistä kirppistoimintaa ole enää kuin suurempina juhlapyhinä, jolloin kaupat ovat kiinni. Lauantaina eli pyhäinpäivänä oli mahdollisuus taas käydä kurkkimassa ihmisten hylkäämiä tavaroita ja jotain löytyikin matkaan. Sunnuntaina piipahdettiin sitten katsastamassa Suvilahden kirppistä, joka sijaitsee Helsingin kaasulaitoksen tiloissa ja on vasta muutaman sunnuntaipäivän ollut toiminnassa.

Aika osuvan värinen hattu eli just mun väriäni, joten oli pakko ostaa parilla eurolla.

Pinkit, satiiniset hippakengät....

Ennestään minulla on jo yksi tuollainen pinkki pussukka, mutta oli kiva löytää toinen. Siinä aiemmassa pussukassa säilytän erilaisia askarteluvälineitä. Toiseen voisi tietenkin laittaa esim. käsityötarvikkeita tms. Lisäksi ostin kymmenkunta hiuslenkkiä, kun hiukset ovat venähtäneet aivan liian pitkiksi ja vielä hetken pitäisi kärvistellä tuon pituuden kanssa, ennen kuin raaskin mennä leikkauttamaan ja värjäämään niitä.

Valkoisen kämmenkulhon löysin lauantaina kirpparilta ja nuo mustat helmet ja tuon hopeanvärisen sydänkorun ostin eilen. Jää nyt vielä mietinnän alle, että säilytänkö helmet tuollaisenaan vai tuunailenko niistä jotain omaa juttua. Lasiset helmet ovat kaupassa aika arvokkaita, niin purkaamalla ja rakentamalla uudet saa paljon edullisemmin tehtyä omanlaisia helmiä.

Tässä vielä parit helmiostokset.
Kirppiksillä on kivaa kierrellä.
Viikonlopulla löytyi taas kirppiskierroksilta edullisesti kaikkea kivaa:

Nykyään ei ole tullut askarreltua kortteja kovinkaan paljon enää 3D-kuvien kera. Ostin kuitenkin varalle kuusi arkkia, kun sain eurolla kolme arkkia.

Osin myös muutaman 3D-tarrakoristeen ja Sarah Kay-vihkosen 50 cnt:n kappalehintaan.

Korttipahveja aina tarvitsee ja löysin yhden mustan ja kaksi harmaata nippua. Niissä oli kivat kohokuvioiset pinnat. Niput maksoivat euron kipale ja lisäksi löysin 3m rullan mustaa paljettinauhaa kahdella eurolla.

Jo ystävänpäivää ajatellen löytyi sopivaa korttimateriaalia eli tarra-arkki 50 cnt ja kukkakimppuja 2 euroa pussi.

Kotonamme on mummoni vanha perintölipasto, jossa on viisi laatikkoa ja tuollaisia leveitä vetimiä. Vanhat ovat vetovoimasta hieman kääntyneet ja löysin 9 € kolme kuusi uutta vetokahvaa ja muutamalla kymmenellä centillä pullon saunan löylytervaa.

Pikkumiehelle tulee ostettua kirppareilta kaikenlaisia kulkuneuvoja. Saas nähdä mittä sälli tuumaa näistä? Femma meni yhteensä näihin kaulusteisin, vaan tuo traktori on kyllä aika massiivinen kulkupeli.

Ihan hyväkuntoiset talvijalkineet loskasäille löytyi eurolla. Toivotaan, että sopii ja kelpaa.

Harmittelin jossain vaiheessa, että aiempi samanlainen vaakani oli painovoimasta ehkä hajonnut. Nyt näin femmalla samanlaisen, käyttämättömän painonvartioitten vaa'an ja ostin sen. Täytyy pitää parmepaa huolta tästä tarpeellisesta keittiövälineestä.
Muutama uuden veroinen pusero tuli vielä ostettua. Nyt oli mukavan askarteluvoittoinen päivä....taisi olla askartelusilmät mukana kirpparikierroksella.
Taannoin, 36 vuotta sitten oli tapana kultasepänliikkeissä lahjoa kihlapareja ylimääräisillä lahjuksilla. Ehkä se oli jonkinlaista markkinointikikkaa. Ostaessamme kihlasormukset meille tarjottin kylkiäisinä Ruotsin risteilyä tai puolta tusinaa kahvikuppeja. Koska sulhaseni oli armeijassa, niin meillä ei niin helposti olisi ollut aikaa risteilyyn, joten valitsimme tuon kahviastiaston. Eikä harmita yhtään näin jälkikäteen. En tiedä onko tuo kahviastiasto mitenkään arvokas eli mitään keräilysarjaa, mutta mielestäni se on juhlavaa ja ainakin kuppien ja lautasten pohjassa on numerosarjoja.

Puolesta tusinasta kaikki alkoi ja kirjahyllyn lasikaapissa on nyt 55 kahvikuppia ja asetteja monin verroin enemmän. Osaan kupeista on tullut pieniä säröjä juhlien jälkeen tiskatessa. Lähinnä näitä kahvikuppeja käytetään isommissa juhlissa ja näitä on ollut hyvä lainata myös sukulaisille, kun on ollut kahvitilaisuuksissa kahvikupeista puutetta.

Sattuipa somasti viikonlopulla kirppiskäynnillä. Rahapussissa sattui sillä kertaa olemaan vain viisi euroa ja kiertelin katsomassa onko mitään ostettavaa, käytössä oleva rahasumma huomioiden. Olin jo katsellut itselleni uutta uimapukua, joka maksaisi neljä euroa, vaan ensin päätin kiertää kirppiksen läpi, ennen ostopäätöstä. Eräällä pöydällä sitten huomasin tämän astaiston, kun pariskunta oli juuri tuomassa tavaroita myyntiin. Koppasin astaiston kainalooni, sillä se maksoi vain viisi euroa ja laatikossa oli 10 kahvikuppia alustoineeen ja kahdeksan kakkuasettia. Tosin niissä kakkuaseteissa oli sellaiset kullatut lehdykät, kun kotona olleet olivat pääsääntöisesti valkoisia, joissa on kultaraita. Lisäksi minulle on kerääntynyt kolme kermakkoa ja pari sokerikkoa. Iso pullalautanennkin on löytynyt kirpparilta aiemmin.
Aikamoiset juhlat voisi nyt pitäää, kun kahvikuppeja on jo 65 paria, vaikka sitten joissakin onkin pieniä säröjä. Ehkä hieman voisi karsia sitten niitä huonompia jossain vaiheessa pois. Taitaa tulla kohta säilytyspulaa. Olen nähnyt näitä kahvikuppipareja monenlaiseen hintaan kirppareillakin. Toiset pyytää useita kymppejä, mutta minä en osta niitä millään isolla rahalla. Nappaan tilaisuudesta kiinni, kun kohdalle sattuu edulliseen hintaan.
Tällainen mukava löytö tälläkertaa ja uimapuvunkin sain, kun kävin automaatilla hakemassa lisää valuuttaa.
Edit:
Lisään vielä kahvikuppiparin kuvan, että näkyy oikein minkälaisista kupeista sitä oikeasti on kyse ja joidenkin pohjassa näkyy tuo leimakin:

Kahvikuppipari ja kakkulautanen

Puolalaisia näyttää olevan, leimasta päätellen.
On tullut aika vähän päiviteltyä täällä viimeaikoina muuta kuin kuvahaasteita. Entiseen tapaan olemme kierrelleet kirpputoreilla ja kaikenlaista tavaraa sitä on tullut ostettua. Täytyy tässä vähän esitellä mitä kaikkea sitä on kirppiksillä taas vastaan tullut. Ostokset ovat runsaan kahden viikon sisällä hankittuja.

Toissa viikonloppuna ostin kirpparilta pinkki/rosasävyistä hahtuvalankaa kolme kerää ja yhden hapsulankakerän. Hahtuvalangat maksoivat 3 euroa vyyhti ja hapsulangasta maksoin euron.
KIRPPISMUOTIA:

Tämän uuden, rosan värisen villatakin sain 3 eurolla, ei paha. Tykkäsin kovin tuosta helmasta ja kivasta kauluksesta ja kokokin oli aivan omiani. Samalta myyjältä ostin parilla eurolla Benettonin paitapuseron. Harvoin tulee käytettyä paitiksia, mutta jospa tätä tulisi käytettyä, jos haluaa pukeutua vähän siistimmin.

Pirteän, pinkin puseron löysin muutamalla eurolla. Nyt on tullut näitä krympattuja puseroita ja jotenkin ne tuntuvat kivilta kun eivät ole ihan tyypillisiä ja samanlaisia joissa on vuosikausia kulkenut.

Tällaisista mustista pienistä repuista pidän. Käytän niitä käsilaukun korvikkeena, sillä heikkoselkäisen on helpompi roikottaa pikku reppua, kuin isoa olkalaukkua. Olin tosi iloinen tuosta etualalla olevasta mustasta käsilaukku-repusta. Sitä pystyy kantamaan olkapäillään, kuin myös reppuna ja se on ihan oikeata nahkaa. Harvoin sellaisia löytyy ja saa niin edullisesti kuin kolmella eurolla. Nyt kun satuin löytämään toisenkin, niin ostin varrarepuksi. Se ei ole oikeata nahkaa, mutta tilva pikkureppu sekin ja maksoin vain yhden euron siitä. Ihan uuden näköisiä molemmat. Minulla kun on tapana kantaa mukanani kaikenlaista maallista omaisuutta. Kamera kulkee matkassa ja kalenterikin pitää lompakon lisäksi reppuun tunkea. Sitten sieltä löytyy kaikkea tarpeellista, kuin myös vähemmän tarpeellista. Naisen käsilaukku on arvoituksellinen.

Pinkki kaulanauha löytyi 25 cnt:llä eli sillä saa kaupasta nippa-nappa yhden muovikassin.
KORISTE-ESINEITÄ:

Tällaisen lasisen kynttilälyhdyn löysin ja minulla on parvekkeella aikalailla saman kaltainen toinen lyhty. Siinä on maitolasinen kupu ja marjat ovat punaisen värisiä. Pieni lasienkeli oli niin söpö, että ostin sen toisten enkeleitteni seuraksi kaapin päälle.

Ihastuin tähän mustaan, koristeeliseeen kynttilälyhtyyn ja nyt se roikkuu parvekkeella ja siinä on mukava poltella pimeinä iltoina kynttilää. Jotenkin nuo kynttilälyhdyt houkuttavat ostamaan tähän vuoden aikaan, kun kaipaisi hieman valoa pihamaalle iltaisin.

Ennestään minulla on jo tällainen viuhkamainen tulppaanikoriste ja se on pinkin värinen. Nyt kun löysin toisen samanlaisen 50 cnt:llä, niin pakkohan se oli ostaa. Siitä oli puiset lehdet hieman haalistuneet, mutta "nou hätä"....maalasin ne kotiin tultuani akryylimaalilla ja taas viheriöi.

Löysin lasisen sokerikon parilla eurolla. En tiedä onko se vanhan mallinen vai uudehkö, kun en ole mikään asiantuntija sen suhteen. Joka tapauksessa se oli niin nätti ja sopiva sokeriastiaksi, eikä ollut järin pahan hintainenkaan.

Eurolla löysin sarjan mini-mini-tauluja. Jos jossain vaiheessa innostunen tuunaamaan nukkekotejani, niin tässä oikein minitaidetta koteihin. Taulut ovat posliinia ja niissä on joku nimi ja vuosilukukin pohjassa, joten ei varmaan ihan pätötöitä.
KIRJALÖYTÖJÄ:

Kirjahyllyt kyllä notkuvat jo ennestään, mutta kun vastaan tuli luonto-opas edullisesti, niin se piti tietty ostaa. Mökkimaisemissa kun näkyy paljon erilaisia eläviä ja jälkiä, josta ei kaupunkilainen aina ota selvää. Ehkä opas kertoo jotain, mitä ei muuten tietäisi. Pikku-ukolle piti osaa kirja, kun numerot ja kirjaimet kiinnostavat pikkumiestä, vaikka puhetta ei juuri vielä osaa tuottaakaan. Poika osaa aakkoset, joka tuntuu aika hassulta, kun sanavarasto on vielä kuitenkin aika suppea. Lisäksi ostin vaaleanpunaisen kirjasen, johon voi laittaa muistiinpanoja...ehkä aika tavaran perii.

Kirjahyllystäni löytyy runo-ja värssykirjoja. Ennestäänkin on ainakin yksi Eino Leinon runokirja, mutta tätä "Laulu Onnesta"-teosta ei ollut, joten senkin ostin edullisesti eli maksoikohan se vain euron verran.
KEITTIÖKAPUSTIMIA:

Tietty, pinkkivartiset salaattiottimet täytyy ostaa, sillä niilähän voi olla käyttöä ja maksoivat vain 80 cnt.

Lisäksi löysiin pinkin paistinlastan ja vanhan emalisen kauhan. Noita emalisia keittiökapustimia ostelen silloin tällöin mummonmökille.
LELUJA:

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä....Ostin pii-paa-auton parivuotiaalle pikku-ukolle. Kaikenlaiset hälytysajoneuvot ovat kysyttyä kamaa ja uskon, että tämäkin kiinnostaa. Siitä pulitin kyllä 5 euroa, mutta eiköhän se ole sen väärti. Autolla oli pituutta n, 40 cm.
Tässä näitä löytöjä ja varmaan tuli muutakin matkaan, vaan ei aina jälkikäteen jaksa kaikkea ostamiaan muistella. Ainakin mies sain pikkukengät, joilla voi harjoitella sitten tanssilattiallakin kun mennään viikonlopulla Tallinnnan risteilylle.
On taas jäänyt kesän aikana monta kirppiskeikkaa postaamatta, mutta nyt laitan jälleen tämän päivän löytöjäni näytille.

Yksi intohimoni on runo- ja värssykirjat. Löysin parilla eurolla tämän "Sydämellisiä sanoja" kirjan. Taas saan uutta tekstiä onnittelukortteihini.

Mallinukkena sai tällä kertaa toimia Nasu. Nasun päässä koreilee kirpparilta ostamani limenvihreä kesähattu. Väristä en ole niinkään varma, mutta tykkään noista hauskoista kesäisistä lierihatuista ja ihan varmuuden vuoksi sen ostin, kun sain eurolla.

Tämän pronssisen kynttilänjalan ostin 50 cnt:llä...ei paha hinta, kun sillä hädin tuskin saa edes paria muovikassiakaan. Ajatella, että näin ostoksiini meni kirpparille vain 3,50., joten ihan hyvä keikka.
Viime viikollakin ostin jotain. kirpparilta, en nyt jaksa oikein muistaa mitä sieltä oikein raahasin kotiin, mutta tämä leimasinpussi oli ainakin mukanani.

Pussissa oli monta pientä leimasinkuvaa sekä nueroita ja kirjaimia. Pussilisella oli hintaa vain 30 cnt. Ei paha hinta.
Uusia kirppisseikkailuja odotellessa.
Viikonlopulla kävimme uuden uutukaisella kirpputorilla, joka toimii Suutarilassa Lyhtytiellä. Täältä sinne löytää. Myyjiä oli tällä kertaa paikanpäällä n. parinkymmenen verran. Kahdesta teollisuushallin huoneesta vain toinen oli näin alkujaan täyttynyt myyjistä, mutta tilaa oli runsaammin, kun toinen sali vielä odotteli innokkaita myyjiään. Uskon, että tuosta vielä tulee hyvä paikka, kun edesmennyt Vantaan Minttutien kirppis aikoinaan lopetti ja tilalle ei näyttänyt tulevan samankaltaista myyntitoria.
Hieman nuukanlaisesti tällä kertaa kertelin. Mukaan tuli vain pari lastenkirjaa ja sitten tällaiset pihakorisukset. Tuli äkkinäinen ajatus, että tällaisia voisi käyttää hyödyksi, jos jossain vaiheessa saamme tehtyä suihkulähteen mökin pihamaalle.

Tämä taitaa olla joku myyntituote, kun pohjassa oli lappu, jossa luki "Ki-va-keramiikka". Jotenkin tämä oli soman näköinen, noiden pöllöjen kera.

Tämä savinen kenkä oli jotenkin niin soma. Sen pohjaan oli kaiverrettu taiteilijan nimi ja vuosiluku. Femmalla sain yhteensä nämä koristeet.
Vielä käytiin Pakilan Kissakirppiksellä eli oikealta nimeltään: Kulkukollin Kirpputorilla. Sieltä löytyi simpukkamallinen hiekkalaatikko, johon kuului kaksi osaa. Sain ne myös fammalla. Ensimmäinen ajataus oli, että tuosta saisi sen suihkulähteen altaan tehtyä. Muistui kyllä sitten mieleeni, että mökille kaivattiin pohjallista hiekkalaatikkoa ja tuo toinen allas on varmaan ollutkin sellaisessa tarkoituksessa, hiekasta päätellen. Luulen, että toinen puolisko on ollut kantena, mutta toki sitä voi käyttää lasten uima-altaana tai suihkulähteenäkin. Katsotaan sitten ajan kanssa, miten se aika sen tavaran perii. Näistä on hyvä aloittaa suunnittelu.
Lauantaina tehtiin taas tavanomainen kirppari reissu. Tällä kertaa suuntasimme Keravan ja Tuusulan tienoille. Tullessa poikkesimme Vantaan Virkatiellä. Tässä osa eilistä saldoani:

"Askartelusilmät" ovat jatkuvasti valppaana kirpparilla. Nyt löytyi kauniita perhosia, strassikukkia sekä punaisia ja valkoisia paperikukkia.

Kammoksuttaa hieman tuo keväinen aurinko, sillä pelkään niitä haitallisia säteitä, jotka viime kesänä aiheuttivat sen okasolusyövän. Löysin kirpparila Vichyn 50+ aurinkovoiteen. Sellaista haaveilin jo ostavani, mutta kun ne maksavat oikeasti kovin paljon. Nyt sain siis 4,50 eurolla avaamattoman tuubin. Lisäksi löysin Revlonin meikkiä tuubin. Harvoin kaupasta noin laadukasta meikkivoidetta raaskin ostaa. Sitten ostin aloeveravoidetta, kun miehen kasvot hilseilevät kovin ja muistan, että joskus terveysmessuilla myytiiin tuota voidetta paljon "kovemmalla" rahalla...nyt sain pariin euroon.

Kimaltelevan pikkulompakon löysin edullisesti. Tällainen sopii paljon paremmin juhlakassiin, kuin iso lämiskä.

Löysin myös pinkin, kotimaisen nahkavyön edullisesti.

Pinkit vauvan neulehousut ostin sukulaisvauvalle. Lisäksi löysin muutaman siistin puseron itselleni, flleesehupparineuleen, kävelykengät ja jotain muuta pientä. Helposti näihinkin saa kyllä rahaa palamaan, mutta toivottavasti näistä löydöistäni on jotain iloa itselleni sekä muille.
Edit: 22.3.2009 lisätty:

Unohdin laittaa vielä tämän pupunaulakon kuvan. Siinä muutama koukku pikkuvieraiden kylään tuloa varten. Siihen mahtuu pikkuisten ulkovaatteet kivasti naulakkoon.
Viikonlopulla kävin taas kirpparilla. Sieltä löytyi mukaani muutama pussillinen nukkekodin kalusteita. Jo aiemminkin ostin sieltä hieman kalusteita, samaiselta pöydältä. Tässä näitä löytöjäni:

Tässä parin setin sisältöä. Niissä oli yhteensä kaksi sohvaa, sänky, sohvapöytä, pirttipöytä sekä viisi tuolia. Lisäksi oli kaksi metallikehyksistä sisutustaulua.

Tässä setissä oli pitkä vaaleansininen sänky ja kaksi sinistä tuolia, keltainen punottu kori sekä käsilaukku.

Tämä setti sisälsi vaaleansinisen parivuoteen, pikkunuken ja sille housut sekä käsilaukku.

Tämä setti taas sisälsi kaksi punaista sänkyä ja muovisen, sinisen keinun sekä kaksi muovista esinettä.

Viimeisessä setissä on kullan väriset kalusteet eli sohva, kaksi tuolia sekä pyöreä pöytä, musta pieni neulekori sekä yksi sisustustaulu.
Monen moista tavaraa on taas tullut hankittua, mutta jos jossain vaiheessa saan kolme nukkekotiani tuunattua, niin ompahan ainakin kalusteita varalle.Kohtuuhintaisia nämä setit eli pussillinen maksoi 2,50 euroa eli nämä kalusteet maksoivat yhteensä 15,00 euroa.

Löysinpä vielä hieman muutakin. Tässä ensinnä nukkekotiprojektia ajatellen: muutama sisustuskangas, joita voi käyttää verhoiluun tai vaikkapa matoksi ym. Lisäksi löysin 16 Quassiväriä. Kokeilinkin jo yhteen rikkoontuneeseen nukensängyn päätyyn, johon olin uusinut päätylevyn, mutta siitä puuttui vielä väri. Sinistä quassia pintaan ja hetkessä se kuivui, eikä väri lähtenyt irti kosketellessa. Näitähän voi siis vallan hyvin käyttää nukkekodin kalusteiden maalaamiseneen.
Noita koristenauhoja ajattelin korttiaskarteluun, mutta tiedä mihin niitäkin voi vielä hyödyntää. Lisäksi löysin irrallisia papereitani varten ison läjän muovitaskuja eurolla. Softiksesta tehtyjä leimasimia löysin 0,50 eurolla. Suurin osa näistä löydöistä löytyi Kehä III Kirppikseltä Vantaalta, osoitteesta Virkatie 7. Se on Tauno Korhosen vanha toimitalo, Puuilon vieressä.
Eilen ja tänään on tullut käytyä hieman taas kirppiksillä. Eilinen saldo oli kaksi kirpparia ja tänään tuli kierreltyä peräti viidellä kirpparilla. Käytiin eilen oman alueen myyntipalvelukirpparilla ja lisäksi Mellukirppiksellä. Eilen en kovin paljon ostanut, mutta tänään tuli ostettua hieman enemmän.
ASKARTELU- JA KÄSITYÖRINTAMALTA LÖYTYI:

Eilen löysin kirpparikierrokselta kolme Ikean puuvahaa, käsittelemättömälle puulle. Löysin vihreän, punaisen ja pinkin vahan...keltaisen jätin kirppiksen pöydälle. Näitä voi kokeilla vaikkapa nukkekodin kalusteisiin. Ostin vielä kullanväristä akryyliväriäkin. Sekin voi olla tarpeen nukkekodin tuunaamisessa. Kirjekuoria tarvitaan aina ja niinpä ostin pari pakettia niitäkin lilan värisenä. Lisäksi löysin tänään sydämellisen leimalaitteen, jolla voi rullata leimakuvia pohjaan. Kuorista maksoin euron per paketti. Vahat maksoivat 0,80euroa per puteli ja leimasta maksoin 0,50 euroa eli 6,50 eurolla sain nämä kaikki tykötarpeet.

Aivan ihanan vaaleanpunaista Tahiti-lankaa löysin 2,50 euron hintaan. Täytyy miettiä, että mitä oikein näistä voisi tehdä? En voinut vastustaa tätä värinkään puolesta.
ARKISTOINTIA AJATELLEN:

Olen tässä viimepäiviän pähkäillyt, että miten ihmeessä saan järjestettyä kaikki askartelu-, käsityö- ja korttimateriaalit siististi. Lisäksi täällä on paperia hujan hajan, joten olisi aika saada nekin järjestykseen. Tuli mieleeni, etten vaan säilyttäisi aivan turhaan moinien vuosien takaisia papereita, joita luulen vielä tarvitsevan. Tuohon vihreään laatikkoon voi laittaa vaikka mitä....kortintekomateriaalia tai muuta askartelusälää.

Tänään siis löysin näitä laatikoita ja tässä on aika hyvän kokoinen laatikko korttimateriaaleille eli n. A4-kokoisille paperiarkeille.

Anskulta sain jossain vaiheessa vinkin, että näihin Kodinkansion lokeroihin, voi arkistoida korttikuvia ym. Saattaisivat löytyä paremmin, kuin nykyisistä jemmoistani.
MUUTA MUKAVAA:

"Punasaappaat ostin kullallein....Nyt hän tanssii kevein askelein. Punasaappaat rikki mennä saa. Kultaani, en voi mä unhoittaa." Niin laulettiin ennen lapsenakin. Nämä punasaappaat ostin pikku kullalleni. Lämminvuoriset ja siistin kumpparit kolmella egellä.

Jätesäkkejä tarvitaan aina kesän aikaan mökillä runsaasti. Löysin eurolla 75 litran säkkejä, 20 kappaletta. Eivät kyllä olleet ihan normikokoisia, mutta kyllä näille käyttöä löytyy.

Tällainen kirjakin sattui eteeni. En ole käynyt Malmin kauppaopistoa, vaikka olenkin käynyt kaupallista koulua muualla. Tämän ostin, kun se maksoi vain kaksi euroa ja Malmin historia ja kuvat sattuvat kiinnostamaan minua. Katselin kuvitusta ja kirjassa on muutama vanha kuva 60-luvun Malmista. Toki kirjasta olisi voinut löytää tuttuja oppilaitakin, mutta en kyllä osannut tunnistaa enää näin monen kymmenen vuoden jälkeen oman kotipaikkakuntani nuoria.

"Puoleen hintaan" löysin lauantaina kirpparilta neljä pinkkiä, muovista mukia. Harvoin sitä meillä muovimukeista juodaan, mutta on ehkä syytä välillä käyttää, jos on pikkuvieraita kylässä. Puoli hintaa oli eurosta puolet, joten ei jää paljoa kappalehintaa mukille.
Muista ostoksista mainittakoon vielä pumppu, jonka ostin mökille kumilelujen pumppaamista varten. Ostin viime kesänä yhden pumpun, mutta se meni tyttärelle isoa uima-allasta varten ja ajattelin ostaa toisen itselleni, jotta pikkutytöt pääsisivät uimaan....en siis hae heiltä pumppuani takaisin.
Lisäksi ostin kirpparilta femmalla Ikean syöttötulin, jonka saa kasaan. Pääsee pikku-ukkokin istuskelemaan lomareissullaan ihan aikuisten tasolle syömään. Tuo syöttötuoli passaa hyvin siihen tarkoitukseen ja sen jalat saa taitettua kassaan ja istuinosan erilleen.
ITSELLENI LÖYSIN:
Ainahan sitä jotain vaatettakin löytyy, vaikka vaatehuone kyllä pursuaa ennestäänkin vaatteista. Harvoin kaupasta mitään ostan, kuin alusvaatteita. Siksi menee ehkä kirpparille enemmän rahaa.

Minulla on tosi vähän valkoisia vaatteita. Ne voi ehkä lukea yhden käden sormilla. Tämä jakku vaan näytti juuri sopivan malliselta ja sellaiselta josta pidän. Hetken kyllä mietin, että ostanko kirpparilta rosan värisen Dylon-pullon ja värjään jakun sillä. Päätin kuitenkin olla kokeilematta ja kai tällekin tulee käyttöä. Voihan rintapieleen laittaa aina kukkasen vaikka väriä antamaan.

Tänään ostin siis hieman "poikkeavia" vaatteita. Yleensähän se tuttu väri on pinkki, mutta nyt ostin vielä mustan, pitkän hepeneen eli hameen, jossa helmat menevät vähän kerroksittain ja onkohan tämä nyt jotain sifongin tyylistä kangasta vai mitä lie. Malli oli ainakin ihan mukava ja minulla on yksi rosan värinen juhlahame, joka on lähes samalla mallilla tehty. Tässä vähän epätarkka kuva, mutta näkee siitä ainakin hieman tyyliä.

Pikkejä lippiksiä pitää olla kesää varten varastossa ja tässä yksi kukitettu pinkki lippis. Siinä ainakin on aika pitkä lippa, joka mahdollisesti suojaa myös auringon vaarallisilta ja haitallisilta säteiltä kasvojani.

Kissakirppikseltä bongasin vielä tällaiset rosan väriset farkut. Niissä kiinnosti tuo kivipesty pinta. Kotona sitten kokeilin näitä housuja ja ne istuivat päälläni tosi napakasti ja hyvin. Pitänee vain saksia hieman lahkeita lyhyemmiksi ja ommella sitten ne saumat. Se ei tietty ole mitenkään lempipuuhasteluani, mutta uskon, että se tulee tehtyä ainakin kesään mennessä.
TARJOUSTALOSSA LAUANTAINA:
Lauantaina kävin ihan oikeassakin kaupassa eli tarjoustalossa. Tarjoustalo luopuu kokonaan ns. kanta-asiakskorteistaan eli VIP-korteista. Se oli jäänyt palauttamatta, joten päätin viedä sen takaisin, saadakseni femman takaisin. Tarvettakin oli miesten uusille kalsareille, joten ajattelin sijoittaa sen femman sellaisin ja maksaa hieman välirahaa. Kassalla sitten ihmettelin, kun kassaneiti sanoi, että summasta jää vielä 1,65 euroa, joten voin ostaa vaikka purkkaa tai jotain karamelliä sillä. Enhän kyllä laita sellaista summaa ihan vaan purkkaan tai muuhun makeaan, jos ei ole tarvis. Siinä takanani oli jonon poikasta. Ihmettelen monesti tuossa Tarjoustalossa, että miksi ei tarjoushintoja ole läheskään aina näkyvillä ja myyjistä ei ole yleensä tietoakaan, jos tarvitsee jotain kysellä. Monesti on tavarat jääneet ostamatta, kun ei hintoja ole näkyvillä. Syksylläkin hinnoittelivat kertakäyttölautasostokseni ilman alennusta, kun tarjouksessa piti olla kertakäyttöastioita ja samasta paikkaa otin omani. Jostain syystä ne ei sitten muka kuulunutkaan niihin tarjoustuotteisiin, vaan toiset lautaset, jotka olivat samaa merkkiä. Ota sitten aina selvää tai pitäisi kantaa mukanaan tarjouslehtisiä, jotta on mustaa valkoisella.Nyt ei edes ollut kalsareitten kohdalla mitään tarjouksesta ja kassalla ne olivatkin sitten puoleen hintaan. Päätin ripeästi hakea toisetkin kalsarit samaan hintaan, joten maksoin välirahaa sitten vain pienen summan lisää. Aika kummallista hinnoittelupolitiikkaa. Tosin olin aikoinani hankkinut myös VIP-rinnakkaiskortin miehelleni. Sitä ei todellisuudessa koskaan tullut postissa, vaikka siitä joutui maksamaan samoin kuin omastanikin. Kyselin muutamaan kertaan ja sanoivat vain, että he ei tiedä ja kyllä se postissa tulee, varmaan hieman viiveellä. Näin kauan on viipynyt ja se summa jäi sitten ihan "lahjaksi" myymäläketjulle.
Tänään käytiin taas Prisman parkkihallissa kirpparilla. Siellä ei tällä kertaa ollut juuri mitään ostettavaa. Ainoastaan ostin kaksi pientä kalustetta nukkekotiin. Torilla oli markkinat ja kansaa oli aika vähän laisesti liikenteessä. Sieltäkään ei mitään tarttunut mukaan. Päätimme lähteä etsimään kirpparia, jonka googlettamalla löysin netistä. Ihmettelin, etten sitä ollut huomannut ainakaan Vuolanteen kirpparisivustoilla tai ehkä se on tullut sinne sen jälkeen, kun olen etsinyt paikallisia kirppareita. Kävimme siis Keravalla Oliverin kirpputorilla. Vuolanteen sivustolta löytyy eri paikkakuntien suositut kirpparit ja sinne voi ilmoittaa oman alueensa kirpparit ja päivittää lopettaneet. Hyvä linkki lomamatkaa ajatellen, tarkistaa tuolta matkan varrella olevat paikat.
Tuolla Oliverin kirpparilla oli yli 200 pöytäpaikkaa ja löysinhän sieltä korillisen tavaraa. Paluumatkalla poikkesimme vielä Femmakirpparilla Tuusulassa ja Myyrin kirppiksellä Myyrmäessä. Laskettiin, että ehdimme vielä Kartanokirppikselle Konalaan, mutta sieltä emme kyllä löytäneet yhtään mitään.

Löysin paketin muovisia nukkekodin kalusteita. Vaikka ne olivatkin muovia ja uusia, niin ajattelin ostaa, sillä lasten leikkiin en viitsi oikein antaa niitä kalusteita, joita olen nikkaroinut. Tässä edessä on Prisman parkkihallin kirpparilta löytämäni muovinen, punainen tuoli sekä vanha peililipasto. Siitä puuttui laatikko. Vanha pappa oli tuon joskus nikkaroinut lapsenlapselleen. Maksoin noista parista kalusteesta yhteensä 50 senttiä ja uusista kolme egeä ja rapiat päälle.

Pikku-ukolle piti etsiä talvisaappaita. Tällaisen siniset, nahkaiset saappaat löysin parilla eurolla. Lisäksi ostin poro-aiheisen fleesetakin kolmella egelle pikkumiehelle pohjoisen matkaa varten. Sukkia, kolmen parin nipun, ostin Femmakirpparilta Tuusulasta.

Eihän tätä olkalaukkua voinut vastustaa. Tämä oli oikean värinenkin. Kesää kohti ainakin mennään ja katsotaan miten sitten mallaa asusteisiini.

Femmakirpparilta bongasin pinkin lyhdyn. Ei kai niitäkään ole koskaan liikaa?

Oliverista tarttui mukaan vielä pinkit jouluvalot. Onpahan sitten, kun taas uusi joulu on tuloillaan. Eihän siihenkään ole aikaa kuin 11 kuukautta enää.

Haukkuva ja ääntelevä pehmokoira oli euron lootassa, joten se lähti meidän matkaan.
Yhden rosan värisen t-paidan löysin kirpparilta ja Myyrin kirpparilta limenvihreän paljettikoristeisen, hihattoman puseron. Mullahan on se limenvihreä jakkupuku, jonka jokin aika sitten löysin. Saas nähdä miten väriin tottuu.
Ei taida viikkoa olla, ilman kirpparia ja joskus tuntuu, ettei päivääkään. Maanantaina on yleensä lähes kaikilla kiirppareilla vapaapäivä, joten huomenna ei kai kannata lähteä kauppaan, hih. Meinaan tämähän on vähän niin kuin vanhojen mummojen rahapelit, pakko pelata kun käy kaupassa. Mun on taas pakko mennä kirpparille, kun käyn kaupassa. Siinähän se on "ohikulkumatkan" päässä....sama vaiva. Eihän aina ole pakko ostaa, eihän?
Viime viikonlopulla olin taas tapani mukaan kirpparilla ja varmaan myös viikolla käväisin kauppareissun ohessa itsepalvelukirppikselläkin. Aina jotain "halpaa" tarttuu mukaan ja sunnuntaina oli jälleen Malmitorin kirppiksellä, Prisman hallissa. Siellähän tietenkin piti poiketa.

Femmatorilta Tuusulasta löysin kolmella eurolla tällaisen Moulinexin tehosekoittimen. Onhan meillä toki yleiskone ja vanha vatkaajakin, johon kuuluu tehosekoitin, mutta jos ei käyttöä löydy keittiössä tälle masiinalle, niin sitten mökillä taikkapa korttiaskartelussa. Sain Maijulta työpalkaksi taannoin paperitekolaitteen ja tehdäkseen itsetehtyä paperia, tarvitaan sekoitinta, jossa paperimassan sekoittaa paperista ja muusta materiaalista. Katsotaan, mihin käyttöön laite vielä joutuu.

Pinkki retrolamppukin löytyi, parilla eurolla kirpparilta. Ei sen puoleen, ettei minulla työvalaisinta olisi, mutta tämän väristä lamppua ja noin nostalgisen mallistakin vielä, joten en vaan voinut vastustaa. Katsotaan, sijoitanko sen tämän koneeni viereen vai en.

Löysin myös oman väriseni koristetyynyn kirpparilta parilla eurolla. Se oli "pakko" ostaa.

Viikolla ostin tämän kauniin helmikoristellun valokuvakehyksen kirpparilta. Siihen voisin kai mallata äidin 80-vuotispäiväkuvaa, kunhan sen saan ja katson mahtuuko kehyksiin.

Askartelurintamalta löytyi nuken hiuksia ja leimasinsetti, Kissakirppikseltä eli HeSyn Kulkukollin kirppikseltä. Noita nuken hiuksia voi käyttää enkeleiden hiuksiin ja toki niillä voi tuunailla vanhoja, jo aikansa eläneitä nukkekodin nukkejakin.
Leimasinsettissä on 16 pientä leimaa ja niistä maksoin yhteesä euron. Hauskoja kuvia, joista voi saada pieniä yksityiskohtia korttileimailuun lisäksi.

Joulunauhojakin löysin arkena Malmin pöytäparkin kirpparilta, rasiallisen askartelunauhoja ja muuta tilpehööriä, puoleen hintaan eli eurolla. Täältä löytyy materiaalia jo seuraavaa joulua ajatellen.

Ihanan, ison jouluisen peltipurkin, löysin kirpparilta eurolla. Lisäksi paperinarua pitänee olla varastossa tykötarpeina, tarvetta varten, jos tulee himo opetella enkeleiden tekoa.
Vanerisen sydämen, voi tuunailla serveteillä ja servettilakalla, uudemman näköiseksi ja ehommaksi.

Pieniä erilaisia palloja päätin ostaa pikku-ukolle, sillä joillakin voi pelata pikku mailan kanssa ja tuntuvat käteen hyvin erilaisilta. Palloistahan pikkulapset yleensä pitävät.

Joululahjaksi tuli ostettua paljon elämiä, mutta nyt löysin neljä legoeläintä. Eilisten pikkuvierailijoiden jälkeen en vain löytänyt niitä enää, lieneekö pikkuneiti kerännyt ne kassiinsa. Kaiken maailman lelut ja tavarat kun kiinnostavat. Tiitiäisen satupuukin olisi väkisin halunnut mennä uuteen osoitteeseen, mutta siitä en halunnut luopua. Palapeli on pikku-ukolle, sillä niitä hän rakastaa, kuten pikkuneiti rakastaa myös hieman isommille tarkoitettuja pelejä. Olin ostanut aiemmin vanhan oloisen puupalapelin, jossa oli kukko ja kana sekä kukkia. Oletin, ettei sen kokoaminen onnistu kolme vuotiaalta. Loppujen lopuksi hän kasasi sen ylösalaisin ja täysin oikein. Ei siihen mitään mallikansia tarvittu. Kertaheitolla se onnistui ja paloja oli toistakymmentä pelissä. Yksi heppa lisää vielä muovieläinten sarjaan.

Tämä Tiitiäisen satupuu houkutti myös ostaan. Muistan kuinka lapsena luimme Kirsi Kunnaksen runoja ja moni niistä jäi mieleen.

Alkutalvesta kaipasin pitkää, lämmintä takkia. Silloin ei sitten millään löytynyt sopivan väristä ja mallista takkia kohtuuhintaan. Malmin parkkikirppiksellä vastaan tuli kauniin rosan värinen, pitkä takki, jossa karvareunuksinen huppu. Myyjä oli ostanut sen Australista tuliaisiksi tyttärelleen, joka ei siitä pitänytkään. Takkia on pidetty yllä vain kerran, joten ihan uudenveroikseksi sitä voi luonnehtia. Lopulta hän oli päättänyt myydä sen pois...minun onneni. Maksoin takista kympin, kun sain tingattua vitosen siitä.

Tässä sama takki vielä takaa päin kuvattuna. Herkkä väri, mutta eihän sitä päivittäin tule pidettyä. Käyttöä on lähinnä juhlien lomassa, kun pitänee olla pitkä takki yllä.
Kaikenlaista tavaraa sitä viikottain löytyykin. Jäi varmaan vielä paljon esittelemätöntäkin tavaraa, kun näin muutaman päivän päästä mietin, niin enpä enää jaksa muisaa. Ainakin olohuoneen parvekkeen oveen ostin eurolla, uuden ja ehomman rullaverhon. Lisäksi ostin 50 cnt:n kappalehintaan, neljä pulloa sumutemaalia, joilla voin ehostaa nukkekotiani ja huonekaluja. Pari pulloa löysin akryylimaalia, nukkekodin remonttia varten. Keittiön oveen kiinnittevä käsipyyhekin löytyi.



















































































'









































































Paluumatkalla Hammasklinikalta poikkesin lähistöllä olevaan itsepalvelukirppikseen. Lähinnä katsastelin löytyisikö mitään käsityömateriaalia. Satuinkin löytämään kaksi vaaleanpunaista kerää villaista Maija-lankaa ja yhden sinertävän Maija-lanka kerän. Hintaa niillä oli 1,50 euroa kappale. En tiedä oliko se halpaa vain kallista, siihen nähden että ne oli kirppismyynnissä. Ehkä niistä voi neuloa vaikka sukkia talveksi.
Viikolla olen myös ostanut aiemmin kirppislankoja, kuten kuvassa olevaa sinistä silkkilankaa. Se varmaan sopiikin sitten niihin Salomonin solmuihin, kunhan niitä on aikaa edes opetella uuden kerran tekemään. Se vaan näyttää olevan niin kimuranttia, että aina ei lanttu leikaa eikä polla säteile. Ehkä sen oppii tai sitten ei.


Et varmaan arvaa minkä väristä lankaa mulla on varastossa eniten?
Nyt olisi pari urakkaa edessä. Yksi ylläri ja sitten toinen on valkoinen poncho. Tosin valkoinen Novitan Palmalanka on näköjään kokonaan loppu monesta paikkaa. Lupasin lapsenlapselle, että teen hänen kaverilleen myös samanlaisen ponchon, mutta nyt on vaikeuksia langan suhteen. Tytöt lähtivät ostoksille ja jos löytävät lankaa, niin ostavat itse. Muussa tapauksessa minä sitten ihmettelen mistä sitä saisi. Ehkä Novitaklubillakin on, mutta ei viitsi odotella sitä niin kauan. Nyt näyttää olevan kauppojen lankahyllyllä syksyn uutuusvärejä ja lankoja, niin että vanhat värit ja laadut ovat myyty loppuun. Pitänee tehdä poncho muuten vaikka Malibusta tai Tenneseestä, jos niitä sattuu saamaan. Prismasta olen ostanut sitten yhden kerän valkeaa Malibua sekä rosaa Tenneseetä kaiken varalle. Aiemmin jo ostin ison kasan noit eri pinkkejä lankoja.

vuoden 1997 Novita-neuleet kirpparilta
Löysin kirppikeseltä vuoden 1997 Novita neulelehden. Ostin sen, kun näin siinä erilaisia neulemallin ohjeita. Olisihan se mukavaa oppia erinäköisiä pitsineuleita ym. Loppujen lopuksi noista vanhoista lehdistä voi löytyä vaikka mitä mukavaa vielä vuosien päästä.

isännällekin jotakin
Meidän perheessä ei aika lopu kesken. Isännän keräilynkohteet ovat vanhat vedettävät kellot. Toki joukkoon on mahtunut joitakin patterikellojakin. Etupäässä kirpputoreilla katsellaan vanhempia käsivetoisia kelloja. Tänään sattui eteeni yksi, millaista ei aiemmin vielä ollutkaan. Se oli kiinalainen herätyskello...tällainen lituskamallinen ja käsivetoinen. Seitsemän euroa siitä pulitin. Yleensä emme osta kovin kalliita, eikä niihin ole edes rahaakaan. Monesti sitten sanonkin isännälle, kun hän hoppuilee, että mihinkäs sulla noin kiire kun aikaa on hyllyt täyteen...ei pitäisi ajan loppua. Isäntä on näppärä käsistään ja monesti toimimatonkin kello lähtee käyntiin kun vähän aikaa rassailee. Pikkuhiljaa pitänee miettiä jonnekin lisähyllykköä, jotta saisi komistukset nätisti esille. Tosin oikeaa aikaa käyvää kelloa saa välillä etsiä, sillä eihän kukaan noita kelloja viitsi vetää täyteen vetoon ja siten ne joko seisovat tai käyvät lehmän kellon kanssa kilpaa.
Taas kirppiksen kautta kotiin. Kaupungista kokouksesta tullessani poikkesin kirppiksellä katsomassa jospa jotain "pientä" löytyisi, kun muutama lantti oli kukkaron pohjalla sopivasti. Uuteen keittiöön tekee vielä mieli ostella jotain sopivaa reksvisiittaa. Löysinkin tyylikkään hedelmävadin, joka sopii muuhun teräksen väriin hyvin. Aiemmin kun löysin teräksisen leipälaatikon. Keittiössä on nyt terästä ja pinkkiä kaunistusta.

Tyylikäs hedelmävati tai miksikä sitä sitten kutsuukin löytyi 2 eurolla
Tykkään ostella ja kerätä erilaisia keittokirjoja ja eniten houkuttavat nuo herkkukirjat. Löysinkin kirpparilta pari aikakausilehtien kylkiäisinä todennäköisesti jaettua reseptikirjasta. Toisessa on jouluherkkuja ja toisessa ohjeita ja neuvoja juhlien järjestämiseen. Kirjasen nimi oli "kutsut kotona" ja jouluisen kirjan nimi oli "joulun aika". Maksoin niistä euron kipale.

parilla eurolla herkkuohjeita
Lisäksi en saanut taas silmiäni irti pinkistä puserosta, joten sekin piti ostaa parilla eurolla. Se tosin oli käyttämätön ja siinä oli vielä tuotelappunenkin kiinnitettynä.

Pinkki pusero, jossa rinnuksessa koristelua
Mitä kaikkea sitä taas saikaan kuudella eurolla? Siis taas tuli ostettua, kun halvalla sai... Onneksi ollaan viikonloppuna menossa mökille, niin ei pääse kirppiskierrokselle. Tosin nyt on Jousan Markkinat...toki sielläkin voi retkahtaa ostamaan turhuuksia. Enhän mä mitään turhaa osta, enhän. Kaikki varmaan on tarpeellista... ainakin tällä kertaa. Onhan tämä huomattavasti edullisempi tapa shoppailla kuin kalliimmissa muotiliikkeissä, joten kyllä kierrätys kannattaa. Sopii paremmin eläkeläisen kukkarolle.
Aamusta lähdettin kymmenen aikoihin kirppikselle. Ensin käytiin Gigantin parkkiskirppiksellä. Siellä ei ollut kovinkaan montaa myyjää, mutta jotain tuli kuitenkin ostettua. Sitten suuntasimme Vantaalle Myyrmäkeen kirppikselle. Moni muu oli samoin liikkeellä. Kolmisen tuntia kesti koko hallin kiertäminen. Mukaan tarttui kaikennäköistä roinaa ja vaatetta. Ulko oveen oli teipattu lappu, jossa varoitettiin alueella liikkuvista varkaista. Tosi kurjaa, kun missään ei voi liikkua pelkäämättä omaisuutensa puolesta. Pienikin töniminen tai tuuppiminen pisti heti aistit valppaiksi. Silmät ja korvat piti koko aika olla avoinna, ettei päässyt kukaan rosvoamaan laukkua tai lompakkoa. Kuulutus miktofonissa kertoi, että jonkun lompakko oli kadonnut ja löytäjää pyydettiin palauttamaan se infoon. Tokkopa löytyi, oli käynyt todennäköiseti juuri niin kuin arvata saattaa. Joku vikkeläkätinen oli sen rosvonnut. Kirppiksillä on kuulema liikkunut ulkomaalaisia kultasormuskauppiaita. Eihän ne sormukset toki kultaa ole ja siinä kaupanteon yhteydessä kummasti sitten katoaa lompakotkin. Varuillaan saapi olla.
Onnellisesti kirppiskierros meni meidän kohdalta. Lisäksi käväisimme vielä parilla itsepalvelukirppiksellä. 
Tässä päivän saldoa. Huomaat varmaan mikä väri on suosiossa. Nuo lastenvaatteet menevät tuliaisiksi. Värisävytkin ovat yksi yhteen. Löysinpä vanhan sokerikonkin. Onhan mulla sellainen, mutta nämä ovat nostalgiaa ja en voinut olla ostamatta tätä toista "kun sain taas halvalla".
Kävin vielä Anttilassa, kun näin lehdessä ihanan pinkin kukkien kastelukannun. Ajattelin, että se sopisi niin uudistettavan keittiömme tiskipöydälle, kun keittiöön on hommattu uudet matot, jotka ovat just saman väriset. Kirppiseltä löytyi vielä pussillinen Sormustinkukkien taimia ja ostin myös pussin vaaleanpunaisen maariankellon siemeniä
. 
Tätä kannua en kertakaikkiaan voinut vastustaa Anttilassa. Nuo useat sormustinkukan taimet maksoivat yhteensä vain 3 euroa kirppiksellä.
Olen ihaillut blogeissanne mitä hienompia käsityöluomuksia. Sisko sanoikin, että ala nyt virkkaamaan kun kerran osaat. Joskus vuonna yksi ja kaksi sitä on tullut virkattua. Nyt en kyllä "virka mittään" ajattelin, mutta olihan se pakko ostaa keväine Novita lehti ja miettiä, jospa sitä vanha koira vielä oppisi. Ostin rosaa Nalle-lankaa ja sopivan koukun. Kerron sitten joskus (???) sainko siitä jotain aikaiseksi. Tuliko hiirelle tossut vai tuliko ponco?

Tässä käsityömaailman ostokseni, josta tulee (lue: tarkoitus tehdä) ponco. Tuo punainen Pirta-lanka sattui käteen kirppikseltä. Ehkä siitäkin joskus jotain tulee.
Jos tämän remontin keskellä ei mitään tekemistä löydy, niin tästä ainakin voisi aloittaa.
Mökille meno jäi tältä viikonlopulta väliin. Vielä on sen verran köhää ja ilmojakaan ei ole pahemmin pidellyt, joten mitäpä sinne menee lorvimaan turhan päitten. Kun jääpi kaupunkiin, niin tulee kauhea hinku kirppiskierrokselle. Ei nyt mitään erityistä kiikarissa, kunhan katsellaan ja ostetaan jos jotain mielekästä sattuu kohdalleen. Vantaan Myyrmäkihallissa on taas kirppis ja sinnepä tietty pitänee lähteä.
Keittiöremontin tieltä vein kaikkea kierrätettävää pois, kuten vanhentuneita pillereitä apteekkiin ison pussillisen. Ensin olin tyhjentänyt ne purkeista ja folioläpysköistä pois. Siellä pussissa ne sitten sikin sokin hiilitableteista antibiotteihin, ongelmajätelaitokselle matkalle. Iso kassillinen lasipurkkeja jouti lasinkierrätykseen. Pullopantit vietiin kauppoihin ja niistä tuli jokunen euro taskunpohjallekin.
Kirppikseltä ostin akvarellikyniä, värikyniä ja yllätys, yllätys: vaaleanpunaisen jakkupuvun eli jakku+housut+hame. Vähän housut kiristivät vyötäröä, mutta jospa jostain voisi vähän höllätä sitä vyötärönseutua niistä. Taas bongasin yhden kukkamyyjän, joka myi kesäkukan taimia ja siemeniä ym. Sanoi kukan olevan ukon tulikukka. Mietin, että toivottavasti se nyt on se mitä siinä lukee, ettei tarvitse taas kaikilta huhuilla mitä oikein tulikaan ostettua. Löysinhän netistä tuon ukon tulikukan, joten on se siis todellinen kukka. Kaunis keltainen korea kukinto.
Tässä se kirppikseltä ostettu ukon tulikukan taimi on, maksoi 3 euroa.

ja tällainen kukka siihen ukon tulikukkaan pitäisi tulla.
Toiselta kirppikseltä Malminkartanosta ostin maantiekartasto-kirjan, vauvalle sukkahousut ja pikkuprinsessalle yökkärin. Lapsenlapsia tulee usein muisteltua kirppiskierroksella. Tosin isommille on vaikeampaa mennä enää ostelee mitää, kun niillä on oma makunsa ja aina ne ei sovi enää mummin maun kanssa yksiin.
Ehkä selvittelin sen "luostarinkellonikin" nimen, joka tuli menneenä viikkona ostettua Hämeenlinnasta kirppikseltä. Yhdellä myyjällä oli samannäköinen taimi ja kyselin, että mikäköhän tuo mahtaa olla, niin hän sanoi sen olevan ukonkello. Ehkäpä on, ehkäpä ei. Sen näkee sitten kun se kasvaa. Ukonkellostahan tulee korkea kasvi. Valkoisia kelloja pitäisi siihen tulla.

Tämä on ukonkello, jos nyt sitten osuin oikeaan
Tänään tuli niin kiire kirppiskierroksella, että loppupään pöydät piti katsoa pikapikavauhtia että ehti ennen kuin kirppis suljettiin. Aamulla on oltava toimeliaampi ja lähdettävä liikkeelle ihmisten aikoihin. Nämä viikonlopun kirppiskierrokset ovat sellainen harrastus. Se on jotenkin vaan veressä. Lomamatkallakin täytyy etsiä paikkakuntien kirppikset ja kiertää ne. Vuolanteen linkin kautta onneksi löytyy aika hyvin eri paikkakuntien kirppikset. Tätä linkkiä käytän matkalle lähtiessä hyödykseni. Tulostan lomamatkan varrelle osuvien kuntien kirppistiedot sieltä. Ei kai se aivan täydellinen ole.
Ai niin, ihan meinasin unohtaa. Löysin mummonmökille sopivan lintujen ruokinta-automaatin. Jes, punamultaa...tai punamaalia.

Minusta tämä on niin söpön näköinen. Katon kautta täytetään linnuille siemeniä torpan täydeltä... eikä maksanut kuin euron.
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista