Lupasin puutarhakukkien jälkeen esitellä teille kesäisiä niittykukkia, joita bongasin pariviikkoisen mökkilomamme aikana. Nimet vaan olivat hieman hakusessa, vaikka kouluaikana niitä piti osata ulkoa. Muistaakseni 80 kasvin suomalaiset nimet, heimo ja latinalainen nimi sekä kasvupaikka. Nyt kyllä saa miettiä päänsä puhki ja hyvä jos edes suomalaisia nimiä muistaa. Tässä niitä kuitenkin, sen verran kun ehdin pienentää kuvankäsittelyohjelmalla. Tämä koneeni on varsinainen murheenkryyni....hidas kuin etana.



Harakankelloja kasvaa mökkipihamaallamme ja sen ympäristössä pilvin pimein.



Kissankelloja en ole kuitenkaan nähnyt mökkimaastossa moneen vuoteen ja muutaman sellaisen näin Kissakoskella käydessämme ja nämä harvinaisuudet piti ikuistaa. Jossain päin niitä varmaan kasvaa, mutta itse olen ihmetellyt, että minne ne lapsuuden kissankellot ovat kadonneet?



Ihmettelin lähikaupalle kävellessäni tienpenkereellä kasvavaa isokokoista kissankellon näköistä kellokukkaa ja se paljastui kurjenkelloksi.  Sellaisia kuin kasvaisi meidänkni pihapiirissä.



Peurankelloja kuitenkin kasvaa luonnonvaraisena mökillä omenapuiden katveessa. Tämänkin kukan nimesin ensin ukonkelloksi, mutta maalla vasta selvisi, että se onkin peurankello.



Päivänkakkarat ovat kotiutuneet pihapiiriimme oikein hyvin. Niitä kukkii runsaasti myös tonti ympärillä.



Päivänkakkarat ja harakankellot tuovat oikein kesäisen tunnelman maastoon.



Kaunis, hempeä ruusuruoho kerää uteliaita hyönteisiä luokseen.



Yleensä näkee valkoisia siankärsämöitä, mutta Kissakoskella kukki vaalenpunaisia kaunottaria.



Pelto-ohdakkeita näkyi kukkivan tienvarsilla runsaasti ja ne houkuttivat luokseen monen moisia ötököitä ja perhosia. Millään en saanut kukan nimeä päähäni, kunnes se ykskaks tulla tupsahti mieleeni.



Tämäkin keltainen tienreunustoilla kasvava kukan nimi onkin kultapiisku. Alkuunsa nimesin keltamataraksi, mutta onneksi minua hieman oikaistiin.



Myös tämä punalehtiruusu tai kutsutaanko sitä myös metsäruusuksi? Yksilö on juurtunut pihakuusemme tyveen ja siinä kuusi ja ruusu sulassa sovussa kasvavat.



Tässä se rentun suosima ruusu eli maitohorsma. Niitä on tienvarret punaisenaan ja kauniitahan nekin ovat, mutta sitten jossain vaiheessa pölyävät kyllä melkoisesti, kun kukinta on ohi.



Kissakoskella näimme valtaisan määrän valkoisia lumpeen kukkia, mutta mainostetuista punaisista lumpeista ei ollut jäljellä kuin pelkät lehdet. Luulempa, että niitä joku noukkii mukaansa...vai olekohan vallan väärässä? Ennen en oikein tiennyt millä kohtaa ne kukkivat ja nyt kun kuulin, niin ei niitä ollutkaan. Olisipa ollut hauskaa saada vaalenpunaisita lumeista kuva. Ehkäpä joskus onnistaa vielä.

Ihailkaa näitä luonnonkukkia sillä aikaa, kun minä bongailen lisää kuvattavaa lomallani. Viikonlopun jälkeen taas maisemissa. Iloista viikonvaihdetta itse kullekin.

Viikko on vierähtänyt tuumorileikkauksesta. Lauantaina kävin kaupungilla hattukaupassa. Tarkoitus oli ostaa sellainen leveälierinen, olkapäille ulottuva lierihattu, jota eräs tuttavani minulle ehdotti. Kävin hattukaupassa ihmettelemässä moista isolieristä hellehattua. Oikeastaan se oli tarkoitettu rantahatuksi tai terassihatuksi ja olisin ollut kyllä aikamoinen täti-Monika, jos sen olisin ostanut. En olisi kyllä nähnytkään sen alta mitään, vaikka oikeastaan se oli hauska ja vielä pinkin värinenkin. Tosin löysin kaupasta pari muuta ehdolla olevaan lierihattua ja valitsin kevyenlaisen, ilmavan tuntuisen lierihatun ja värillähän ei ollut väliä, kunhan oli rosan värinen.



Nappasin peilin kautta "täti-Monikasta" kuvan. Kas näin hattu heiluu ja hattu heiluu näin. Oli ihan pakko ostaa lierihattu, vaikka se aika tätimäiseltä tuntuukin, sillä näinä päivinä aurinko on ollut vaarallisen polttavaa ja en kyllä enää haluaisi saada toista tällaista okasolusyöpää itselleni ja yritän kaikin tavoin varjella kasvojani tuolta ihanalta, mutta pelottavalta lämmöltä, jota taivaalta tuikkii, vaikka se onkin harvinaista "herkkua".



Hatun lierit voi halutessaan kääntää osittain ylöspäinkin tai suojata kasvojaan auringolta, käänäen lierit alspäin ja samalla saatoin hieman mennä piiloon lierien alle. Lisäksi helteelläkin olen pitänyt jakkua ja kaulalla suojaavaa ja mustelia peittävää huivia.



Tällaiselta huuleni näytti vielä viime viikon alkupuolella



Tällaiselta se näyttää tänään. Nyt on tikit otatettu aamupäivällä pois, joita oli yhteensä yli kolmekymmentä ommelta. Kymmenkunta ommeljälkeä sijaiti huulessa ja vielä joitain huulen sisäpuolella. Lisäksi kaulalla oli molemmin puolin ainakin kymmenen tikkiä eli yhteensä noin kolmisenkymmentä ommeljälkeä. Ne oli onneksi kursittu ohuen ohuella langalla ja sillälailla yliluottelemalla kaulalta eli oikein fiinisti, kuten plastikkakirurgit osaavat. Toki heti peilasin huuliani ja totesin helpotuksella, että eivätpä ne kovin kauhealta näytäkään. Vielä on hieman jäykkyyttä ja puutuneisuutta siinä huulen alla, mutta aika senkin varmaan parantaa, kuten haavatkin. Vielä on runsaasti mustelmia kehossa, mutta eipä oikeastaan kipua juurikaan. Rintakehäkin on vielä kovin musta ja ehkä näyttää siltä, että olen ollut kuristuksen kohteena.....ei suinkaan. Nyt on jo hieman sateenkaaren värejä kaulallani, mutta toivotaan, että olen parin viikon päästä mustelmaton rippijuhlissa.

Tänään olin päivällä magneettitutkimuksissa. Hieman jännitin, että kuulenko hengitysohjeita, kun piti karsia kaikki kuulolaittetta myöten syrjään. Onneksi sain selkeä-äänisiä ohjeita, niin ei mitään jäänyt arvailun varaan ja puolisen tuntia putkessa meni ongelmitta. Elokuun loppupuolella kuulen sitten niitä tuloksia. Magneettikuvaus tehtiin runsaan laihtumiseni vuoksi ja samalla katsotaan puolivälissä kuuta imeytymiskokeita ja syöpäkoe CA-19-9, joka joskus vuosia sitten oli minulla 22 000, kun normaali yläraja tuolle kokeelle on alle 26. Silloin oltiinkin niin varmoja, että minulla on haimasyöpä ja haimasairauksia tutkinut professori jopa oli ollut raivoissaan, kun kumosin hänen tutkimustuloksensa. Minullapa ei ollutkaan kaikesta huolimatta haimasyöpää, vaan varsin raju  tulehdus eli pseudokysta haimassa. Aina ei siis kaikki ole sitä, miltä näyttää. Tuo arvo ei ole koskaan ollut minulla täysin normaali ja viimeksi taisi olla noin 55 ja silti ei löytynyt mitään poikkeavaa. Ainakin tulee nyt kaikki mahdollisuudet tarkistettua ja toivotaan, ettei mitään uutta löydy.

Viikko on sujunut kohtalaisen kitkattomasti neste- ja keittodietillä. Knorrin soppia on imetty pillillä ja latkittu teelusikalla ja jonkin verran myös manna- ja kauravellejä. Mustikkasoppa on ollut edelleen hyvää lääkkeiden kanssa ja pillikahviakin on tullut juotua. Kahvipullat vaan ovat saaneet jäädä väliin, mutta tänään ostin hillomunkkia, kun sain jo syödä normaalimpaa. En taida kylläkään vielä viikonlopulla pihviä grillata, vaan kokeilen jotain pehmeämpää. Nyt on kaalilaatikko uunissa....huom! kellonaika, mutta maistuu se hieman myöhempäänkin. Uskon, että kaalilaatikko on nyt taivaallista herkkua....pitkästä aikaa. Huomenna lähdetään lomailemaan sunnuntaihin asti. Sitten alkaa jollain arki ja aherrus ja minulla jatkuu "sairasloma" vielä viikon ja sitten saan nauttia eläkepäivistäni jälleen.

Jotain iloa sitä ruokavalioon piti viikon aikanakin keksiä, joten kesällä tällainen herkkukin maistuu ja sitä on helppo nauttia pillillä.



Nami-nami...mansikkapirtelöä, joka valmistui helposti tehosekoittimella. Pari palasta vanilijajäätelöä, pakasteesta mansikoita ja pieni loraus maitoa ja kone täysille. Pian oli hellepäivän nautinnollinen pirtelöjuoma valmista ja hyvältä maistui.

Huomenna saan ottaa teipit pois, jotka laitettiin vielä tänään, kun hieman rei'istä tihutti verta ja saunaankin voin mennä jälleen.

Muutaman päivän olen vielä siis kesälaitumilla ja sunnuntaina jälleen koneen äärellä. Voikaatte hyvin ja nauttikaa kesästä.

Ehdimme olla lomalla vain parisen viikkoa, joten en ostanut erityisemmin mitään kesäkukkia mökille. Kotiparvekkeelta vein mukanani lomalle kaksi karjalanenitoamppelia, yhden pinkin lumihiutaleamppelin sekä petunia-amppelin ja kymmenisen kappaletta petunioita. En laittanut tänä kesänä kolmelle ikkunalleni punaisia pelargonioita, joita yleensä laitan. Ensinnäkin ne olisivat maksaneet maltaita ja toiseksi ei muutaman viikon ja satunnaisten viikonloppujen vuoksi kannata rahojaan sijoittaa kukkiin, joita ei edes pysty hoitamaan ja niistä ei pääsisi nauttimaan. Ostin yhdelle ikkunalle kolme pinkkiä petuniaa ja muutaman lopelian siihen väliiin. Saas nähdä, ovatko vielä elossa....siirsin ne kyllä aitauksen laitaan, josta saisivat parhaiten vettä, sateen sattuessa.



Ennen lomia ostin kukkatarhasta pari ihmeköynnöstä femmalla ja ajattelin laittaa ne kesäksi kukkimaan terassin kupeeseen. Saas nähdä ovatko vielä elossa, kun kukaan ei ole pariin viikkoon ollut kastelemassa kukkia. Hieman riskaapelihommaa, mutta kestäköön mitä kestää. Kukatkin kuolevat aikanaan ja tämä kesä on ollut hieman poikkeuksellinen, kun loma-aika on jäänyt melko vähäiseksi ja itse ei niistä kukista kuitenkaan ehdi juuri nauttia.


ihmeköynnöksen kukka

Perennoita on kukkinut onneksi lomamme aikana. Runsaasti kukkia näytti olevan kultahelokissa ainakin.


kultahelokkeja



Oranssi värililja kukki myös mökillä. Kotipuutahassa kävi ikävästi niiden kanssa. Täällä meillä on ollut monena vuotena liljakukkoja ja en ole onnistunut niitä häätämään millään myrkyllä lopullisesti. Tänä kesänä ne tekivät lehtokotiloiden kanssa varsinaista tuohoa värililjoilleni. Ne munivat munansa lehdille ja peittivät ne vallan ulostellaan. Loppujen lopuksi liljat nuutuivat aivan kokonaan ja yhtään lehteä, eikä kukannuppua niissä sitten enää näkynyt. Ajattelin, että ehkä on parasta kaivaa kaikki värilijat kotipihamaalta pois ja istuttaa tilalle jotain muuta, vaikkapa pioneja. Se on sentään hyvä, etteivät ne ole tietään löytäneet meidän mökille asti.



Taisipa ensimmäistä kertaa nousta kukkapenkistä tällaisen punaisen värililjan kukkia. Niissä oli tosi hehkuvan punainen ja kaunis väri.



Tarha-alpit kukkivat myös komeasti. Tosin ne pitäisi kasvaa jossain muualla kuin perennapenkissä, sillä ne näyttävät leviävän kulovalkean tavoin. Kauniita ne ovat kuitenkin.



Muutama sormustinkukkakin oli noussut kukkapenkistä. Taisin istuttaa ne viime keväänä, jos en väärin muista. Samanlaisia ja valkoisia kukkii myös kotipihamaalllamme.



Lehtoängelmäkin kukki vielä lomalla ollessamme. Siinä näyttää olevan pitkäaikainen kukinta-aika. Loppujen lopuksi nuo kukkaset ovatkin aika kauniita, vaikka alkujaan ne näyttivät melko yksinkertaiselta. Kultakuoriainen myös viihtyi varsin hyvin sen kukkalatvassa. Ehkä sen väri tai tuoksu houkutti luokseen.



Muutama jaloritarinkannuskin kukki loman aikana.



Isotähtiputki kukkii myös mökillämme.



Lila varjolilja on vanha perennakasvi. Se on mökkimme omenapuiden joukkoon villiintynyt kukka, joka leviää aika lailla ja viihtyy nimensä mukaan varjoisassa paikassa. Varjoliljoja on kukkinut mökillämme varmaan jo vuosikymmeniä ennen meidän omistusoikeutta. Kaupungissa se näytti kelpaavan myös niille pahuksen liljakukoille, joten nyhdin kaikki sipulit kukkapenkistäni kotosalla.



Äitienpäivälahjaksi sain tällaisen ihanan runkoruusun. Toin sen mökille kasvamaan ja heti istutuksen jälkeen sen kukat ja lehdet näyttivät kuivuvan ja ajattelin, ettei siitäpä olikin lyhytaikainen ilo minulle. Nyt siinä olikin kukkanuppuja pilvin pimein ja muutama ruusu oli jo auennut. Täytyy vaan miettiä, että minne sen laittaisin talvisäilöön, sillä ehkä se ei tarkene pakkasen puremassa maassa talven yli.



Tähän mennessä vain yksi palava rakkaus kukki. Viime vuonnahan jotkut tosi oudon näköiset matoset nekersivat kaikki palavan rakkauden kukkani, mutta nyt en nähnyt onneksi jälkeäkään moisista.
Riittäähän se yksikin palava rakkaus....vai mitä?



Unikkoja ei näyttänyt jostain syystä tulevan yhtään kappaletta tänä kesänä, mutta odotetuin kukkanen oli kuitenkin pionit. Alkujaan minulla oli näitä valkoisia pioneja ja joskus niihin muodostuu sellaisia punaisia raitoja, mutta nyt ne näyttivät ikäänkin hieman vaaleanpunertavasävyisiltä osittain. Tämä kerrottu pioni on mielestäni aivan ihmeen kaunis. Sen kukkanuput aukenivat ensimmäisinä.



Toiseksi aukeni tällaiset aniliininpunaiset pionit. Aika hulppean näköisiä nämäkin olivat ja tuoksu ja väri vallan ihana, kuten muissakin pioneissa.



Punainen pioni on myös niitä ensimmäisiäni eli ostettu noin kymmenisen vuotta sitten. Se ei myöskään ole sellainen runsaasti kerrottu lajike, vaan avautuu pinkin pinonin tavoin ja siinä on keltainen keskusta.



Ystäväni Sirpa ja Marjatta kävivät mökkivisiitillä loman aikana ja Marjatta toi minulle kaksi vallan ihanaa rosan väristä pionin oksaa. Ihastelin niitä maitotölkissä ja harmittelin, ettei minulla kasva pionipenkissäni samanlaisia. Jätin maitotölkkiin kukat yöksi pinonipuskan juurelle ja kappas mitä aaumlla silmäni näkivätkään. Minullakin oli pionipenkissä yksi avoin samanvärinen pioni ja pari muuta oli nupuillaan. Naureskelinkin, että ovatko saaneet tartunnan puskan juurella olleista leikkokukista. En muistanut, että olen Tommolan tilalta ostanut jossain vaiheessa tämän värisiä pinonin alkuja ja nyt ne vasta kukkivat minunkin puskassani. Tämä tuntui varsin kummalliselta yhteensattumalta. Olin olettanut, että kukkanuput olivat valkoisen pionin nuppuja ja vasta auettuaan ne näyttivätkin oikean värinsä minulle. Olin iloinen, että minulla onkin nyt neljän värisiä pioneja.



Tässä kulmauksessa nämä pionini näyttävät viihtyvät varsin hyvin.



Ostin ennen lomalle lähtöä kukkatarhan alesta 70% alennuksella kaksi kauniin punaista köynnösruusua, jotka kuvittelin laittavani omenapuun oksista tehdyn kaariporttini kupeeseen. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, etteivät ne siinä kasvaisi, kun ympärillä on niin paljon puita, jotka vievät voimavarat maaperästä. Jäin ihmettelemään, että minne laittaisin ne köynnöskukat kukkimaan. Sitten sain ahaa-elämyksen ja annoin miehelleni tehtävän. Hän saisi rakentaa minulle tällaisen koristeportin toisen samanalisen lähettyville. Sen toisen portin laitamilla kasvaa jalokärhöjä ja tämän portin piti tulla noin puoli metriä edemmäs, toisen portin etuoikealla siis. Sitten raahasimme sen keskelle naisveistoken, jonka olin taannoin saanut veljeltäni. Portin sivuille sitten istutin nuo köynnösruusuni ja yläpuolelle laitoin lumihiutaleamppelini roikkumaan. Tuon toisen alta voi kävellä oikopolkua pihamaalle, mutta toinen ei vie siis minnekään, kun sen nyt on sitten vaan sellainen koristeportti. Pihamaallahan voisi olla vaikka kuinkapaljon kaariportteja ja ihan huvin vuoksi vain.



Tässä toisen köynnösruusun kukkia, jotka sattumoisin jopa kukkivat ostaessa.

Saahan nähkdä, että onko muita kukkia kukassa mökille mennessä. Yritän vielä jaksaa näyttää teille luonnon kasvustoa maalaismaisemissa. Näin heinäkuussa löytyy luonnostakin vallan kauniita kesäkukkia.

Suuri koitos on nyt takana päin. Eilen puolilta päivin minut kärrättiin leikkaussaliin. Katsoin kelloa viimeisen kerran 12:15 ja sen sitten alkoi kova hulina salissa. Anestesialääkäri, anestesiahoitaja ja lukuisia muita hoitajia pyöri ympärilläni. Jokaisella oma tehtävänsä. Onneksi anestesialääkäri ei ollut sama, joka edellisenä päivänä oli luikkinut karkuun. Paikan päällä oli roteva, murtaen suomea puhuva lääkäri, joka näytti tuntevan hyvin työnsä ja toivotteli viimein "hyvää yötä ja kauniita unia". Tunsin kuinka viimein vaivuin syvään uneen. Leikkaavia lääkäreitä en sitten ehtinyt missään vaiheessa nähdä. He olivat poistuneet asemistaan jo ennen minun heräämistäni. Varttia yli kolme tunnistin olevani heräämössä, mutta silmät tuppasivat väkisin vielä kiinni. Vasta noin tunnin päästä tunsin herääväni todellisuuteen ja jaksoin kysellä mitä minulle oli tehty. Huulesta oli leikattu noin parin sentin pala ja arpi on rauhan merkin muotoinen. Kaulaltani on poistettu kolme imusolmuketta, joista tutkimuksissa tiedetään enemmän. Nyt ei voi paljoakaan nauraa näillä varustuksilla, mutta olisi kyllä hieman hymylyittänyt, kun hoitaja näytti pientä piirustusta naamastani. Se oli tehty ehkä hieman pikaistuksissaan ja ilman sen kummempia piirustustaitoja. Siitä vaan selvisi, että missä kohtaa huulessa tikit ovat ja missä muodossa. Varsinainen pilakuva. Kuuden maissa pääsin takaisin osastolle, jossa sain velliä ja soppaa päivän ensimmäiseksi ateriaksi. Täytyy kyllä todeta, että eihän ne sisällä pysyneet, kun nukutuksesta oli tullut sen verran huono olo. Hieman hankalalta tuntui voida pahoin, kun huuli oli tupussa ja leuassa tiukat teipit. Lisäksi kaulaan oli laitettu vielä toppinkia, suojaamaan poistettuja imusolmukkeita.


Okasolusyöpäleikkaus huulesta
ja imusolmukkeiden poisto

Nappasin osastolla maatessani itsestäni muutaman kuvan, josta näkee eilinen lookini. Happiviikset olivat nenässä vuorokauden verran ja kaulassa oli vielä aamuun asti sideharsoa, koska imusolmukkeiden kohdalla oli pientä vuotoa. Kuva ehkä näyttää hurjemmalta, mitä kaikki todellisuudessa tulee olemaan. Huuleen tulee se rauhanmerkin muotoinen arpi ja kaulaan kolme tikkausjälkeä eri kohtiin.
Peilistä yritin tiirailla minkälainen suppusuu minusta on tullut, mutta ei siitä vielä mitään mielikuvaa saa, kun kasvot ovat vielä kovin turvoksissa. Huulen sisäpuolella on sulavia tikkejä ja ulkopuolella on ehkä noin kymmenkunta tiivistä tikkiä, josta ei pitäisi jäädä kuin ohut nauhamainen jälki. Saas nähdä sitten, miten arpikudos paranee. Päivällä poistettiin ylimääräiset sideharsotuput ja jäljelle jätettiin liimanauhaa. Pitkä teippaus kasvojen kohdalla on vähentämässä turvotusta. Näyttää ehkä ulkopuoliselta hurjalta. mutta viikon päästä kasvot pitäisivät olla jo paremman näköiset. Keskiviikkona poistetaan tikit ja samana päivänä pääsen Meikkuun magneettikuvaukseen. Sitten on mahdollista lähteä vielä mökkeilemään muutamaksi päiväksi, ennen miehen loman loppua. Nyt ollaan kuitenkin kotosalla vielä ennen tikkien poistoa, jos tulee jotain vuotoja tai muita särkyjä, niin on apu lähellä.
Lääkäri selosti, että parin viikon päästä haavat olisivat kokonaan parantuneet. Kontrolli on noin neljän viikon päästä ja silloin saan tietää vartijasolmuketutkimuksen tulokset eli mitä noista poistetuista imusolmukkeista löytyi....toivottavasti ei mitään. Muuten tulee vielä laajempi leikkaus imusolmukkeisiin ja jatkohoitoa suunnittellaan tutkimustulosten mukaan.

Kyselin lääkäriltä tämän okasolusyövän riskejä levittää etäpesäkkeitä. On aika harvinaista, mutta elinsiirtopoitlailla on suurempi riski. Olen kuitenkin aika levollinen asian suhteen, sillä todelliset kriteerit eivät täyttyneet tähän vartijasolmuketutkimukseen, sillä yleensä se tehdään silloin jos solukkoa on 5mm verran ja minulla oli noin 3 mm, mutta kun olen elinsiirron saanut, niin päättivät ottaa sen tutkimuksen riskine vuoksi.

Ei tunnu kummempia kipuja, muuta kuin kaulalla, josta on niitä imusolmukkeita poistettu ja siinä on turvotusta enemmän. Huulet ovat kyllä aika supussa, joten täytyy varovasti puhua ja syödä (pillillä), ettei tikit huulen sisältä repeä. Olen kyllä tänään ollut aika paljon äänessä, joten pitää pikkuhiljaa rajoittaa tätä puhumista. Onneksi tässä kirjoittaessa ei tarvitse olla äänessä. Kiitos kaikille tseppajille, olette ihania ja lämmöllä muistan myös teitä lohdullisista sanoistanne.

Tänään oli aikamoinen hulabaloo-päivä. Aaumusella piti olla yhdeksältä Meikussa vartijasolmuketutkimuksessa. Oikeastaan ei minulla ollut hajuakaan siitä, että mitä tuo tutkimus sisällään pitää. Ensin ruiskutettiin ohuen neulan kautta huulesta, pahkuran molemmin puolin jotain varjoainetta. Pienen odottelun jälkeen pääsin kuvaukseen, joka kesti puolisen tuntia. Filmattiin kasvoista edestä ja sivusta sekä kaulaa ja kainaloita. Sen jälkeen lääkäri merkitsi löydöksiä vihreällä ja mustalla tussilla. Hieman kyllä pisti mietityttämään, että mitenkä kehtaan ulkomaailmassa näyttäytyä, kun kasvot ovat rukseja täyteen. Puolen tunnin paussin jälkeen otettiin vielä yksi varmistuskuva. Kävin väliajalla kahviossa ja oli mukavampaa olla liikenteessä, kun oli siippa mukana. Tosin hän jäi odottamaan kuvauksien ajan kahvioon ja lopuksi meni autolle etukäteen. Oli kyllä aika shokeeraavaa kävellä pitkin käytäviä sotamaalaus naamassaan. Uskonpa, että herätti pieniä salaisia katseita ympäristössä.


Tatuoitu nainen...Onneksi nuo jäljet lähtevät käsihuuhteella pois

Autokyydillä pääsimme aika joutuisasti tutkimuksesta siirtymään Töölön sairaalaan. Sairaala ei ole minulle ennestään kovin tuttu. Olen käynyt kerran tapaamassa tuttavaani siellä ja juhannuksen jälkeen etsiskelin plastikkakirurgian polia. Tänään olikin oikein piirileikkiä, kun yritimme etsiä valokuvaajan koppia sairaalasta. Kasvoista piti saada tutkimuksia varten kuvaus. Tuntui kuin pitäisi etsiä siivouskomeroa isosta sairaalasta. Lopulta löysimme henkilökunnan opastustuksella sen huoneen. Ovessa roikkui lappu, jossa luki, että "odota hetki, palaan pian". Muutkin ihmettelivät tekstiä, sillä se oli lukenut ovessa jo pitkän tovin. Sitten piti etsiä labra ja röntgen. Kun nämä etapit olivat koluttu ja saatu keuhkokuva, sydänfilmi ja pyydetyt näytteet annettua, pitikin kiirehtiä osastolle, jossa toivottiin olevan yhteen mennessä. Siellä hoitaja haastatteli ja jäimme odottamaan kirurgia. Lopulta tuli kolme lääkäriä, jotka suunnittelivat sotasuunnitelmaa eli minkä lainen aukko huuleen tehtäisiin. Täytyy kyllä todeta, että hieman kauhistutti kun kuuliin leikkauspalasta. Piirsivät sinisellä tussilla alahuuleen merkinnän leikkauksen koosta. Tarkoitus on viiltää n. 3 levyinen pala pois, joka alaosta nousee kolmiomaiseksi kärjeksi ylös päin. Ne kaksi sivusaumaa liitetään yhteen ja kolmion kaksi sivua ommellaan jotenkin yhteen. Jäljestä pitäisi tulla siisti, mutta mietin vain, että kuinkakohan paljon huuli venyy vai tuleeko minusta sellainen suppusuu. Yksi lääkäreistä varoitteli toisia, että kaulassa oleva hermo voi katketa ja sen kanssa pitää olla äärimmäisen varovainen. Lupasi olla siinä vaiheessa mukana toimenpiteessä.



Nuo vihreällä värillä merkatut ympyrät ovat tärkeämpiä lääkäreille. Kuvauksen mukaan ne erottuvat selvemmin ja niistä lääkärit ottavat leikkauksen aikana sattumoisin pieniä näytepaloja. Tutkimuksessa näkyy sitten mahdolliset etäpesäkkeet ja jos sellaisia löytyy, niin imusolmukkeet poistetaan myöhemmin rankemmalla kädellä. Toivon, ettei sellaiseen ryhdyttäisi. Tämä vartijasolmuketutkimus on hieman varotoimenpide ja lääkärit olivat toiveikkaita, ettei niistä mitään löydy yleensä.

Onneksi sain ennen kotiin lähtöä pyyhkiä suun ympräiltä niitä mustia rasteja pois, mutta vihreät piti jättää ihoon. Se sinisellä kynällä tehty leikkausjälki olisi ollut kyllä ohikulkijoille aikamoinen näky. Onneksi sen sain pyyhkimällä pois ihosta.
Joudun jäämään huomenna sairaalaan ainakin yhdesi yöksi, sillä toimenpide tehdään nukutuksessa, jotta jokaista näytepalaa varten ei tarvitse puuduttaa erikseen ja homma hoituu nopeammin tällä lailla. Samoin voidaan seurata, ettei tule ylimääräisiä vuotoja haavaan. Huomenna tähän aikaan saattaa olla vähän epämukava olotila.

Vielä piti tavata "nukkumatti", mutta sitä jouduimme odottaamaan tuntitolkulla. Kello näytti olevan jo lähelle viittä ja muut leikkaukseen menevät olivat jo tavanneet omat nukkumattinsa, mutta missä se meikäläisen nukutuslääkäri viipyi? Meinasin juuri lähteä kyselemään, sillä oli aivan nälissäni, väsyksissä ja kärsimätönkin, kun pitkän päivän olin ollut tutkimuksissa ja liikenteessä vain yhden kahvikupillisen ja puolikkaan sämpylän varassa. Samaan aikaan tuli "nukkumatti" kutsumaan nimellä päivähuoneen ovelle ja kun kuulin nimeni, niin nousin ylös ja nappasin tavarani penkiltä. Oli tarkoitus tervehtiä lääkäriä, mutta hän kääntyi kannoilleen ja pyyhkäisi kansilaan. Sieltä tullessaan hän sanoi jotain hoitajalle ja lähti käytävää viilettämään, kuin tyttö tuulispää. Yritimme pysyä kannoilla. Oletin, että hän vie meidät johonkin toimistohuoneeseen keskustelemaan, mutta hän hävisikin osaston ovesta jälkiä jättämättä. Jäimme ihmeissämme miettimään, että mikä oli homman nimi. Palasin kyselemään hoitajilta, että mitä tuo tarkoitti. Toinen hoitajista oli sitä mieltä, että koska en vastannut mitään, kun hän huusi nimeäni, niin hän käsitti näköjään, etten ollut paikalla ja lähti pois. Höh....olin aivan hölmistynyt. Ottaen vielä huomioon, että olin niin väsynyt, että meinasin nukahtaa odotustilan penkille ja en ole aivan kunnossa, niin kyllä lääkärin pitäisi osata varmistaa asia ja kysyä hoitajilta. Näyttää siltä, että sama juttu joka paikassa, että kommunikaatiot eivät pelaa hoitajien ja lääkärien kesken.  Hoitaja selosti sitten minulle, että mitä lääkkeitä saan aamulla ottaa ja mitä en saa ottaa. Olisihan minulla ollut vielä kysyttävääkin, mutta eipä ollut mahdollisuutta esittää anestialääkärille kysymyksiä. Lääkäri sanoi päivällä, että kysyisin häneltä ja hän myös osaisi kertoa kuinka kauan nukutus kestää ym. Enpä saanut mitään tietoa nukutuksesta, joten ei kai se sitten niin tärkätä ole. Harmitti vaan niin kovasti, että piti turhaan odotaa pari tuntia "ei mitään". Sitten pääsimme kotiin ja pikaisesti tein vielä ruokaa, kun vielä oli tovin verran lupa syödä. Huomenna sitten ollaan vesikuurilla ja muutamia päiviä liemiruokinnalla tai jotain vauvasosetta tai muuta pehmeää ruokaa sopii kai syödä.
Vielä pitäisi käydä hiustenpesulla, kun sitten voi mennä aikaa ennen kuin seuraavan kerran saan kastella niitä. Toivon, että olette ajatuksin läsnä...tuona jännittävänä hetkenä.

Ehdimme olla mökkilomalla jokseenkin pari viikkoa. Viime viikon keskiviikkona lähdimme Mikkeliin loma-ajelulle mökiltä, kun ilma näytti aamutuimaan hieman epävaakaalta ja mökillä ei olisi ollut oikein ajanvietettä. Tosin päivästä kehittyikin varsin kaunis päivä. Kiertelimme paikallisia kirpputoreja ja ihmettelimme kaupungin torielämää. Tuttujakiin tuli vieraassa kaupungissa vastaan. Maailma on loppujen lopuksi aika pieni. Torikahvilassa istahdimme sattumoisin viereiseen pöytään, jossa istui tuttuja eteläisestä Suomesta. Hauska sattuma. Teimme mukavia kirpparilöytöjä kirppikseltä ja siellä kolutessani kännykkä pirahti soimaan. Numerosta huomasin heti, että se on keskussairaalan jostain yksiköstä eli todennäköisesti jonopaikasta plastikkakirurgian osastolle ja leikkaukseen.  Oikein arvasin. Minut kutsuttiin leikkaukseen viikon päästä eli h-hetki on tällä viikolla. Huomenna aamulla pitäisi olla Meikussa vartijasolmuketutkimuksessa aamulla ja sen jälkeen pitää kiiruhtaa Töölön sairaalaan, jossa otetaan keuhkokuva ja labroja. Sitten pitää mennä vielä valokuvaan. Ihmettelin itsekseni, että mikä oikien valokuva, johon mieheni leikkimielisesti sanoi, että otetaan viimeinen kuva "vainajasta". Hui, hirtehishuumoria se tietty on. Ottavat huulesta näköjään valokuvan, kuten koepalanotossakin ottivat kuvia. Näiden aamutoimien jälkeen menen sitten plastikkakirurgian osastolle tapaamaan hoitajaa, "nukkumattia" sekä leikkaavaa lekuria. Sitten voin lähteä kotiin yöksi, jos en halua jäädä sinne sairalaan. Tosin aamulla pitää tulla aikaisin leikkausta varten. Sitten pitäisi päästä kotiin. Tosin minulla ei ole mitään tietoa mitenkä se vartijasolmuketutkimus etenee ja miten ja milloin ne imusolmukkeet poistetaan, jos poistetaan. Toivon ettei niitä etäpesäkkeitä ole muodostumassa. Huulileikkauskin on jo aika iso juttu ja hieman kyllä kauhistuttaa, mutta olen  yrittänyt pysyä elävien listoilla tämän kolme kuukautta, kun olen tässä rumbassa pyörinyt. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta turha niitä itkuja on koskaan etukäteenkään itkeä, sillä turhia voisivat nekin kyyneleet olla. Uskon ja luotan, että pilvisenkin päivän jälkeen paistaa taas jälleen aurinko....on se aina ennenkin paistanut. Aurinko on tallella.



Ystäviä kävi viikolla mökkivierailulla ja sain tällaisen kauniin Suojelusenkelitaulun. Nyt taas tätä suojelusenkeliä tarvitaan kulkemaan rinnalla.
Toivottavasti pääsen huomenna vielä kotiin, jotta saan ehkä paremmin nukuttua kotona, ennen tuota puukotusta. Päivä kerrallaan mennään ja sitten keskiviikon jälkeen taas näkee ehdimmekö vielä uudelleen mökkilomalle vai pitäneekö tyytyä kaupunkilomailuun ja neljään seinään. Ensi viikolla olisi kuitenkin vielä edessä magneettikuvaus, jota en saanut siirrettyä tähän samaan saumaan. Sairauksiakaan kun ei voi suunnitella etukäteen ja niitä ei voi kalenteriin merkitä, koska sopii olla sairas ja koska olisi muuta mielekkäämpää tekemistä.

Palaan kertomaan kuulumisia sitten kun on jotain kerrottavaa. Pitäkää huolta itsestänne ja älkää polttako päreitä, elkääkä myöskään itseänne.

Yllätys, yllätys...hän on täällä tänään, vaikka vielä on kesää ja lomaa jäljellä, kunhan tulee kauniita päiviä. Kirsi  ja HeliMari lahjoittivat minulle tällaisen kauniin kesäisen lahjan:

 Ähäkutti...enpäs häipynytkään vielä lomamaisemiin. Oli ihan pakko laittaa vielä nämä viikon synttärijuhlijoille menneet korttitekeleet näytille. Tosin Yhden prinsessan synttäreitä vietettiin hieman etukäteen. Mikäs on sen inhottavampaa, kuin syntyä kesäloma-aikaan tai taitaa olla sekin, kun syntyy joulun tienoilla....koskaan ei taida olla sopiva aika. Yksi lapsistani on syntynyt joulun alla ja yleensä sitten vietettiin niitä synttäreitä viikkoa ennen joulua ja synttärilahja oli aina hieman isompi juttu ja jouluna tuli sitten niitä pienempikokoisia lahjoja, mutta ehkä enemmän. Tyttöjen synttäreitä juhlittiin yhtäaikaa viikolla ja nyt sunnuntaina oli sitten pikkuisen miehen ensimmäinen synttärijuhla Kakkua on siis riittänyt tälle viikolla ja siinä mielessä hyvä, että vielä sain niistä nauttia.



Tässä nämä tyttösten synttärikortit ja pinkkinä tottakai. Nämä tuli tehtyä ehkä hieman "pikaistuksissa", sillä jostain syystä korttien teko näyttää jäävän monesti ihan viime tippaan.



Pikku-ukolle meni tietenkin tuo mangoliakortti, jossa poika istuu keinussa. Sisäsivulle leimasin ja väritin vielä yksivuotiskakun kuvan ja kirjoitin synttärirunon.

Tuo toinen kortti menee yllärinä, jonnekin....sen saa joku jossain....Onneahan voi toivottaa vaikka joka päivä...sitä aina tarvitaan.



Tämän punaruusun kera toivotan Onnea kaikille, joiden nimipäivän unohdin perjantaina....elli Ullat...antakaa anteeksi, tämä lahopää. Onnea näin jälkikäteen. Onnea myös Maijoille. Näköjään en muista seurata almanakkaa. Onnea myös kaikille, jotka sitä tarvitsevat ja Onnea myös kaikille, jotka kesällä juhlivat tai viettävät päiviään.

Olkaa onnellisia! Nyt on paras häipyä, sillä kaikki vaatteet ovat oikeastaan vielä pakkaamatta ja muutenkin kaikki on ihanasti rempallaan. Tuli iltapäivällä hieman äkkikiirus korjailla joitain vaatteita ja samalla pienensin muutamia kierrätysvaatteita ja tein ne nyt, koska muuten ne olisivat jääneet kaappiin tuntemattomaksi ajaksi....ihan niin kuin ei aiemmin olisi voinut tarttua tuumasta toimeen.  Aamupäivällä täytyy auton nokka kääntää kohti lomamaisemia.

Solon!

Kun taas on aika auringon, niin uskon siinä taikaa on....
Tämä blogi hiljenee viikoksi, kahdeksi, kolmeksi tai kuukaudeksi. Nyt on tauon ja lomailun aika ja tauon pituuden määrää kutsu huulileikkaukseen. Kovin kyllä jo odotan sitä leikkaustakin, joten täytyy asennoitua siihen, että osa lomasta menee sairastellessa. Tulemme kotiin heti kun kutsu käy. Viikko on kulunut plastikkakirurgilla käynnistä ja kahden - kolmen viikon sisällä pitäisi tulla kutsu, joten uhkaavasti jo lähenee määräaika. Eilen oli kyllä verenpaine aivan pohjalukemissa eli kun tulimme kauppareissulta, niin olo oli taas kuin osuuskaupan hevosella. Mittasin paineeni ja se oli 77/52. Jostain kumman syystä monesti kesäaikaan paineet laskevat, vaikka lääkitystäkin on laskettu viime kesästä reilusti. Gastrolla käydessä lääkäri huomautti, ettei hänen mittaama paineensa ollut matala. Se on kyllä ihan saletti, että sehän on sitä lääkäriverenpainetta. On hullua, jos sellaisen käynnin perusteella aletaan lisätä lääkitystä. Sitten käy kuten viime kesänä, että paineet olivat aivan äärirajoilla eli niin matalat, että tuskin pysyin tolpillani. Ehkä tuota vettäkin pitäisi muistaa vaan juoda kesäaikaan entistä enemmän. Toivottavasti pääsemme maanantaina  kuitenkin mökille ja voimme nauttia vielä tuosta Joutopäivien tunnelmasta, jota vietetään viikon päästä. Tulkoon sitten se kutsu polille. Sitä on tässä mentaävä päivä kerrallaan ja eihän sitä koskaan tiedä muutenkaa, että mitä se huominen tuo tullessaan. Lomasta kuitenkin nautitaan ja ollaan kotosalla, kun on sen aika ja mökkeillään sitten vielä jos ehditään. Viikon päästä meidät voi bongata täältä.



Nyt on aika siis huilata heti ja viettää kesälomaa. Ollaan jouten ja nautitaan kesälomasta.

Eläkeläisellähän on aina kesäloma, mutta minulla se on silloin, kun on siipallakin loma. Lomailemaan kun pääsee siten siivellä eli kyydillä, sillä minullahan ei ole ajokorttia. Näin on yksi tumpelo vähemmän ratissa.

HYTTYSEN HYRINÄ, UKKOSEN JYRINÄ,
PERHOSEN LENTO, VANAMO HENTO,
MATOJEN TONKIJA, ONNEKAS ONKIJA,
MANSIKKAMAITO,
KESÄ ON AITO.

Tässä kaikkea mitä kesään kuuluu, unohatamatta tanssin taikaa ja tangomarkkinoita, joita pitää seurata tv:n välityksellä ja jännittää ketkä tänä kesänä kruunataan.  Joukossa ainakin yksi suosikki. Tosin yhtä taitaa puuttua eli tietokone. Voi kauhistus, mitenkä tulen taas toimeen ilman konetta koko loman ajan. Toivottavasti pärjään....voihan sitä vaikka sitten hätätapauksessa käydä kirjastossa tai jossain vieraalla koneella. Pärjäilkää.


sinisiipi

Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille ja nauttikaa olostanne!

Tuli vähän loppukiirus hankkia Anittalle arpajaispalkinto, vaikka olin jo mielessäni aiemmin miettinyt sen sisältöä. Valmis mielikuva, vaan ei olen niin yksinkertaista toteuttaa. Kutsuin hänet päiväkahveelle, jotta ei näin lomatunnelmissa tarvitse pakata ja postittaa voittoa, koska välimatka ei ole ihan hirvittävän pitkä.



Lankaahan on lähes jokaisella neuleblogilaisella, joten tällä kertaa ajattelin hankkia jotain muuta. Kuitenkin en hennonnut jättää väliin aivan kokonaan käsientaitojuttuja, joten korttiaskartelua varten olin ostanut jo pienen paketin viikolla. Tänään vielä pyydystin noita potaattikäsineitä, sillä näin uusien perunoiden aikaan, niillä saattaisi olla käyttöä. Tosin itselläni ei ole vielä niistä kokemusta. Kävin jo eilen kauppoja läpi, mutta en niitä löytänyt ja tänäänin näytti aluksi epävakaalta koko yritys, mutta onneksi Cittarista löytyi muutama pari ja valitisin nämä oranssit. Aiemmin esitteln blogissani noita kertakäyttöisiä kerman pursotinpusseja. Niitä löytyi myös Cittarista ja ne ovat näppäriä siinä mielessä, ettei niitä tarvitse käytön jälkeen pestä. Mökillä olen itse ollut sangen tyytyväinen kertakäyttöisiin pursotinpusseihin.  Kiitos Brunon. Tänään ei ollut karkkipäivä, joten jätin karkit ostamatta, mutta onneksi sain mummin murulta Turkin tuliaisina paikkakuntalaisia karkkeja. Täytyy kyllä todeta, ettei suomalaisia karamelleja mikään voita.

Muutama tunti kului leppoisasti ja sitten oli Anittalla jo kiirus kotiin. Oli kiva, että sain päiväkahviseuraa ja oli syy ostaa jätskiä ja kotimaisia mansikoita. Ei se ihan tavaksi ole tullut, vaikka kumpiakin pitäisi meikäläisen välttää. Piimäkakkuakin oli viikonlopulta jäänyt kokonainen kakku. Siinä oli kyllä piimää....kerrankin muistin kaikki aineet.

Eilen sain posteljoonin matkassa pari ylläripostia. Avasin pienen kirjekuoren ja mitä ihanaa sieltä löytyikään?



"Uskon, että ystävät ovat hiljaisia enkeleitä,
jotka nostavat meidät jaloilleen,
silloin kun siipemme unohtavat,
miten lennetään."

Kiitos, Hallatar muistamisesta ja tuo kortti toi hymyn huuliini. Kaunis koru, oletko itse tehnyt. Sydämelliesti muistettu. Olit päiväni paiste!

Olen otettu...Jantta antoi minulle ihanan palkinnon....briljantteja jaossa. :)

    Kiitos Jantta!

Olen edelleen kiitollinen, sillä sain toisen briljanttisen tunnustuksen Nukelta!

Kiitos Nukke!

Kiitos Harakka!

Lisää briljantteja jaossa, joten tämähän menee aivan mahdottomaksi ja kohta tunnen itseni upporikkaaksi, sillä minulla on näin kallisarvoisia ystäviä, jotka näin ihanasti minua muistaa. Leenalta sain tämän.

Kiitos Leena!

Here the rules:
Säännöt:

1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.

2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.

3. Nominate at least 7 other blogs./ Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi.

4. Put links of those blogs on yours./ Laita noiden blogien linkit sivullesi.

5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you've nominated./ Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

I give an Award to:
Annan palkinnon seuraaville:

1. Hallatar

2. Savisuti

3. Anitta

4. Marjukka

5. MarLi

6. Iidasanttu

7. Nelmi

Oli tosi vaikea valita kenelle annan.Tämän ansaitsevat niin monet lukijani...tässä brinjantteja teille kaikille!

Edit! (4.7.2008): Lisäsin vielä toisen briljanttitunnustuksen, jonka sain Nukelta.

Valokuvatorstain 97.kuvahaaste ja  viimeinen inspis ennen kesälomaa (9.7. - 20.8.) on Beirut-yhtyeen kappale Sunday Smile.  Jos musiikin kuuntelu syystä tai toisesta ei omalta koneelta onnistu, haasteena on silloin kappaleen nimi Sunday Smile.



"Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu.
Mille meidän isä salaa kuiskaa: baby I love You
Nyt tulkaa kaikki katsomaan kun vauva hymyilee
-niin tiedättepä senkin missä onni lymyilee."

Tämä on mummin pikku-ukko, joka saa meidät kaikki hymyilemään hassunkurisilla ilmeillään. Lapsen hymy karkoittaa kaikki maalliset murheet.

Viikonlopulla oli mökkipaikkakunnalla kesämyymälässä kirppistempaus ja myyntipäivä. Pitihän sitä mennä katsomaan, mitä naapurinkylä väki oli kaapistaan siivoamassa. Suhteellisen soma tuo lauantaipäivä ja näin saimme nauttia rantamaisemassa olevasta kirppistuokiosta.



Aurinko paistoi kumpupilvien välistä ja väkeä oli kokoontunut ainakin myyntipöytien taakse vanhan koulun rantaan, myymään itselleen tarpeetonta tavaraa. Ihan mukavia löytöjä sieltä itsekin löysin.



Mitäs maksaisit tällaisesta suolasalkkarista? Ei se taida mitään Arabiaa olla, kun ei ole leimojakaan pohjassa, mutta kaunis ja vanhan näköinen se silti oli. Myyjä kyseli, että mitäs maksat? No, ei kyllä harmainta aavistustakaan, sillä en minä tuollaisten hintoja osaa sanoa, enkä uskaltanutkaan jos vaikka olisi kuinka arvokas ja minä heittäisin jonkun pilkkahinnan. Pyysin myyjää itse hinnoittelemaan sille hinnan ja hän pyysi kaksi euroa. Kaksi euroa oli kyllä niin halpa, että ostin sen oitin mökille. Pitänee vielä saada se naulan koukkuun roikkumaan johonkin sopivaan paikkaan. Salkkarissa oli mukana katjajinen pieni suolakauha. Silläkin olisi ollut jo oma arvonsa. Olipa mukava löytö.



Eurolla oli myös kaupan ruoka- ja leivontakirjoja. Niissä näytti olevan n. 70-80-lukujen reseptejä. Näyttivät ihan houkuttelevilta ja niinpä ostin kolme kirjaa ja ne voin jättää loman jälkeen mökille, jotta siellä on tarvittaessa ohjeita.  Minulla on kyllä kotona tuo "kodin herkku leivonnaiset", mutta mökillä voi olla omansa.
Kiitos mukana olleille ja oli aivan kiva reissu.

Tuossa jokin aika sitten yritin etsiä nimeä mökkipuutarhan kukkaselle. Joku ehdotus tuli, vaan ei oikea. Tässä alkukesän kukintoja.



....eli aiemmin julkaiseman kuva, jossa kukka on vielä nupuillaan.



Kukkavarsi on pitkän huiskea eli se kasvaa noin 1½ metriseksi tai pidemmäksikin. Lehdet muistuttavat jotenkin akilleijan lehtiä, vaan eivät silti samanlaisia.



Tässä kukkanuput ovat hieman jo auenneet.



Kukkanuppujen auetessa kukka alkaa jo näyttää joltakin. Kukan terälehdet ovat ohuita "tikkumaisia" ja hennon ja kauniin näköisiä. Useampi kukkanen muodostaa näyttävän kukkaryhmän. Tällainen ihanuus löytyy myös täältä.

Kukan nimeksi osoittautui ängelmä. Ystävättäreni soitteli sunnuntaina ja kertoi siinä ohimennen, että heidän palstallaan on upea kukkanen kukassaan ja hän harmitteli, ettei ollut kerännyt aiemmin siitä siemeniä minulle. Hetken keskustelun jälkeen selvisi, että kukkamme ovat samanlaisia ja olen metsästänyt juuri tuolle kukalle nimeä. Sen nimi on ängelämä.

Nyt siis kukan nimi selvisi.

Viikonloppuna vietettiin, päiväkahvin merkeissä mökillä, Pekan-päivää. Naapurit kutsuttiin kahville ja päätin tehdä juustotortun, sillä se valmistuu näppärästi ilman uunia. Edellisenä iltana valmistin tuon kakkupohjan ja pyhäpäivänä sitten koristelin sen tuoreilla marjoilla ja kermalla.



SITRUUNAINEN JUUSTOTORTTU

Pohja:
150 g kaurakeksiä tai vastaavaa
75 g sulatettua voita tai margarinia

Täyte:
4 liivatteen lehteä
4dl vispikermaa tai vispi-gremeä
200g mautamatonta tuorejuustoa
2 dl kevyt-kermaviiliä
1 sitruunan raastettu kuori
n. 4 rkl sitruunan mehua
1 rkl vaniliinisokeria
1 dl hienoa sokeria

Pinnalle:
Mansikoita
ja halutessasi voit pursottaa kermaa laitoihin

Ohje mukaeltu Ruoka-Pirkka-ohjeesta 23.6.2008



Maistuis varmaan sullekin!

Valmistusohje:

1. Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi. Kiinnitä irtopohjavuoan  (halkaisija 20cm) pohjan päälle muovikelmu. Itse leikkasin vielä väliin voipaperista pohja kokoien palasen ja laitoin sen kakkupohjan alle.
Painele keksiseos vuoan pohjalle. ja reunoille mahdollisimman korkealle. Siirrä vuoka jääkaappiin.
2. Pane liivatteet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen.
3. Vaahdota kerma, raasta pesty sitruunan kuori ja purista mehu. Kuumenna mehu ja sulata siihen puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman.
4. Sekoita keskenään tuorejuusto, kermaviili, sitruunan kuori, vaniliinisokeri ja sokeri. Kaada joukkoon ohuena nauhana liivatemehuseos koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada seos vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia.




5. Irrota torttu vuoasta tariluvadille ohuen lastan avulla. Peitä onta haluamillasi marjoilla

Joka vanhoja muistaa, niin sitä tikulla ( tai sukkapuikolla) silmään. No, eihän toki, vaikka vähän menneessä muodossa näitä postauksiani näin viiveellä kirjoitankin. Viime torstaina, oikein kovan ukkosmyräkän ja rankkasateen saattelemana, kokoonnuimme Päivin kutsusta kässäkerhoilemaan. Sain houkuteltua myös Savisuden mukaani ja muita ennestään tuttuja paikan päälle oli kerääntynyt mukavasti, ilmoja pidellessä.
Täytynee tunnustaa, että käsityöt ovat olleet hieman jäähyllä, jostain syystä. Omaa tuntoa hieman soimaa, että Maijulle lupaamani bolero valmistuu hieman jälkijunassa, mutta hitaasti ja varmasti kuitenkin.
Tapanamme on ollut hieman nyyttäriperiaatteella viedä tarjoiluja kässäkerhoon. Itse olin aika nuutunut ja tarkoitus oli tehdä joku marjapiirakka, mutta väsy iski ja armoton päänsärky. Pienten päivätorkkujen jälkeen piti lääkitä itseäni särkytabletin kera, jota harvoin otan eli vani hätätapauksessa. Onneksi päänsärky tokeni ja pääsin lähtemään kerhoon.
Matkan varrelta ostin kääretorttua, jäätelöä sekä kotimaisia mansikoita, jotka onneksi maistuivat kaikille.Ettei ihan herkutteluksi menisi, niin tässä meidän kättemme jälkiä. Ehkä on hieman "vaikeaa arvata", että mikäkö noista tekeleistä olisi omiani. Tuosta puuttuu vain Marjan tekeleet eli korttikuvia, jotka olivat tuossa vaiheessa päätyneet jo kassin uumeniin.



Sukkia pukkaa, lapasia, ristipistotyötä, pitsineulepuseroa ja tuo oma pinkki tekeleeni tuossa mytyssä, joka on kuvassa tuplana. Olisihan minullakin ollut kesken eräiset sukan tekeleet, mutta jospa ne ehtii valmistua ennen kuin talvipakkaset tulevat ja varpaita paleltaa.

Kiitos kaikille mukana olleille ja otetaan taas uusiksi syksymmällä.

 Hieman viiveellä näitä viikon aikaisia juttujani kirjoittelen, sillä elämä taas on ollut niin "vaiherikasta" iloineen ja suruineen, että itsekään ei tahdo perässä pysyä. Perjantaina kävisin sitten Ihotautiklinikan korvalääkärillä, jonne minun piti päästä jo kolme viikkoa aiemmin. Tosin olivat unohtaneet kirjata aikani koneelle ja puhelinkeskustelussa ilmeni, ettei minulla mitään aikaa ole olemassakaan, vaikka se oli korttiin laitettu. Niinpä jouduin odottamaan uutta aikaa postitse. Nyt onneksi tämä aika piti, eikä mennyt päällekäin tuumoritutkimuksen tai gastropolin ajan kanssa.

Ongelmani oli alkujaan nenän sisälle ilmestynyt haavauma ja nystyrä. Tosin ne olivat jo parantuneet tämän kuuden viikon aikana, jonka joudin odottamaan lääkäriaikaa. Vastassa oli tosi sympaattinen mieslääkäri, joka tutki nenän, kurkun ja korvat tarkoin. Otti vaikut pois korvista ja selvitti nenäni ongelmaa. Siinä oli ollut todennäköisesti stafylokokkibakteeri, joita on kuulemani mukaan, lähes kaikilla ihmisillä. Tuo infektio muodostaa välillä ns. rasvapatteja nenäänkin. Oman nokkani ongelma on kapeat sieraimet, joten nenän kautta on vaikea hengittää ja nokka on jatkuvasti tukossa. Näyttää olevan rakenteellinen ongelma ja niistä laajennusleikkauksista ei ole lääkärin mukaan hyviä tuloksia, joten vaikuttavat aika turhilta leikkauksilta. Niinpä pitänee tyytyä osaansa. Lääkäri ohjeisti kuitenkin jumppaamaan tähän tyyliin:



Siten ne nenän ympärillä olevat lihakset vahvistuisivat. Luulempa, että kuitenkin teen noita voimisteluohjeita vain kotosalla. Muuten voisin kyllä saada aika eriskummallisia katseita, jos bussissa vaikkapa alkaisin ajan kulukseni tekemään moisia naamaliikkeitä. Toki nokan sieraiten laajentamiseen voisi käyttää yöaikaan sellaista teippiä, joka laajentaa hengitystiehyeitä, mutta se tulee pidemmän päälle aika kalliiksi. Huomaan itse, että heti on helpompi hengittää, kun levittää hieman sormillaan ihoaluetta nenän ympärillä, mutta eihän niin voi kulkea.
Hoidoksi nenään sain neuvon ostaa Bebanthenivoidetta ja tarvittaessa reseptin antibiottivoidetta, silloin kun haavauma tulee nenään ja siinä olisi tuo stafylokokkibakteeri.

Sellainen polikäynti tällä kertaa.

Olin polikäynnillä, syöpäkasvainta näyttämässä ja päätin mennä kaupunkiin uusimaan matkalippuni kantaosaa. Kävin ennen tutkimusta passikuvauksessa, jotta saisin kohtalaisen näköiset kuvat, koska olin asennoitunut tuohon tuumorin poistoon.Polilta jatkoin matkaan kävellen keskustaan ja päätin tehdä muutaman synttärilahjaostokseni samalla reissulla. Käväisin Fooruminssa, josta ostin pieniä synttäriostoksia lapsenlapsilleni. Lopuksi ajattelin piipahtaa vielä keskustan Halosella. Sitä ennen käväisin pienessä rihkamakaupassa Foorumissa, jossa myytiin koruja ja koristeita, koristeellisia tossuja sekä päähineitä. Kaupassa havaitsin vain nuoria naisia ja jonkun vähän iäkkäämänkin naisen. En ainakaan huomannut miespuolisia asiakkaita ja hieman kyllä hämmästyisin, jos sellaisessa kaupassa miehet asioisivat. En ostanut mitään, katselin vain yhden lierihatun hintaa, mutta laitoin sen takaisin, sillä liian kallis minulle. Jatkoin matkaani kävellen Stokkan ohi, kääntyäkseni Keskuskadulle. Silloin eräs ulkolainen pariskunta hihkaisi, että minulla on reppu auki. Pikkureppuni vetoketju oli ammoisen auki ja ensisilmäyksellä havaitsin, että rahapussini oli kadonnut. Pala nousi kurkkuun....onneksi kamerani oli tallella. Lisäksi kännykkä ja matkalippu olivat taskussa, kuin siunauksesta. Soitin hädissäni miehelleni, joka neuvoi kuollettamaan pankkikortin. Siinä puhellessani hänen kanssaan, kompastuin kadulla pieneen notkelmaan ja lensin rähmälleni keskelle katua. Onneksi en satuttanut, mutta arvaa...harmittiko? Kaikki tuntui menevät pieneen tänä päivänä.  Kiirehdin lähimpään pankkikonttoriin, jossa oli vain muita pankkipalveluita, mutta ei kassapalveluita. Neuvoivat odottamaan ja ottamaan jonotuslapun. Puolessa tunnissa ei juuri mitään edistystä ollut tapahtunut toimiston asiakasvirrassa, joten hätistin hieman heitä. Sain puhelinnumeron, johon voisin itse tehdä katoamisilmoituksen. Niinpä soitin itse sinne, kuollettaakseni kortin. Uuden kortin saaminen kestäisi puolitoista viikkoa....harmillista.

Kiiruustin jatkoin junalla lähiöömme ja matkalla muistin, että syy minkä vuoksi keskustaan lähdin eli kantakortin uusiminen, jäi tekemättä. Nyt oli kuitenkin tärkeintä tehdä rikosilmoitus. Niinpä suunnistin suoraan poliisilaitokselle. Minua neuvottiin käymään Kelassa ja kirjasossa. Kirjastokortti oli myös jäädytettävä, ettei kukaan käytä sitä hyödykseen. Kelalle kuitenkin suunnistin ensimmäisenä. Huh-huijakkaa...siellä oli yli neljäkymmentä asiakasta numeronäytön mukaan, ennen minua. Kauhistelin ja kyselin siinä sivussa, että pitääkö minut tämän asiani takia jonottaaa. Neuvottiin täyttämään sairasvakuutuskorttihakemus, mutta jos tarvitsen väliaikaista korttia, niin sitten kannattaisi jäädä jonottamaan. Pakkohan minun on kortti saada, sillä syön niin kalliita lääkkeitä, ettei eläkkeeni riittäisi niihin. Sain jonotusaikana kymmenen numeroa pienemmän luvun, kun joku asiakas kyllästyi jonottamiseen ja jätti lappunsa tiskille. Kello oli lähes neljä ja olin jonottanut yli tunnin, kun minut kutsuttiin asiointiluukulle. Siinäpä kävinkin niin, että en olisi saanut väliaikaista korttia, sillä minulla olisi pitänyt olla henkkarit ja mistäs sellaisen olisin tehnyt, kun selvitin, että rahapussini on varastettu.. Laki on laki, eikä siitä voida tinkiä. Opastivat, että voisin saada hakukaavakkeen, jolla voisiin hakea ostamastain lääkkeestä kelakorvausta jälkikäteen. Höh....eihän minulla ole sellaisia rahoja edelleenkään sijoittaa lääkkeisiini. Sanoivat, että voisin hakea rahaa sossulta lainaksi. Tyrmistyin, sillä sanoin, että tarvitsen lääkkeeni. Lisäksi tiedostoista ei muka löytynyt tietoa, että minulla olisi erityiskorvattavia lääkkeitä. Sanoin, että minulla on niin monta sairautta, johon nimen omaan on niitä lääkkeitä. Pyydettiin tulemaan seuraavana päivänä uudelleen passin kanssa, jotta homma hoituisi. Sanoin, etten rupea jonottamaan enää toista päivää parian tuntia, sillä kysyessäni minulle luvattiin se väliaikainen kortti. Virkailija lupasi minulle ajan aamusta suoraan hänen vastaanotolleen, jos tulen heti yhdeksältä toimistoon. Eihän siinä muu sitten auttanut ja kiiruhdin kirjastoon, saamatta Kelalta mitään palvelua. Kirjastossa homma onneksi hoitui helposti ja kukaan ei ollut käyttänyt ainakaan korttiani.

Mies haki minut rundireissultani ja lähdimme käymään siskon luona. Illalla kun tulimme kotiin, niin näin, että kotipuhelimeen oli soitettu. Numero oli outo ja päätin kokeilla minne se menisi. Se meni kauppakeskukseen, jossa olin päivällä käynyt. Puhelimeen vastasi joku, joka ei tiennyt asiasta. Suljin puhelimen ja melkein heti soitti infosta nainen, joka kertoi rahapussini löytyneen siitä liikkeestä, jossa myytiin niitä koruja ja muuta tilpemähööriä. Rahaa ei pussissa ollut. Oli siellä ollut vain kymppi....kannattiko tuo vain muutaman euron tähden. Itse olisin saanut tuon varkauden takia juosta monessa paikassa tilaamassa uusia ja tärkeitä asiapapereita ja -kortteja. Olin äärimmäisen onnillinen, että rehellisiäkin ihmisiä on liikkeellä, kaikesta pahasta huolimatta.

Mietin pääni puhki, että missä vaiheessa varas on iskenyt, oliko se joku niistä nuorista naisista tai sitten eräs vanhempi nainen, joka tunkeili siinä hyllyjen välissä? Todennäköisesti joku oli napannut lompakkoni sillä aikaa, kun kurkotin erään lierihatun hintalappua. Molemmat käteni olivat olleet varattuina ja reppu oli olkapäällä, ehkä selkäpuolella näkymättömissä. On tainnut olla kouliutunut varas, kun niin näppärästi on osannut napata, aivan huomaamatta. Sitäkin ihmettelen, että kukaan ei ole sanonut laukkuni olevan auki, vaikka olen kävellyt Manskua pitkin aika matkaa Stokkalle.Vasta tämä ulkomaalaissyntyinen pariskunta siitä ystävällisesti minulle mainitsi ja säälivästi nainen katsoi minua ja pahoitteli tapahtunutta.  Kävin vielä kiittämässä liikkeessä, että olivat toimittaneet lompakkoni talteen. Se oli löytynyt liikkeen lattialta. Todennäköisesti raha oli nopeasti napattu ja lompakko heitetty lattialle sen jälkeen. Eipä tainnut varaskaan kovin ilahtua saaliistaan, kun ei sen enempää rahaa saanut.

Enpä olisi ikinä uskonut, että kaupungissa on noin röyhkeitä varkaita ja lisäksi se tuntui tosi pahalta, kun olin juuri tulossa kuulemasta sitä ikävää uutista pahanlaatuisen kasvaimen poistosta ja sen jonotusajan pitkittymisestä. Illalla kun sain lompakkoni takaisin, niin siinä oli kaikki korttini, joita kaipailin. Ainoa harmistus on nyt siinä, että en saa tililtäni rahaa kun ehdin kuollettaa tilin. Aamulla pitää soitelal taas poliisille ja pankkiin, sekä kelalle.


Nykyajan pussissahan ei välttämättä muuta ole, kuin pelkkiä kuitteja....ainakaan eläkeläisellä. Onneksi ehdin tuhlata myös ne vähäiset rahat, jota siellä oli ennen varkaan iskua.

Toivotaan, että pahakin saa palkkansa.
Hesarissa kerrottan, että taskuvarkaita liikkuu etupäässä raitiovaunuissa ja he vievät lompakot pääsaiassa taskuista. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana myös kaduilla, tungoksissa sekä liikekeskuksissa. Nyt kesä näyttää olevan taskuvarkaiden "kulta-aikaa". Pitäkää silmät ja korvat avoinna ja jos näyette jonkun avoimen kassin, niin huomauttakaa hänelle. Koskaan ei voi tietää, koska se omalle kohdalle sattuu.

Edit 1.7.2008 eli tämä kuva piti eilen laittaa, mutta väsyksissä unohdin sen liittää:



Varjoisenkin päivän jälkeen, aina jostain valon säde pilkahtaa. Tässä uskossa olin päivälläkin, että jossain on oltava joku hyvä haltija, joka tämänkin päiväni pelastaa ja niinhän se olikin. Meillä on niitä enkeleitä vierellämme, vaikka emme niitä aina jaksa nähdäkään.