Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.11.2007 - 01:54
Tämäkin pyhäpäivä siis takana päin. Ollaan vietetty sanan varsinaisessa merkityksessä pyhäinpäivää. Tosin innostuttiin aamupäivällä järjestämään ikuisuusprojektiani eli vaatehuoneen  siivoamista. Pääsin siihen vaiheeseen, jotta ylähyllyillä ja lattiatasolla  olevat tavarat saatiin järjestettyä. Hyvä niinkin, sillä siinä se oli mielestäni kaikkein hankalin homma.
Jotain sellaista on kätköissä, jota ei ainakaan voi hävittää, kuten äidin kotoa yksi vanha rippipuku eli noin 60 vuotta vanha. Lisäksi pitkälti toistasataa vuotta vanha äidin äidin isänäidin vanha kirkkohuivi, joka on silkkilangasta tehty, mutta se saattaa hieman syödä itseään. Muutamia pieniä reikiä siihen on vuosikausien saatossa ilmaantunut. Lisäksi on vanha kastemekko, joka on ollut lapsillani sekä oma vihkipukuni ja häähuntuni 33 vuoden takaa. Jotain ei voi pistää pois ja täytyy katsoa mitä vaateläjästä raaskii hävittää, ettei taas tule jätettyä pahan päivän varalle. Kävipä osittain niin, että tongin muutamaa jo kirppiksellä käynyttä tavarakassia ja niistä bongasin muutamat jo pieneksi jääneet houstut, jotka nyt mahtuivatkin aivan hyvin päälle. Tosiaan saattaa välillä käydä niin, että karsimisen sijasta tuleekin lisää vaatteita hyllyille.
Joku päivä kun jaksan, niin otan tuon loppu-urankan tekeleeksi ja täytyy kyllä karsia niitä vaatteita, joita ei kuitenkaan käytä tai ovat tulleet isoiksi. Jotain laitoinkin jo äidin kassiin...on hyvä, kun on kaksi siskoa ja äiti, jotka voivat tarvittaessa kierrättää vaatteitaan keskenään.

Tuon urakan jälkeen piti keskittyä ruoanlaittoon. Pyhäinpäivän kunniaksi päätin tehdä Karjalanpaistia ja ostin muutaman pikkuisen joululaatikon sekä tein makeahkoa makaroonilaatikkoa sekä perunasosetta ja salaattia.
Lähdimme vielä valoisaan aikaan hautausmaalle kynttilöitä sytyttämään haudoille. Kamera oli tietenkin myös matkassa.



Aamutuimaan alkoi täällä pääkaupungissa sadella ensilunta. Pihan tuntumassa oleva rinne oli lumisen kaunis.



Paikoittain oli lunta satanut jo vähän runsaimminkin. Ilma tuntui kolealta ja hieman pakastavaltakin. Täytynee kai jo pikkuhiljaa kaivaa kaapista talvijalkineet sekä paksut käsineet suojaksi.



Hautausmaalla oli kaunista lumipeitteineen ja palavine kynttilöineen. Meillä oli tarkoitus käydä useammalla haudalla viedä kynttilöitä niille. Matka kulku itäisestä laidasta lähtiseen laitaan. Matkan varrella näimme kesyjä oravia, jotka odottivat makupaloja ihmisiltä. Minun teki tietenkin mieli kuvata kurreja, mutta ne vilistivät yleensä sitten jo vauhdilla matkaan, kun huomasivat kyseessä olevan vain kamerani. Tässä kuitenkin yksi kuva piiloon pyrkivästä oravasta.



Hautausmaalla on valtavasti isoja kuusia, joten kävyistä ei taida ainakaan olla pulaa. Jotain mupellettavaa taitaa siis kuitenkin löytyä.



Hautausmaalla on paljon vanhojakin hautoja ja osalle vielä viedään kynttilöitä, mutta oli myös paljon sellaisia hautoja, joilla ei ole kukaan varmaan aikoihin käynyt. Itse viemme yleensä joka kerta käydessämme eräälle vanhalle sukumme sukuhaudalle ainakin yhden kynttilän, koska siellä ei varmaan ole enää elossa sellaisia ihmisiä, jotka siellä kävisivät. Tässä haudassa on isäni tätiä ja setiä haudattuna, joista itse en ole elämäni aikana tavannut ehkä kuin  kahta heistä.



Hautausmaalla on vanha vesitorni ja lunta oli valkoisenaan sen juurella. Pian alkoi iltakin painua mailleen, kun saavuimme kotiin pyhäinpäivän reissultamme.



Tässä paluumatkallani nappaamani kuva pellon reunaltamme.
Sitten soitin äidille ja pyysin käymään. Tarjosin aterian ja istuimme iltaa tv:n äärellä ja joimme iltakahvia ja paistoin uunissa vadelmaisia raakapakastepullia, kun en jaksanut itse väsätä mitään sen kummallisempaa. Näin vietimme tämän päivnä. Harmitti hieman, kun en tiennyt että tänäänkin olisi ollut kirppari Prisman parkkihallissa...mutta säästyihän rahat ja tuli vaatehuonetta järjesteltyä hieman parempaan järjestykseen. Huomenna uusin kujein ja ehkä sitten jonnekin kirppiksellekin voisi suunnistaa.
Anneli kirjoitti 04.11.2007 - 05:21
Huomenta!
Sinulla oli eilen(kin) todella vaihteleva päivä. Minun pitäisi myös saada inspiraatio vaatehuoneen siivoukseen. Meillä kun on sellainen vaatehuone, joka kutistaa vaatteita....pitäisi ehkä viettää enemmän aikaa siellä, jos sitten kutistuisi itsekin ;). Niitä "muistovaatteita" ja "jos vielä sopisi päälle -vaatteita" tuppaa jäämään joskus liiankin kanssa. Joku pitää ohjeenaan, että jos ei ole vuoteen käyttänyt vaatetta, niin sen voi laittaa pois. Sellaisen tavan kun pystyisi ottamaan, mut ku...jos kumminkin tarvitsee... Minä olen armoton "keräilijä" mistään en raskitsisi luopua.
Saa nähdä jääkö lumi jo pysyväksi. Pakkasen puolesta kyllä, sillä meillä on nyt -6,8. Talvijalkineet ja käsineet on otettava esiin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ