Viikonloppu ja puolukkametsä kutsui kulkijoita. Minua ei kovin paljoa huvita näin syysaikaan mennä metsään marjastamaan. Mies kävi sateesta huolimatta lauantaina lähimetsässä katsomasassa aiemmin havaitsemaansa puolukkapaikkaa. Sieltä tulikin mukanaan vajaan sangollisen kanssa, mutta mukaan näytti tulevan muutakin. Havaitsin päivällä tuolin päällä olevan pusakan lähettyvillä siivekkään olennon, joka lähempien tarkastelujen jälkeen ilmeni hirvikärpäseksi. Sen kiikutin ulos nujerrettavaksi. Päivällä lampussa lenteli toinen mokoma siivekäs. Aamusella ihmettelin siivekästä hammastahnatuubin korkilla...siinhän oli vielä edellisen päivän kutsumattomia vieraita. Piti ensin hakea kamera, ikuistaa tuo siivekäs ja sitten päättää se päiviltää.



Voi hirvistys...mikä kärpänen. Ei mitenkään herätä kiinnostusta löytää tuollaista ötökkää marjavaatteistaan tai iholta ryömimästä. Tässä vaiheessa ötökällä näyttää vielä olevan siivet, mutta kun iskee itsensä "isäntäänsä" kiinni, niin pudottaa siipensä. Tuollaisen havaittuaan ihollaan marjareissun jälkeen, niin on pitkään sellainen tunne kuin niitä kuhisisi siellä täällä iholla, vaikkakin vain hiustupsu vähän heilahtaisi kasvoille.



Tällaiselta taas näyttä nujerrettu hirvikärpäsen raato. Siinä vaiheessa ei siis ole enää niitä siipiäkään. Tuo otus muistuttaa aikapaljon iljettävän näköistä mustaa hämähäkkiä. Sen nitistäminenkään ei ole niin helppoa, vaan vaatiin sormenpäitä ja pientä rutistusta.



Paras apukeino näitä ötököitä vastaan on verkollinen itikkatakki ja -päähine. Tällaisella kirkkaan oranssilla verkkotakilla ja maatokirjavalla verkollisella lippiksellä, paksuilla housuilla ja kumisaappailla varustettuna painelin metsään. Marjastaessa tunsin kaksi kopsahdusta naaman kohdalla ja näin jonkun ötökän siinä, jotka osoittautuivat hirvimetsän kiusankappaleiksi eli hirvikärpäsiksi. Metsä on hirvikantaista. Yksi hirvikärpänen oli vielä palatessamme asettunut takin niskapuolelle, josta mies sen sai noukittua. Enempää en onneksi löytänyt itsestäni. Tosin hikoileva mies sen sijaan oli niitä kerännyt taas mukaansa kolmisen kappaletta, joita noukimme ihoista ja hiuksista pois.



Yhteensä kahdelta päivältä saimme saaliiksi noin 15 litraa puolukoita. Tosin niitä emme itse pitäneet, vaan ne menivät sukulaisille, joilla ei ole mahdollisuuksia marjastaa.



No niin...."jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt". Aina löytyy sangosta myös muutakin kuin naposteltavaa. Tällainen sitsontiainenkin oli eksynyt marjasankoon. Sieltä se pelastettiin maan kamaralle.
Tuo marjojen putsaaminen sitten onkin aivan oma puuhansa. Onneksi meitä oli tällä kertaa kaksi tekemässä tuota jälkihommaa. Yksin siinä sormet kylmettyvät ja aikaa kuluu aika reippasti. Nyt ei ainakaan kolmeen viikkoon mennäkään marjametsään. Seuraavaksi taitaakin olla parasta pysyä poissa metsästä, kun alkaa hirvenmetsästysaika ja etteivät vaan luule hirveksi meikäläisiä, nuo metsämiehet.