Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.08.2007 - 17:12
Kyllä huomasi viikonloppuna mökilläkin, että syksy saapuu pikkuhiljaa. Mökissä oli koleampaa ja hieman kaipaili jo patterista lämpöä tupaan. Illat ovat muuttuneet sysipimeiksi. Mökkitiellä ei ole katuvaloja ja tuntuikin ennen puolta yötä jo olevan aivan pikkopimeää. Pitänee kai sanoa, jopa sysimustaa.



Näin pimeältä syysillalla näytti, kuin tuosta taustalta näkyy. Tosin mökillä saa aina paljon paremmin nukuttua, kun on pimeää ja hieman viileämpääkin kuin täällä kaupungissa.



Koivutkin ovat jo aika kellastuneita. Pian alkaa sitten haravointi ja ihan varmasti lehtiä jää vielä kevään puolellekin haravoitavaksi.



Viikonloppuna olikin aika navakka tuuli ja aika ajoin piti myös pitää villatakkia ja tuulitakkia kylmän suojana. Puut taustalla huojuivat tuulessa ja miehen piti myös tehdä hieman polttopuita syysiltoja varten. Liiterissä kun on ollut pitkiä koivu- ja haapapuita pilkommista vaille valmiina ja ei ole tietenkään kiva ennen saunan lämmittämistä pilkkoa saunapuita, vaan toivoo niitä olevan valmiiksi tehtyinä. Hommaa näin syksyllä kyllä vielä riittää mökilläkin. Pitäisi tehdä joku viikko oksasilppurilla haketta, jotta sitä saisi taas kukkien suojaksi ja huussin kuorikkeeksi.



Viime syksynä laiskuus yllätti ja päätin olla tekemättä omenahilloa, kun vielä pakkasessa oli tallella aikaisemmin tekemiäni. Kuinkas sitten taas kävikään....Tänä vuonna kaikki omenat ovatkin sitten niin madonsyötyjä ja rupisia.  Yritin valita puusta muutaman vähemmän rupisen, mutta täytyy katsastaa, jos niistä on mihinkään. Tuttava soitti tänään ja tarjosi pari kassillista omenia, jos kelpaa. Täytyy hakea, jos ne ovat vähemmän rupisia kuin omamme.



Tällaisia kukkia oli kesän jäljiltä, kun ötökät olivat popsinee kasvien lehtiä.



Syyssateet alkavat lämpöisen elokuun jälkeen ja mökilläkin satoi taas viikonlopun aikana aikamoisia sadekuuroja. Tänään tuli myös yllättäviä sateita täällä kotopuolessa. Olin juuri lähdössä parkkipaikkaa kohti, kun ukkonen yllättäen kajautti sellaisen pamahduksen ja salama löi vain hetkeä ennen kajahdusta sellaisen kohtisuoran valokaaren, että meinasin melkein pudota polvilleni säikähdyksestä. Uima-asut voi varmaan pistää jo naftaliiniin.

Toinkin kotiin jo kukkivia amppelikukkia, sillä ehkä ne viihtyvät täällä kotiparvekkeella paremmin kuin mökillä, jossa saattaa olla jo yöpakkasiakin.

Holtittomasti ajava moottoripyöräilijäkin oli perjantaina liikkeellä kun menimme mökille. Kesän päätteeksi kannattaa ehkä vielä kokeilla onneaan. Luulempa että tämänkin keltaisella viivalla tämän tästä ohittavan motoristin kulku päättyi lyhyeen. Vastassa oli ratsia, josta näköjään oli päässyt ohi, mutta vähän matkan päässä olevasta siviiliautosta ei ollut näköjään päässyt. Mahdollisesti on nyt kortti kuivumassa, sillä 80 aluerajoituksen ollessa voimassa, kuski ajoi reippaasti yli satasta, ohittaen koko letkan. Onni yksillä ja kesä kaikilla. Onneksi ei sattunut mitään onnettomuuksia. Eipä paljoa säälitä, jos kuskilta kortti menee, sillä aika holtitonta ja vastuun tunnotonta tuollainen ajotapa on.
Hallatar kirjoitti 27.08.2007 - 19:14
Näin se on. Syksy saapuu taas.
Liian pian?
Tarjuska ite kirjoitti 27.08.2007 - 20:15
Hallatar: "...on kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt..." :(
Tanja kirjoitti 28.08.2007 - 10:11
Tuosta motorististä..hyvä että rangaistukset on kiristyneet!
rebekka kirjoitti 28.08.2007 - 10:39
Moicca, kysyit huivin lankaa. Se oli jotain puuvillaa ja siinä oli vaalean punaisia, keltaisia ja sinisiä "möykkyjä" puuvillasta. En muista langan nimeä, lappu oli hävinnyt.Mutta on TOSI vanhaa...
jantta kirjoitti 28.08.2007 - 13:22
Posti tuli ja toi:) IIIhania, kiitos, kiitos, kiitos.
Saanko laittaa blogiini?
Tarjuska ite kirjoitti 28.08.2007 - 20:53
Tanja: Joo, ei säälitä yhtään...saa, mitä tilaa.
Rebekka: Kivan näköisiä ne huivit olivat ja niin hempeitä kuitenkin. :)
Jantta: Ole hyvä vaan....Kaikin mokomin. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ