Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.08.2007 - 14:03

Eilen illalla...tai pikemminkin yöllä, roikuin taas tapani mukaan blogeissa, kun Savisuti soitteli minulle. Enhän minä mitään ukkosen jyrinää vielä meillä päin kuullut, mutta päätin sulkea koneeni varmuuden vuoksi ja epävarmuuden välttämiseksi.
Eipä sitten mennyt kauaakaan kun mies hihkaisi, että ulkona taivas on ihan valkoinen kun salamoi. Minä ripeästi sitten painuin parvekkeelle kuvailemaan, jos onnistuisin tuosta valoilmiöstä kuvia nappaamaan. Välillä oli synkeän pimeää ja sitten taivas muuttui aivan vaaleaksi, muuttuen jälleen hetkessä sysimustaksi. Hetkeen ei edes satanut, mutta sitten alkoi ropista. Seisoin humalaporttimme alla ja olin passissa, josko vilahtaisi ja ehtisin napsia niitä kuvia. Tällaisia otoksia syntyi:







Oli omalla tavallaan hurjan näköistä, kun taivas tuli aivan kirkkaaksi ja sitten pimeni. Yht'äkkiä kolahti niin kunnolla, että kamera meinasi tippua käsistäni ja tälle emännälle tuli kiirus sisätiloihin. Siinä hötäkässä sormenikin osui johonkin kameran nappulaan ja pitkän tovin pähkäilin, että mitä ihmeen asetusta olen painanut, kun näytön kuva oli kapea ja pitkulainen ja osa kuvasta vain oli näkyvillä. Sitten mä sen hokasin, että olin vain säätänyt jonkun oudon ohjelman päälle.
Ukkonen jaksoi kolistella pitkin  yötä ja lopuksi oli vain salamointia, mutta ei enää ääniä kuulunut.

Mies kuunteli jälleen pihapiirissä naukumista ja ikkunasta huomasin, että rapun edessä seisoi kissa. Siinä se oli aivan paikoillaan ja odotti kai, jospa pääsisi sisään. En voinut päästää sitä rappuunkaan, kun en edes ole varma onko se meidän rapusta. Luulen kyllä, että se on saman rapun kissoja, mutta ylimmästä kerroksesta. Samainen kissa oli viimeviikolla tuossa rapun edessä yöllä ja möyri maassa kuin tuskissaan. Mietin miksi se kieppuu jalkakäytävällä selälleen ja hinkkaa turkkiaan maahan. Kuulin, että pari kissaa oli pihamaalla yöllä ottaneet yhteen oikein kunnolla. Luulempa, että tämä oli toinen tappelupukari ja kärsi haavoistaan. Kissojahan kai saa pitää vapaanakin, mutta niitä ei saa päästää lasten hiekkalaatikolle. Mietin vain, että miten omistaja tietää, ettei kissa öisillä retkillään käy pissimässä lasten leikkipaikoille?


Edit-täti lisää hieman lakipykälää aiheesta:

Kissan oikeudet:

  • Kissaa saa pitää vapaana ja kotikissalla on lainsuoja koko Suomessa. Metsästyslain mukaan jo vuodesta 1993 lähtien kotikissalla on ollut ja on edelleen lainsuoja koko maassa. Kotikissaa ei siis saa tappaa tai lopetuttaa kukaan muu kuin sen omistaja. Ainoastaan villiintyneen kissan saa lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden-haltija. Vapaana kulkevat, kotoaan eksyneet tai heitteillejätetyt kissat eivät ole villiintyneitä. Villiintynyt kissa tunnistetaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella; se hankkii muun muassa kaiken ravintonsa itse.
  • Lokakuusta 2003 lähtien voimassa olleen järjestyslain mukaan kissaa ei tarvitse pitää kytkettynä eli kissa saa siis liikkua vapaana koko maassa. Kissanomistajan tai haltijan on kuitenkin huolehdittava, että kissa ei mene lasten leikkipaikoille, yleisille uimarannoille, urheilukentille, torille toriaikana eikä kytkemättömänä kuntopolulle.
  • Rauhattomilla kaupunkialueilla yksinään ulkoilevaa kissa uhkaavat kuitenkin monet vaarat. Sellaisella seudulla vastuuntuntoinen kissanomistaja ulkoiluttaakin kissaansa valvotusti joko aidatulla pihalla tai valjaissa. 



Samanlaista myrskyä täällä meilläkin näyttää olevan kuin tuolla ulkosalla oli yöllä. Sen verran olen saanut aloitettua ikuisuusprojektia eli liian tarpeettoman tavaran hävitystä, että roskapostia on tullut hävitettyä. Olen selaillut vanhoja lehtiä, joita näyttää olevan tolkuttomasti joka paikassa. Yleensä kun en oikein ehdi lukea niitä lehtiä silloin kun niitä tulee, niin sitten ne jäävät jopa vuosiksi lojumaan, jos ei ole aikaa siivoskella niitä välillä pois.



Tässä on tähän astinen roskapostiläjäni. Joukossa oli siis niitä Pirkka-lehtiä, joista jo aiemmin kerroin. Tänään vielä lisää niitä yritin etsiä, kun eräs lukijani kyseli sähköpostitse "kalastajan neulepaidan" mallia, joka on ollut jossain Pirkka-lehdessä. Jos jollain on kätkössä sellainen malli, niin voisitko skannata sen minulle, niin toimittaisin sen edelleen lukijalleni. Yritän vielä itse etsiä minne olen "jemmannut" aiemmin noukkimani Pirkka-lehden käsityöohjeita. Mulla on se paha tapa, että laitan yhtä sun toista talteen, mutta sitten en muistakaan minne. Täällä olisi arkistoinhoitajalle töitä. :)



Tässä on läjässä lehtileikkeitä eli sisältävät neule- ja virkkausohjeita sekä ruoka- ja leivontareseptejä. Viikolla tuli ilmaispostina loppuvuoden seinäkalenteri, jonka ala-laidassa *vinks, vinks* .. on Elinluovutuskortti, jos jollain sellaista ei vielä ole, niin napatkaa talteen ja allekirjoittakaa.

Tiitsa kirjoitti 15.08.2007 - 14:54
Minä tein tuossa vähänaikaa sitten vastaavaa lehtienrepimishommaa töissä. Sinne kun voi tuoda lehtiä luettaviksi. Vanhemmasta päästä sitten aloin selailemaan niitä ja keräsin reseptejä talteen. Hienoon sräppityyliin :) sitten kokosin kansiota. Nyt sitä katsellaan kuin kuva-albumia ainakin :)
Niin ja ne kissat ei saa olla vapaana.
Tarjuska ite kirjoitti 15.08.2007 - 15:10
Tiitsa: Ajattelinkin, että parhaiten kai säilyisivät kun laittaisin mappiin ja ostaisin niitä muovitaskuja, joihin voisin pujoittaa sivun kerrallaan. Mulla on vaan vitriinissäni kolmisenkymmentä järjestö- ym. kansiota, jotka pitäisi käydä läpi ja heittää vanhentunutta tietoutta pois. Huh!!! ...mistä kaikkeen saisi aikaa? Eihän sulla muuten tuota kyseistä neuleohjetta ole tallessa?
Tiitsa kirjoitti 15.08.2007 - 16:54
Muistaakseni mulla on yksi kalastajaneulepaita ohje. Sellainen jossa on napit toisella olkapäällä. lankana 7-veljestä. Onkohan kyse samasta?
savisuti kirjoitti 15.08.2007 - 17:01
Oli se sitten hyvä, että varoitin ukkosesta kun oli sinne päin tulossa niin sait napatuksi kuvia. Minäkin päivystin hetken pihalla kameran kanssa ennen kuin alkoi sataa. Mahtava salamointi!
Satu H  kirjoitti 29.08.2007 - 02:42
Minäkin oon siivoillut lehtipinoja oikein urakalla tässä viime aikoina. Kyllä se onkin tehnyt hyvää. :)
Tarjuska ite kirjoitti 29.08.2007 - 11:32
Tiitsa: Kyse on just samaisesta mallista. Kiitos sinulle! :)
Savisuti: Tosi hankalaa tuo salamoinnin kuvaaminen. Kamera kun on aina hetken viiveellä mukana tapahtumasta.
Satu H: Lehtiä riittää vieläkin ja koko ajan lisää putkahtaa postilaatikosta. Ei kai ne hävittämällä tästäkään huushollista lopu, mutta vähenee silti. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ