Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.04.2007 - 08:30

Lupasin teille tarjota syntymäpäiväkahvit. Teitä onnisti, kun jaksoin herätä ennen herätyskellon (siis kännykän herätyksen) ääntä ja koristelin mansikkakermakakun valmiiksi. Kahveepannukin on kuumana, joten olkaatte hyvät...
Ei pidä kuitenkaan liian krittisesti katsella tuota pursotettua kermaani, kun luulin osaavani pursottaa sillä lailla kauniisti kuin Hellapoliisikin, mutta eihän se minulta onnistu. Piti muuttaa suunnitelma vanhaan totuttuun tapaan ja siten tuli tuo alapursotus hieman liian lyhyeski ja näkyy rumasti kakun laidalla, mutta luulempa ettei se makuun haittaa ollenkaan. :))
Voitte kuvitella maun. Kakun tein juhlakakun ohjeella, joka äitimuorin leivontakorteista vuodelta yksi ja kaksi. Se on lähes takuuvarma onnistumaan. Korppujauhotkin unohtuivat purkissa mökille, joten piti keksiä vuoan jauhottamiseen jotain muuta. Löysin pähkinärouhetta kaapista ja päätin kokeilla sitä. Kakkuun tulikin tosi hyvän näköinen pinta ja tuoksuikin mukaavlle. Kakku on leikattu neljään osaan ja kahdessa välissä on mansikkasosetta ja yhdessä on vadelmia. Vispigremeä käytän väliin ja pinnalle. Se on vähälaktoosista, joten sopii useammalle. Pakasteesta koukin viimekesän itse noukkimia mansikoita Tommolan tilalta Leivonmäeltä. Hyytelösokerikuorrutus pintaan ja kostutin lisäksi kakkupohjan maidolla+vanilijasokerilla. Toivottavasti, ette ole allergisia pähkinälle, ettekä mansikoille. :)


Makoisia kahvihetikä

Askartelutapaamiseen vien eilen leipomaani kääretorttua. Käytin siihen ohrakasta....sopiikohan se muuten keliaakiaa sairastaville? Toivottavasti...
Kääretortun väliin laitoin Lapin lakkoja ja kermahilloa. Lakat kiehautin kattilassa ja lisäsin hieman sokeria. Toivottavasti kelpaa kakun korvikkeena, kun kakkua olisi ollut hankala kantaa sinne Sinelliin.

ullamariella kirjoitti 21.04.2007 - 09:02
Oikein paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta! Ja kiitos kakusta, komean näköinen ja varmasti hyvän makuinenkin. Taitaapa olla niin ettei keliaakikko voi syödä tuota ohrakasta, mutta kun tekee pelkistä perunajauhoista kääretortun, niin johan sopii keliaakikollekin.
paperi40 kirjoitti 21.04.2007 - 09:03
oikein paljon onnea minulta!
kahvia juuri kaipaan, oikein nenääni tuoksuu...ja kakku on niin herkullisen näköinen että pakko on maistaa!
nam, tulen uudelleen jos vielä on jälellä!
jätän muillekkin!
muoriska kirjoitti 21.04.2007 - 09:17
Onnea ny rouvalle näin kauniina päivänä. Monettakos kertaa rouva 18v. täytti?
Kakku on hurmaavaa ja kaffettakin on näemmä keittetty passelisti.
Kiitoksia tarjoilusta.
Maarit kirjoitti 21.04.2007 - 10:04
Hyvää syntymäpäivää! Ensimmäistä kertaa olen sivuillasi, enkä vielä päässyt tuota kakkua pitemmälle! Nam ja hauskaa juhlapäivää. Nyt katson muut kuvasi.
Kaisa kirjoitti 21.04.2007 - 10:33
Onnea onnea onnea vaan! Ja kiitos kakusta, oli aivan valtavan hyvää. Ja kahvi maistuu näin aamusta!
Titti kirjoitti 21.04.2007 - 10:41
Lämpimät onnittelu halaukset! Käyn nyt vain pikavisiitillä, en ehdi jäädä kakku kahville, tulen toiste paremmalla ajalla! =)
Tiitsa kirjoitti 21.04.2007 - 10:43
Pitihän sitä vielä kakullekin tulla. Hieno kakku ja herkullinen. Kiitoksia vaan,ja paljon onnea vielä kerran.
jennihelena kirjoitti 21.04.2007 - 11:06
Onnea! :o) Onpa herrrkullisen näköinen kakku. *slurps*

Teija kirjoitti 21.04.2007 - 12:43
Onnea !!! Kakku näyttää ihanalta, nami nami !
Obeesia kirjoitti 21.04.2007 - 12:47
Kiitos tarjoilusta. Näissä virtuaalinautinnoissa on se hyvä puoli, etteivät ne lihota!

Kävitkö katsomassa torstaikuvaani?
Meemu kirjoitti 21.04.2007 - 13:00
Onnittelut vuosipäivän johdosta! Virtuaalimansikoista ei mene minultakaan suu rikki, joten kiitoksia oikein paljon tarjoilusta=)
Anitta kirjoitti 21.04.2007 - 15:40
Kiitos virtuaalikakusta ja livetortusta. Maisuivat molemmat.
Katjuska kirjoitti 21.04.2007 - 17:53
Mun piti tulla sua onnittelemaan jo aamulla, mutta kiireissäni unohdin ennen kotoa lähtöäni. Nyt tulin piipahtamaan kotona ja toivottamaan Sinulle paljon onnea synttäripäivänäsi: )
Pihku kirjoitti 21.04.2007 - 18:48
Lämpimät onnittelut!
Kirsti kirjoitti 21.04.2007 - 19:13
Paljon Onnea ja kiitos kakkukaffeista!
Merisini kirjoitti 21.04.2007 - 19:40
Lämpimät Onnitteluni. Kiva kun kakkua oli riittänyt näin myöhäisellekin kävijälle, ja tosi herkullista oli. ;))
heli matero kirjoitti 21.04.2007 - 19:45
Hei!
Paljon Onnea Syntymäpäivänäsi! En "älynnyt" onnitella Sinellissä. Torttu oli hyvää,kiitokset.
Heli
Iippa kirjoitti 21.04.2007 - 20:12
En minäkään tiennyt onnitella. Sydämelliset onnentoivotukset! :)
katri kirjoitti 21.04.2007 - 20:56
Paljon, paljon onnea Tarjuska!!!!
Jussi kirjoitti 22.04.2007 - 18:29
Onnea vaan Tarjuskalle!
PiNkMama kirjoitti 23.04.2007 - 19:39
Multa on näköjään jäänyt taas jotain välistä...sen siitä saa kun lapset sairastaa. Siispä jälkikäteen nyt Paljon Onnea Sinulle! :)
Elina kirjoitti 02.05.2007 - 21:48
Lueskelin pitkästä aikaa blogiasi ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! 20 + muutama syksy päälle on varsin kunnioitettava ikä! ;) Ihanan näköinen kakku! Varmasti myös ihanan makuinen! :)
Tarjuska ite kirjoitti 02.05.2007 - 21:58
Voi hyvänen aika sentään...Olen vallan unohtanut kiittää kaikkia onnittelijoitani. Näin jälkikäteen Kiitos kaikille, kun mittarissa on jälleen 20+ne muutaman syksyä päälle. Kakku oli aivan kelvollista. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ