Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.12.2006 - 18:40
Tänään sitten oli Tikkurilassa Vantaan Suurkirppiksen vihoviimeinen myyntipäivä. Kaikki pöytäpaikat lähes ulkoon olivat käytössä. Trokaritkin yrittivät päästä eroon vuosikausia kasaantuneista roinistaan. Kiertelimme siten viimeisen kerran viikonloppuna 13 vuoden ajan vakioksi muodostuneessa kirppispaikassa. Harmillista sinänsä, että tämä kirpputori joutui lopettamaan. Paikalle rakennetaan uutta ja vanha joutuu väistymään tieltä.
Eräs jobbariimyyjä oli jo tyhjentänyt "pöytänsä". Tosin sitä tavaraa oli ollut siinä vuosien varrella niin paljon, että jäätiin hieman ihmettelemään, että minneköhän sellaisen roinakasan kanssa joutuu?  Ei sellaisia määriä voi edes minnekään kellariin viedä ja pois viemiseenkin on varmaan tarvittu iso kuorma-auto tai monta kuormaa pakettiautolla. Siinä myyntipisteessä oli sellainen läjä kenkiäkin, että kun ne on haettu, nin tokkopa myyjä on ikinä tiennyt kasassa sellaisia olleenkaan. Huh-huh.



Onneksi on vielä kirpputoreja jälkellä ja eiköhän sitä menomestoja keksi muillekin viikonlopuille.
ansku kirjoitti 17.12.2006 - 20:00
NO VOI!! Tulipa tuolla joskus käytyä muutaman kerran...
Eiköhän niitä kirppiksiä riitä :D
Tarjuska itse kirjoitti 17.12.2006 - 20:12
Keräsivät adressia kirppiksen lopettamista vastaan, mutta eivät onnistuneet enää mitenkään vaikuttamaan siihen, sillä päätös oli jo tehty. Vallilassa on se kirppismakasiini, joka kuuluu samaan buljuun, mutta siellä on aina niin hitsin täyttä. Täytyy kai opetella siellä käymään.
Tatsi kirjoitti 17.12.2006 - 22:03
Sääli jos tuttu ja hyväksi havaittu paikka joutuu lopettamaan, mutta onneksi uusiakin joskus syntyy. Me käytiin tänään Turussa Länsikeskuksessa toisen kerran hyvällä suht isolla kirpparilla jossa on paljon tavaraa, se on nyt mukavaksi paikaksi todettu.
Tarjuska itse kirjoitti 17.12.2006 - 23:26
Tatsi: Onko se itsepalvelukirppis vai viikonloppupaikka, johon voi mennä myymään. Ollaan joskus Turussa ollessa käyty yhdellä kirppiksellä, joka oli siinä Varissuon lähettyvillä. En muista paikan nimeä...Joskus veljen tykö mennessä sattumalta bongaamme uusia paikkoja.
Ansku kirjoitti 18.12.2006 - 07:56
Hei, vastaan Tatsin puolesta joka saa korjata jos vasttan väärin. Eli luulenpa että se on itsepalvelupaikka, se Varissuolla oleva on varmaan Linkkikirppis ja ymmärtääkseni tuo on paaaljon suurempi.
maiju kirjoitti 18.12.2006 - 21:25
Mun kantapaikkani melkeinpä joka viikonloppuna oli tuo Minttutien kirppis. Todella vaikea löytää uusi paikka.

Vuosien myötä monet myyjät tulivat tutuksi. Muutamien kanssa pari viikkoa sitten todettiin, että "missäs me nyt sitten jatkossa nähdään kun ei enää Minttutietä ole?" Siinäpä vasta pulma.

Vaikea löytää varmaan sellaista paikkaa, jossa olisi samanlainen tunnelma.

Maiju
Tarjuska itse kirjoitti 18.12.2006 - 23:05
Sanopa Maiju muuta! Vallilassa ei ole samaa tunnelmaa ja siellä on aina liian suuri tunku, ettei pääse ohittelemaan eikä katselemaan. Täytynee varmaan käydä enemmän itsepalvelukirppiksillä viikonloppuisin, jos ei mitään uutta tule Minttutien väelle tilalle.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ