Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.10.2006 - 16:29
Viikonloppuna mökillä oli tarkoitus tehdä syystoimia. Nyt on taas se aika, jolloin mökki jää pikkuhiljaa talvilepoon...ehkä sinne voi piipahtaa sitten joku kerta, mutta pääsääntöisesti palaamme sitten keväällä pääsiäisen maissa. Lauantaina aamusella ajattelimme aamukahvin jälkeen ahertaa haravien kanssa tonttia pudonneista lehdistä. Kuinkas sitten kävikään....vettä satoi taivaan täydeltä ja niin piti ottaa suunnitelma kaksi käyttöön.

sataa, sataa ropisee...

Matkasimme kirkolle 30 km matkan, jossa kävimme (missäs muualla tietenkään, kuin...) kirppiksellä. Sieltä ostin kolmet eri kokoiset ja mittaiset kierrepuikot, sillä niillähän on nykyään käyttöä. Paikallisesta Tokmannin liikkeestä ostin naapurin emännälle tarkoitetun irtopohjaisen kakkuvuoan syntymäpäivälahjaksi. Käytiin visiitillä miehen kaverin luona ja sitten suunta mökille. Tosin tuo vesisadekin oli jo laantunut ja aurinko paisteli kauniisti jälleen, joten haravointi todellakin odotti. Poikkesimme viemässä tuon "synttärilahjan" naapuriin, jolloin selvisi, että emäntä oli juuri edellisenä päivänä ostanut aivan samanlaisen kakkuvuoan (siitä meinaan oli ollut jo vuoden verran puhetta). Minkäs sille sitten teit. Sanoin ettei vuokaa tarvitse ottaa ja sille varmaan käyttöä löytyy joko itselläni tai tyttärellä. Lupasin sitten ostaa tilalle kuivakakkuvuoan. Mulla voi olla käyttöä useammallekin irtopohjavuoalle, mutta joku ei tarvitse kuin yhden ainoan.
Mies lähti naapurin kanssa laskemaan verkkoja ja minä se jäin haravoimaan niitä lehtiä. Työ tuntui äärimmäisen raskaalta ja selkä kun ei tykkää oikein näistä (kielletyistä) kiertoliikkeistä. Tuntui tosi turhauttavalta haravoida...juuri kun oli saanut yhden kulman haravoitua, niin reipas tuulenpuuska ja piha oli jälleen lehtiä tulvillaan. Kalamiehetkin saapuivat ja mies kuskasi läjiäni kompostiin. Vihdoin oli pakko luovuttaa.

taas lehdet putoo....

Tässä on vielä sitä osaa, jota emme ehtineet haravoimaan. Pihapiiri näytti kyllä kauttaaltaan tällaiselta. Takaosassa tonttia on monta haapaa sekä koivua. Lehtiä on edelleen puissa pilvin pimein ja ne kaikki kyllä todennäköisesti tippuu sieltä syksyn mittaan pihamaalle....huh-huh-huijakkaa.


Pihamaa haravoinnin yhteydessä


Tältä pihapiiri näytti seuraavana aamuna


Jos metsään haluat mennä nyt....

Sieniä näyttää kasvavan sateen jäljiltä pitkin pihapiiriä. Tosin näyttää kyllä olevan mitä todennäköisemmin syömättömäksi kelpaamattomia sieniä. Olisiko sitä valkoista kärpässientä taustalla tai ei ainakaan mitään, mikä houkuttaa keräämään. Tontilla on aika paljon sallalikkoa ja siten sinne kai noita sieniä tulee. Kiva astua pihanurmella johonkin liukkaaseen tahmeaan sienikasaan, yök.

Mikäs sieni se tämä on? Joskus on voinut olla vaikka varvassientä....

Tällainen sieni...ei kun vanha varvastossu kasvoi tontillamme maantien kupeessa. Lieneekö jäänyt sinne mullan alle vai onko se vanhaa "kompostia". Nyt tämä luonnonoikku sai paikan mustasta jätesäkistä. Pikkuhiljaa bongailen kaikennäköistä ja sitä mukaa sitten ne joutuvat sinne minne ne alunpein olisi pitänyt kuulua. Ikää tuolla varvastossulla on arvioni mukaan n. 20-30 vuotta.

Pihapiiri tuli haravoitua, lukuun ottamatta niitä lisää tippuneita lehtiä. Väliajalla neuloin pääkallolapasta, saunottiin, syötiin ja kahviteltiin. Lisäksi piti omena-, kirsikkapuut sekä kultasadapensas suojata jyrsijöiltä verkoilla ja oksasuojilla. Lisäksi korjasimme pihakeinun sekä muut pihakalusteet talvisäilöön. Pihapiirin pikkuotukset sekä patsaat menivät jäähylle varastoon, ettei pakkanen niitä turmele. Vielä riittää ainakin yhdeksi viikonlopuksi hommia mökillä. Pitänee miettiä miten jemmaisi puutarhatuolien päälliset, jotta ei hiirulaiset tee pesäänsä niihin tänä vuonna. Viime keväänä meni yksi päällisistä tunkiolle. Tällainen viikonloppu tällä kertaa ja lämpöasteita oli ulkosalla eilen alle 7 astetta. Pakko se vaan on hyväksyä, että syksy tulee ja talvi sen perään. Ei sille mitään mahda.
katri kirjoitti 16.10.2006 - 17:19
voi kun oliskin oma kesämökki mutta ku täällä maalla asuu niin ei ole vielä oikeasti tullut mieleen että sellaisen jostain hankkis ihan omaksi. Syksy on niin ihanaa aikaa, ruskaa ja tihkusadetta :)
Tarjuska itse kirjoitti 16.10.2006 - 17:31
Tarvitseekos maalla asujalla olla kesämökkiä? Eikös se miljöö ole siinä ihan silmiesi edessä? Täällä stadissa kun kuuntelee naapurin biletystä ja muuta mekkalaa, niin mielii välillä sinne hiljaiseen luonnon rauhaan.
Liisa kirjoitti 16.10.2006 - 19:26
Oletko koskaan jättänyt haravoimatta ja ajanut vaon ruohonleikkurilla ne lehdet silpuksi. Se on se helpompi vaihtoehto! :)
Tarjuska itse kirjoitti 16.10.2006 - 20:38
Liisa: En ole kokonaan jättänyt haravoimatta. Keväällä kyllä vielä on liiaksikin noita lehtiä lumen alla, sillä niitä putoaa vielä haravoimisen jälkeenkin puista mielin määrin. Tosin keväällä niitä on kaksi kertaa raskaampaa haravoida, kun ovat niin liistautuneet. Mies yritti itsekeräävällä leikkurilla kerätä niitä, mutta kuivat lehdet jäivät rumaksi muruksi nurmikolle..ei miellyttänyt näky silmiäni, joten haravoitiin. Sitä lehtisilppua kun kulkeutuu kengän pohjissa helposti pieneen mökkiin. Kumpikohan on parempi...niin tai näin?
Tiina kirjoitti 16.10.2006 - 21:33
Ihanan syksyisiä kuvia :) ja nuo pääkallo-lapaset tuolla ovat tosi hienot, voi kun oma selkäni kestäisi jo istua pidempään, niin voisi alkaa itsekkin tekemään taas käsitöitä.
kati kirjoitti 16.10.2006 - 21:41
Teillähän on ollut oikein mahtava urakka sitten..*huh* Toivottavasti ei keho kovasti vihoitellut tuollaisen urakan jälkeen.. silloin ei ole kovin palkitseva olo. Muistan itsekin kun olin kipuvaiheessa keväällä, kun oli yhtiön pihatalkoot, kitkin yksinäni 60m pensasaitaa, kun muut päättivät viiden hengen voimin haravoida sisäpihan (jonka olisi yksinkin haravoinut puolessa tunnissa) jonka jälkeen pääsivät "irrottelemaan" no olin myöhemmin ylpeä kitkemisistäni, mutta illalla ja paripäivää sen jälkeen olin aivan krampissa, silloin kiukutti. Hmm, mahdankohan ensikeväänä osallistua pihatalkoisiin. Tuskin!
ps. Tottahan linkitys sopii, hienoa kun kelpaa joukonjatkoksi =)
Kaisa kirjoitti 16.10.2006 - 21:49
Hih, tuo varvastossu on hauska! :) Ensin ajattelin, etteihän se voi olla 20-30 vuotta vanha kun mulla on samanl... Ja sitten tajusin että oma varvikkaani ON 1980-luvulta. Olen vanha!!!!
Tiina kirjoitti 16.10.2006 - 21:56
juu, olen mielelläni suosikeissasi :)
Ansku kirjoitti 17.10.2006 - 08:26
Tulin tänne vastaamaan, että oikeassa olet, olen ihan hurahtanut noihin kortteihin. Aina pitäisi saada/ehtiä kokeilla uusia juttuja. Tatsi on silti melkein yhtä hurahtanut...mulla vaan ei ole ku toi ukko huollettavana, ja sekin on hiljaa kun antaa vähän makkaraa :D. Niin, mulla on vissiin enempi aikaa. KIvat lehtien keräilyastiat sulla on, on varmaan kevyet, tarttee varmaan hommata, olis mukavempi laittaa kehikkoon kun ei tarttis koko kottikärryä nostaa. Ihan nostalginen varvastossu, mulla oli tollasen vihreet joskus :D
Tarjuska itse kirjoitti 17.10.2006 - 10:14
Tiina: Kommentoinkin jo blogissasi, että kokeile pikkuhiljaa...eihän sitä Iisakin kirkkoakaan viikossa rakennettu, hii.
Kati: Tuo haravoiminen ei kyllä ole kaikkein herkullisinta hommaa selkävikaisille...mutta kukas sen sitten tekisi, joten pakko se välillä on kaikesta huolimatta. Pihatalkoisiin en enää ryhdy. Koirankakat saa joku muu kyllä noukkia pihapiiristä.
Kaisa: Iällähän ei ole mitään väliä, kunhan se ei satu olemaan juusto...
Ansku: Noi lehtiastiat ovat best. Siis kerrassaan oiva keksintö. Eihän niitä kottikärryjä jaksa nostella. Nuo on tosi kevyitä ja niihin mahtuu yllättävän paljon roskia, eikä maksa kovin paljoa. Ostin niitä jostain halpakaupasta.
Villasukka kirjoitti 17.10.2006 - 16:22
Totta kai saa linkittää, olen otettu siitä! Minä ajelen lehdet pääasiassa meidän keräävällä ruohonleikkurilla, tosin tänä vuonna melkein kaikki lehdet ovat lentäneet pois päin minun pihastani...hyvä niin! Tokmanni...siitä tulee heti mieleen Mikkeli ja mammani - hakee Tokmannilta sukkalankoja :)
Tellu kirjoitti 17.10.2006 - 21:17
Suomessa nuo säät niin vaihtelee: sunnuntai oli kylmän kalsea ja eilen maanantaina taas oli aivan ihana päivä. Omia suunnitelmia joutuu muuttamaan säätilan mukaan. Aina ne eivät mene yksiin vapaan ajan ja innostuksen mukaan, mikä tietysti välillä harmittaa kovasti. Toisessa valokuvassa näkyy joku puuportti metsään, mikä sen tarina on?
Tiuli kirjoitti 18.10.2006 - 23:12
Kyllä siellä mökillä piisaa duunailemista. Varvastossua käy vähä sääliksi, mitähän kaikkea sekin osaisi kertoa meille?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ