Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.04.2010 - 23:23

Eilen juhlistin syntymäpäivääni ja tein pari kakkua yllätysvieraiden varalle. Ei ollut kummemmin tarkoitus juhlia, vaan jotain kuitenkin täytyy olla tarjolla, jos vieraita ilmaantuisi. Tällä kertaa päätin kokeilla Charlotte Russea ja tekaista siitä oman versioni, jonka täyte on appelsiinin makuinen.

Ensin paistoin uunissa kääretortun.

KÄÄRETORTTU

4 munaa

1½ d sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 dl vehnäjauhoja

3/4 dl perunajauhoja

 

Paistetaan uunissa 225 asteessa/ 6-8 minuuttia.

Kääretortun väliin levitin kesällä tekemääni hilloa, joka on tehty kesäkurpitsoista ja appelsiinista..... on muuten äärettömän hyvää. Viipaloin kääretortun n. 2-3 cm viipaleisiin. Vuorasin kulhon tuorekelmulla. Asettelin kääretorttuviipaleet kulhon reunoille tiiviisti rinnatusten riveihin.

CHARLOTTE RUSSEN TÄYTE:

200g appelsiinituorejuustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa + raastettua appelsiinin kuorta)

1 dl appelsiinimehua

1dl sokeria

2 munaa

6 liivatetta

2, 5 dl Flora Vanillaa

 

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Laita liivatteet likoamaan n. 5 minuutiksi. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi.Lisää tuorejuuston joukoon yhdistetyt vaahdot ja  lisää puristetut, mehussa tai vedessä kiehautetut liivatteet ohuena nauhana, sekoittaen seoken joukkoon. Kaada seos kulhoon vuorattujen kääretorttuviipaleiden keskelle ja laita kulho jääkaapiin hyytymään, seuraavaan päivään asti.

 

Tässä siis perinteinen Charlotte Russe, vaan itse halusin kuorruttaa sen kermalla. Eihän siitä järin hienon näköinen tullut, kun kiireissäni mietin miten sen voisi koristella. Ehkä marsipaanikuorrutus olisi ollut kivemman näköinen eli olisi ollut vähän prinsessakakun näköinen. Nyt sai kelvata tämä kermapäällys sokereinen ja kakkuun tuli koristeeksi pinnalle säilykemandariinien lohkoja ja pinnalle hyytelösokerikuorrutus.

 

'

Pian kakku sitten muutti muotoaan, kun vieraat saapuivat kahvipöytään. Varsinainen yllätyskakku, jonka sisusta on paha mennä arvailemaan, ennen kuin on päässyt kakkulapiolla käsiksi kakkuun.

Tässä vaiheessa kakkukaan ei enää näytä kovin siistiltä, kun siitä on jo puolet huvennut parempiin suihin. Tältä leikattu kakku kuitenkin näyttää täytteineen, sisältäpäin katsottuna. Loppujen lopuksi, kiitosta tuli kakun raikkaasta mausta. Kannatti kokeilla. Tykkäsin itsekin. Tänään vein vielä loppupalan taidekerhoon ja kolmistaan söimme loppukakun, kahden ystäväni kanssa. Olisi sitä lisääkin kelvannut, vaan kun ei enää ollut.

Olisi harmittanut, jos olisi pitänyt heittää liika täyte pois, joten tein vielä lisäksi lopputäytteestä keksimurupohjaisen matalan hyytelötortun.

Tänään sitten nautimme melkein kokonaan mieheni kanssa, tämän ylijäämäkakun. Onneksi en heittänyt lopputäytteitä menemään. Maistui tämäkin tosi hyvälle.

 

savisuti kirjoitti 23.04.2010 - 00:45
Namilta näyttää! Olen ennenkin tiennyt mutta nyt varmistui mistä taitava tyttösi on taitonsa perinyt!
Tarjuska ite kirjoitti 23.04.2010 - 01:41
Savisuti: Heh, musta tuntuu, että se on juuri toistapäin. Äiti on tainnut oppia ehkä jotain tyttäreltään. ;)
TeeTee kirjoitti 23.04.2010 - 07:52
Olipa sinulla upeaa juhlatarjontaa! Hienoja katsella ja takuulla maistuivatkin hyvälle.
marsu kirjoitti 23.04.2010 - 09:15
Oli muuten tajuttoman hyvää kaakkua, kiitos!
neelia kirjoitti 23.04.2010 - 18:55
Hyvältä näyttää ja varmasti maistuukin...slurps.

Haluaisin sinulta tuon kesäkurpitsa-appelsiinihillon ohjeen....vai löytyykö se blogistasi? Kiitos, jos viitsit vaivautua!
Tiitsa kirjoitti 23.04.2010 - 20:50
Myöhästyneet synttärionnittelut. Tosi ihanalle näytti tuo sinun kakkusi. Oikein teki mieli aloittaa leipominen.
Tarjuska ite kirjoitti 24.04.2010 - 00:02
TeeTee: Kiitos! :) Maistui näköjään, kun kaikki meni. :)
Marsu: Kiitos vielä kerran, kun tulit hauskuuttamaan meitä ja syömään kakkua, ettei meidän tarvinnut uhrautua syömään koko kakkua yksin. :)
Neelia: Ohje seuraavassa postauksessa. Onko sulla toimivaa kotisivuosoitetta, kun tuo linkki ei vie mihinkään?
Tiitsa: Kiitos Tiitsa. Laitoin siis tuon hillo-ohjeen, jos kiinnostaa. Onnittelut otettu vastaan kiitollisin mielin. :)
Hilkka kirjoitti 24.04.2010 - 10:28
Myöhästyneet onnittelut minultakin:))
Ihan tulee vesi kielelle kun noita leipomuksiasi katselee, näyttävät niin herkullisilta että!! Mut nyt mökille nyt niin turhat himot heikkenee, täytyy mennä vähän lämmittelemään jos vaikka ens viikolla jo pääsis yöks, ranta on ainakin sen verran sula että saa vettä:))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ