
Huomenna aamusella lähden Musilin eli Munuais- ja Maksaliiton valtakunalliseen vertaistukikoulutukseen Vesalan Leirikeskukseen Jyväskylän liepeille. Aamulla (hoh-hoijakkaa) on aikainen herätys ja pääsen liftikyydillä perille. Matkantekoon lähdemme aamusella jo klo 6. Käsitöitä vain matkaan ja menoksi. Vertaistukikoulutuksen teemana on Ilo. Naurujooga kouluttaja saapuu paikalle. Saas nähdä kuinka hauskaa meillä siellä on. Koulutuksen päälle perjantaina on vielä työryhmämme kokous. Lauantaina sitten puolenpäivän maissa koulutustilaisuus päättyy ja lähdemme suunnistamaan kotia kohti. Pääsen kyydillä Joutsaan, josta mökille sitten miehen kyydissä. Sunnuntaina sitten palaamme takaisin pääkaupunkiseudulle. Kiiruusti pakkaamaan matkalaukkua maanantai-aamuiselle Ylläsjärven reissulle. Majoittaudumme siellä Hotelli Saagaan. Pitkä matka on Ylläkselle...pitkä sinne on tie. Aamusella ahtaudumme linja-auton kyytiin ja perillä pohjoisessa olemme n. klo 20 maissa. Salomoninsolmutarvikkeet mukaan ja yritän ahkeroida matkalla Lastenleipurille lupaamaani huivia.
Miten ihmeessä voinkaan taas olla ilman nettiä koko viikon ja ennen kaikkea ilman teitä. Oikein hauskaa viikonloppua sekä ensiviikkoa teille kaikille. Olkaahan ahkeria...mitä sitten ikinä keksittekin tehdä! Hui, pitäisikö mun ottaa ihan toppatakkikin mukaan...siellähän on jo lunta tuiskuttanut viikolla. Kylmää kai, mutta odotan sitä ruskaa josta niin paljon puhutaan. En ole aiemmin käynyt siellä pohjoisessa päin. Kerron sitten teille lisää palattuani reissuilta.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Lapissa on lunta, joten ota villaa ylle.
Otathan ruskakuvia...? =)