Palasin tänään Siuntion Hyvinvointikeskuksesta neljän päivän kuntoutuskurssilta. Hyvinvointia oli tarkjolla kuntoutujille, mutta lähistön luonto ei voinut niinkään hyvin. Alueelle oli rakennettu ns. pitkospuita, jotka johdattivat upeille näkymille ja luontoon. Eiväthän ne todellisuudessa oikeita pitkospuita olleet, vaan vahvempirakenteisia kulkureittejä, jotka mahdollistivat myös liikuntarajoitteisten liikkumisen alueella. Tosin tämän kesän kuivuus oli koetellut luontoa. Eräin paikoin mustikoiden varvutkin oliva ruosteenruskeita ja kasvit kuivuuttaan kellastuneet veden puutteessa.

"Mull on jano..."

"On vain pitkospuut..."

Mustikanvarpuja kallion takaosassa ja muuta "vihreää" kasvillisuutta, joka on saanut uuden värityksen

Mustikkasatoa

Löytyihän niitä mustikoitakin toisesta rinteestä, mutta ei niistä olisi ollut iloa kenellekään. Marjat olivat pieniä kuin nuppineulan nupit ja kuivahtaineita käppyröitä. Luonto huusi joka puolella vettä.

Poika ja tyttöystävä olivat lähteneet mökille. Kaivo oli ammottavan tyhjä, vaikka onkin lähdepohjainen. Pihakukista ei ollut kuulema enään mitään juuri jäljellä. Ostamani jalokärhön taimetkin olivat kuivahtaneet, vaikka pari viikkoa aiemmin niissä oli ollut useita nuppuja. Nyt oli kaariporttini juureen istutetut taimet kuivuneet ja toisessa jossa oli vielä ollut eloa, niin joku ötökkä oli senkin vähäsen vihreän kasvillisuuden käyttänyt ravinnokseen. Onkohan ensi kesänä enää odotettavissa puutarhan kukkaloistoa ja marjasatoa? Olisipa lämmintä, sitä huokaa koko kesän, mutta kohtuus kaikessa ja nyt kyllä saisi jo sataakin.