
Mökkilomalla kului aika rattoisasti seuratessa luonnon eloa. Sammakoilla oli meneillään kutuaika ja niiden menoa oli mukava seurata tien penkalla kameran kanssa. Piti pysyä vähän etäämmällä, sillä muuten ne veikkoset eivät tykänneet hyvää, vaan molskahtelivat rantapenkereen piiloon. Odottelivat siellä omaa rauhaansa. Onnistuinpa saamaan jonkinlaisia kuvia, vaikka aurinko porotteli pilvettömältä taivaalta ja kuvista ei tahtonut tulla oikein hyviä sen vuoksi.

Ensikontakti yhteen Sakuun, joka pitkään tuijotti minua tienpenkereelle ja lopulta kyllästyi ja meni matkoihinsa lajitovereidensa seuraan.

Toisessa rapakossa tehtiin uimaharjoituksia ja odoteltiin ehkä seuraakin.

Hmmm....eipä tietenkään pitäisi häiritä nuorenparin intiimihetkiä, mutta kun niin julkisella paikalla olivat tienvarrella, niin en voinut olla kuvaamatta.

Tällaista jälkeä siitä sitten syntyy. Enpä ole aiemmin törmännyt sammakonkutuun. Kylläpä rapakosta kuului hauska kurnutus, kun montakymmentä sammakkoa näytti siellä samanaikaisesti kurnuttavan ja laulavan kosiolaulujaan.
Kohta niitä taas loikkiin puutarhoissa ja teiden ylitse. Onpa sammakoillakin omat vaaransa, etteivät joudu kääremeiden, kärppien ja pöllöjen suupaloiksi.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Hyvää kesänodotusta sinulle. On se niin ihmeellistä, kun kaikki taas vihertää ja ilma lämpenee...
Edellisviikolla kun olin tyttäreni luona etsimme Paidan kanssa rannalta sammakoita. Vain yhdeen kylmänkankean otuksen näimme, eikä kudusta tietoakaan. Ei edes viimekesäisessä paikassa. Taisi olla vielä liian kylmää sielläpäin Suomea.
Meillä lapset pieninä hakivat kutua aina lasipurkkiin ja siinä seurasivat niiden kehitystä nuijapäiksi. Siinä vaiheessa he sitten kiikuttivat ne takaisin siihen puron kohtaan mistä olivat ne hakeneetkin ja kävivät seuraamassa siellä pikkusammakoiden elämää.