
Perjantaisella kävelyreissulla bongasin sattumalta myös komean fasaanin. Äkkiä yritin saada kamerani kuvauskuntoon, mutta juuri kun pääsin yllättämään puskan takaa tulleen fasaanin ja ajattelin kuvata, niin se otti hatkat ja pyrähti pusikon taakse.

Harmillinen takaisku. Yritin kiertää pusikon reunaan ja sitten fasaani pyrähti aitauksen taakse, josta en onnistunut kuvaamaan. Siirryin kamerani kanssa takaisn jalkakäytävälle ja katselin minne se seuraavaksi rientää. Hiippailin erään talon kulmasta pientä kinttupolkua pitkin kuvaamaan lintua, joka oli menossa talon laitaa pitkin.

...Onnistuinpas, vaikka fasaani ei ihan suoraan kääntänytkään katsetaaan minuun päin. Nuo silmän ympärykset olivat niin hauskan väriset ja komea tuo urospuolinen kukkolintu onkin. Pienen tovin siinä mietittyään se lähti viipeltämään ajotien ylitse. Vauhti oli kyllä aika vikkelää, kun pyrhälsi tien ylitse ennen kuin autot ehtivät ajaa sen yli. Loppumetreillä pyrähti lentoon ja lensi lähellä olevan omakotitalon pihamaalle marjapensasta "mutustelemaan".

Tällaiset jäljetä jää fasaanin käynnistä.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Meilläkin niitä joskus oli aika paljonkin, nykyisin en ole nähnyt!