
Perjantaina kampaajalta tullessani kävelin pienen päivälenkin ja ajattelin samalla käydä sikäläisellä kirpparilla. Kävelyreissun varrella ohitin puron, jossa oli sorsia uimassa. En voinut olla kaivamatta kameraani esille ja tovin viivyin siinä niitä kuvaamassa.

Puron laitaan oli asennettu pitkä viemäriputki, jonka päällä oli varmaan lämpimämpää välillä istuskella ja kuivatella höyheniään.

Sorsapariskunta tepsutteli välillä lumihangessa. Eipä niillä taida olla kylmä, vaikka itselläni oli sormet melkein jäässä, kun sinnittelin kameran kanssa ja päätin vielä hieman kuvata, vaikka sormen päät olivat kylmästä kankeat.

Sopivasti sulaa ja virtapaikka, jossa oli sorsien hyvä uiskennella.

Urossorsat uimassa.

Kaksi naarassorsaa tepsuttelivat putkea pitkin miespuolisen sorsan luokse. Taisi tuntea itsensä ahdistetuksi, kun hyppäsi putkelta suoraan veteen pää edellä. Siihen naaraat jäivät noloina kyyhöttämään hyljätyn näköisinä.

Vieressä lumihangella naakat pitivät omia kokouksiaan....puheenjohtajana herra harakka.
Jatkoin matkaa, mutta mitä sitten näinkään se selviää seuraavasta postauksesta.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Hyvää kevätmieltä sulle...
Oletpa saanut ihania sorsakuvia tähtäimeesi! Hauska tuo pylly pystyssä sukeltava! Viime kesänä pääsin minäkin kuvailemaan noita sukeltajia. Olenkohan laittanut yhtään sellaista kuvaa blogiini.. ?! Pitääpä tarkistaa. :)