Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.02.2009 - 01:05

 

Uuden elämän viimeisimpänä päivänä (vaan ei viimeisenä) eli eilen tein juhlani kunniaksi juhla-vohveleita. Tällä kertaa en viitsinyt tehdä enää täytekakkua, sillä kakkua ja kakun korvikkeita on tullut nautittua jo viikon aikana tarpeeksi. Nyt teki mieleni tehdä vohveleita. Kun kerran ryhdytään herkuttelemaan, niin herkutellaan sitten kunnolla. Tein saman tien kaksinkertaisen annoksen eli siitä tulee 14 vohvelia...joka vuodelle yksi.

Toki niitä ei kerralla syöty, vaan huomiseksi jää osa herkuista. Niitä voi sitten hieman mikrouunissa lämmitellä ja palan painikkeeksi kermaa ja mansikkahilloa.

Maistuis varmaan sulllekin!

HERKKUVOHVELIT

7kpl:

2 munaa
3dl maitoa
1 dl vettä tai vichyä
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
3 rkl (25 g) sulatettua voita tai margariinia

Tuplaa taikina, jos haluat tehdä kaksinkertaisen määrän. Nostin tämän ohjeen tuolta aikaisemmista postauksistani tänne, jotta ei tarvitse selata ja rullata alas asti.

ansku kirjoitti 26.02.2009 - 08:51
Just ollaan mietitty vohveliraudan tai koneen ostamista, sillä sais mökilläkin kivasti tehtyä kun ei viitsi sitä muurikkaa aina käyttää.
Miia kirjoitti 26.02.2009 - 13:44
Todella herkullisen näköisiä! Meillä ei ole vohvelirautaa (enkä uskalla edes hankkia, heh), mutta vanhempien luona käydessä pitää aina välillä päästä paistamaan. Minusta vohvelien paistaminenkin on paljon kivempaa kuin lettujen, ja syöminen vielä kivempaa :D
Kristina kirjoitti 26.02.2009 - 19:50
Hyvä resepti.
Olen hävittänyt vanhan 'aataminaikaisen' vohvelinraudan ja ollut jo pidempään ostamassa uuden, mutta kun on kaupassa ei muista! Nyt laitan tuon reseptin lompakkoon - eiköhän ala muistumaan.
Onnea ja menestystä uudelle elämällesi ja rutkasti jatkoa vaan ...
Hellevi kirjoitti 27.02.2009 - 17:23
Hyvää viikonloppua sinulle
Nappasin nappisi kiitos.
Tarjuska ite kirjoitti 03.03.2009 - 11:03
Ansku: Ihan hyvä kapistus tämä vohvelirauta. Niitäkin on erilaisia. Itse suosin tätä kuviomalleja, sillä kaikissa taikina ei leviä ja paistu yhtä hyvin. Meillä on mökillä toisenlaienen. Tämä on jo iät ja ajat ollut käytössä. Kiva välillä herkutella vohveleilla. :)
Miia: Tämän vohveliraudan kanssa ei tarvitse niin tuskailla, kuin lettujen kanssa. Lisäksi onnistuu yleensä aika takuuvarmasti. Kannattaa kotona jemmata tuo rauta yläkkaappiin, niin ei tule niin koluttua usein esille, jos pelkää liiallista sitoutumista siihen. :) Kiitos onnittelusita. :)
Kristina: Ehkä on hyvä hävittää ihan aatamin aikuinen rauta, ettei tule vahinkoja. Mulla on yksi sellainen mökillä kukkapenkissä somisteena. :) Juu, ota resepti talteen...tuo on takuuvarma ohje. Toivottavasti muistat ostaa vohveliraudan, siitä lapsenlapsetkin pitävät. :)
Hellevi: Kiitos, että nappini kelpaa. :) Hyvää loppuviikkoa sinulle myös! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ