Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.11.2008 - 16:18

Perjantina olimme saaneet kutsun mieheni työpaikan juhliin, jossa oli tarkoitus juhlistaa työpaikalla 40-vuotta työskennelleen työtoverin, eläkkeelle pääsyä. Tilaisuuteen oli kutsuttu firman nykyisiä ja entisiä työntekijöitä aveceineen. Harvoin sitä niin hienoon ravintolaan pääsee juhlimaa, kuin ravintola Sipuliin.



Huvitti hieman menomatkalle: Mieheni ei ole julkisilla kulkuvälineillä kulkenut mihinkään moneen vuoteen ja piti olla hänelle oppaana, miten kulkuneuvoissa maksetaan ja kuljetaan. Teki hieman hyvää kyllä hänellekin päästä irtautumaan "arkeen" ja kokeilla sitä normaalia matkustustapaa, ilman omaa autoa.



Tuntui hieman vieraalta olla juhlimassa sellaisessa porukassa, josta ei tunne juuri ketään...mitä nyt  muutaman, miehen lähimmän työtoverin. Mukavasti se ilta meni, nauttiessa maittavaa juhlaruokaa, minkälaista harvemmin on tarjolla. Oli hauska seurata miehen ilmeitä, kun hän "nautti" ravintolan hienostunutta hummerikeittoa alkupalaksi. Olihan siinä hienostunut maku, mutta kun ei ole tottunut tällaisiin erikoisiin ruokiin. Pääruokaksi nautimme sitä Uuno Turpapuron herkkua eli Chateaöbriandia mustapippuri-laakerinlehtikastikkeella kaikkine lisukkeineen. Siinä ei ollut mitään moittimista...hyvää oli. Kaiken lisäksi pääsimme vielä nauttimaan herkullisesta jälkiruoasta.


....Suklaamoussea ja herukkasorbettia...nami-nami...

Juomaakin oli tarjolla, enemmän kuin "lääkäri" määrää, mutta pitää itse tietää missä oma raja kulkee ja kaikkiahan ei tarvitse nauttia, mitä eteen kannetaan tai baarissa tarjoillaan. Muutaman ruokajuoman itsekin uskalsin ottaa, mutta sitten siirryin alkoholittomien linjalle. Juhlatilaisuudessa oli Ylioppilaskunnan laulajia esiintymässä ja heidän lauluaan oli ilo kuunnella. Sen jälkeen oli vapaata keskustelua ja yhdessä oloa. Puolen yön jälkeen väki pikkuhiljaa valui narikkaa kohti ja taskijonoon. Näin pikkujoulujen aikaan, taksiakin joutuu jonottamaan normaalia kauempaa. Niitä vain ei näyttänyt tulevat, kuin hyvin harvakseen. Noin tunnin jonottamisen jälkeen pääsimme viimein kyytiin. Taksiin lastautui täysi satsi ja vähin erin pudottauduimme kyydistä matkan varrella. Ilta oli ollut mukava, vaikka kaikkia en tuntenutkaan.


juhlaa ja glamouria...

Olipa mukavaa olla jälleen juhlatunnelmissa. Tämä marraskuu on ollut harvinaisen juhlallinen kuukausi, sillä harvoin meikäläinen juhlii niin usein kuin tämän vuoden marraskuussa on ollut mahdollista. Vielä tälle viikolle siunaantuu yhdet pikkujoulut ja lauantaille 50-vuotissynttärit.  Elämä on...



Ravintola Sipuli sijaitsee "Sipulikirkon" kupeessa eli Uspenskin katedraalin kupeessa Helsingissä. Tuo kirkko on suurin Länsi-Euroopan ortodoksinen kirkko.

harakka kirjoitti 24.11.2008 - 18:16
Sulla on ollut kiva ilta ja syönyt hienosti.
Jälkiruuasta on kuva, onko se punainen siinä omena?
Hyvä kuva sinusta!
Tarjuska ite kirjoitti 24.11.2008 - 18:51
Juhlat ovat aina mukavia ja hyvä ruokakin siinä ohessa maistuu. :) Jälkiruokaan lisäsin nimen eli se oli Suklaamoussea ja herukkasorbettia. :) Sorbettipallohan se siinä moussen päällä lilluu. Kuvan leikkasin pöytäseurueen kuvasta, jonka mieheni nappasi.:)
Lisäsin vielä tuon sipulikirkonkin, kun aluksi unohdin. :)
Marjukka kirjoitti 24.11.2008 - 20:18
Kiva välillä syödä "hienosti" ja muutenkin olla vähän erilaisissa ympyröissä, mutta kyllä sitten taas nauttii kotona olosta sen jälkeen!
Tarjuska ite kirjoitti 24.11.2008 - 20:22
Marjukka: Näinhän se on jaksaa taas puuskuttaa tämän arjen kanssa. Sain juhlien jälkeen inspiksenkin. Aloin neulomaan pitkästä aikaa jotain juhlavaa itselleni. Tulossa on pörröinen, hapsumainen hihatin...rosasta Las Vegsista. :)
Moninainen kirjoitti 24.11.2008 - 23:25
Meidän mies soitti kerran Turun kauppatorilta kuopukselle ja kysyi, että millä bussilla hän pääsee kotiin. Sitten kerran, muutama vuosi sitten, kun minä vein häneltä auton, niin joutui menemään bussilla töihin. Illalla kertoi minulle ihmetystä äänessään, että hän oli ollut ainoa mies siinä bussissa. Aivan.
ZAILA kirjoitti 25.11.2008 - 00:42
Hyvin elegantti nainen kauniissa kampauksessa siellä näytti juhlineen.
Satu H kirjoitti 25.11.2008 - 16:50
oletpa ollut hienoissa juhlissa. katerdraali on kaunis, kerran olen siellä sisällä vieraillut mutta siitä on jo aikaa, jotain vuotta.
Maaret kirjoitti 27.11.2008 - 21:40
Voi että olet kaunis :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ