Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.11.2008 - 20:21

Vielä on kertomatta kuulumisia Hyl:n 100-vuotisjuhlien loppuhuipentumasta, jota vietettiin Marina Congress Centerillä Katajanokalla. Tilaisuudessa oli lähes 340 entistä koulun oppilasta ja opettajia, sekä nykyisiä oppilaita ja opettajia eli kaikki koulun ystäviä.

Juhlapuheen jälkeen seurasi rentoa juhlaohjelmaa. Juhlien juontajana toimi entisen luokanvalvojamme ja matematiikan opettajani veli, muusikko Mikko Kuustonen.



Juontamisen ohessa, saimme kuulla myös Mikon esitystä. Lisäksi juhlien musikista vastasi myös Kari Pesonen, joka tunnetaan Puolikuu-yhtyeestä.



Pesonen muisteli koulun laulukirjan hassua rallatusta, jonka sanat kuuluivat "Ostakaa, makkaraa...markalla ja kahdella jo paljon saa...". Pesosen johdolla saimme kaikki äänemme kantaviin, joten ilmoille raikui tuttu laulu: "Kalliolle kukkulalle, rakennan minä majani. Tule, tule tyttö nuori...jakamaan se mun kanssani. Ellen minä sinua saa, niin lähden täältä kauas pois. Muille maille vierahille, joss en sua nähdä voi." Kuulosti tosi kauniilta.

Juhlaillan tanssimusiikista vastasi Jet-Line-tanssiorkesteri. Kari Pesosen kera illalla saimme kuulla yllätysvieraan Gugi Kokljuschkin laulamana mm. Merisairaat kasvot. Gugi kuului aikoinaan TopMost-yhtyeeseen ja on ollut koulun entinen oppilas, kuten yhtyeen toinenkin jäsen Harri Saksala. Lisäksi juhlissa nähtiin myös koulun entinen oppilas Eero Raittinen.
Hyvin musikaalista väkeä on koulussamme ennen muinoin ollut ja päiväjuhlista päätellen musiikkipainotus oppiaineissa jatkuu.



"..nuo kasvot merisairaat. Lisää vain me pyydettiin...."...lauloi Gugi.


"Nyt on tanssittu, juhlittu, juotu....sen pidemmän kaavan mukaan ja kaikki mitä on pöytään tuotu, nautittiin, eikä sammunut kukaan."


Juhlissa oli mahtavan mukava meininki. Ohjelmaan kuului tanssiesiintyjien ryhmän näytöstä. Upeita  tanssipareja oli parketilla. Meitä samalla luokalla olleita oli paikan päällä vähäiet neljä henkilöä, mutta siitä huolimatta meillä oli mukaavaa. Alkuunsa meidät oli asetettu eri pöytiin koulun päätösvuosien mukaan. Minä lopetin keskikouluun ja tupalasin siinä ohessa yhden kerran ja monet muutkin ehtivät tuplata kouluaikoinaan, joten heiman sekalaista seurakuntaa tässäkin kuvasssa. Olemme kohdanneet toisemme hieman eri luokka-asteilla. Kaikki meistä kuitenkin tunsivat toisensa. Pöytäseuruissakin syntyi keskusteluja ja yhteisiä tuttuja näytti löytyvän kaikesta huolimatta, vaikka olimmekin hieman eri vuosikursseilta.



Tosin mulla on tuossa lainalasi kädessä, sillä itse en nauttinut kuin ruokajuoman ja tervetuliaismaljan.

Viimein oli valomerkin aika ja heti, jolloin oli parasta suunnistaa kotiin privaattikuskin kyydissä. Onneksi puoliso tuli hakemaan meitä ja päästiin turvallisesti koteihimme.



Illan varjosta kohti kotia....Kiitos luokkatovereille hauskasta illasta ja koululle mukavista juhlista. Otetaankohan uusiksi 50-vuoden päästä. :)))

Nyt vaan pitäisi ilmoittautua Hyl:n senioreihin, jonne kaivataan uusia jäseniä. Jos nyt joku koulututtu sattuu paikalle, niin laittakoon viestiä tulemaan. Kerätään hieman yhteystietoja, jotta saadaan porukkaa kokoon jatkossa.

Hyllin uutisissa lisää juhlahumusta ja illallisista.


Marjukka kirjoitti 11.11.2008 - 23:03
Siellä ollaan niin tyylikkäänä, että ...
Tarjuska ite kirjoitti 11.11.2008 - 23:13
Marjukka: Hieman kyllä harmitti, ettei minulla ollut pitkää ja kaunista iltapukua, kuten niin monella juhlijalla oli. :)
auringonkukkaperhe =) kirjoitti 13.11.2008 - 08:41
ompa hienoja kuvia ja ollut mukava ilta!
hyvää loppuviikkoa!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ