Launtaina pääsin osalliseksi koulumme 100-vuotisjuhlaa. Siitä on jo vierähtänyt 10-vuotta, kun buukkasin luokkatapaamista koulun 90-vuotisjuhlien lomaan. Sainkin silloin kasaan monia luokkatovereitani, mutta tällä kertaa ei oikein innostusta juhliin löytynyt.

Siskon kanssa kiirehdimme puolen päivän aikaa entiselle koululle, joka on toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1971 alkaen.
Koulun nimin on muuttunut sinä aikana eli Lapinpuiston Yhteislyseo, jota kävin...on nykyään yhdistetty Helsingin yhteislyseoksi. Näma kaksi koulua toimivat ennen yhdistämistään rinta-rinnan samoissa tiloissa, vaan opettajisto oli eri, molemmilla kouluilla. Varmistin vielä aamusella, että lapsenlapseni on muistanut juhlatilaisuuden, sillä hänkin on ehtinyt osan aikaa elämästään käydä tuota samaista koulua. Tytölle taisi tulla kiirus, kun vasta soitettuani muisti koko juhlatilaisuuden. Onneksi kyyti kouluun järjestyi ja tyttökin pääsin naittimaan entisen koulunsa juhlista.

Olipa hassu tunne, kun silmät tarkkana tähyilin jokaista ohikulkevaa, saman ikäpolven oloista henkiöä. Olisiko kenessäkään piirun vertaa tuttuja eleitä tai ilmeitä...entä silmät...kertoisiko ne jotain? Pian törmäsinkin Kaitsuun, joka tunnisti minut 10-vuotta sitten ja sen koomin emme ole nähneet. Hetken päästä tutun näköinen naishenkilö vinkkasi siskolleni jotain ja minä hihkaisin: "Hei, oletko Seija?" Hän oli entinen uskonnon opettajani sekä rippikouluopettajani. Siitä on kauan...yli 35 vuotta aikaa.

Juhalsali täyttyi nopeasti entisistä koulun oppilaista, nykyisistä oppilaista, opettajista sekä muista juhlavieraista.Tunnelma oli niin väitön ja aito. Hauskaa oli seurata kymmenien vuosien jälleennäkemisiä.

Koulun nykyinen rehtori Risto Ahonen toivotti vieraat tervetulleiksi ja kertoi hieman koulun historiaa sen alkuajoista lähtien. Musiikkiantia oli päiväjuhlassa runsaasti. Musiikki onkin ollut jo ammoisista ajoista koulussamme tärkeä elementti. Koulustammehan lähtöisin on monia tunnettuja musiikin ammattilaisiakin.

Opetusministeri Sari Sarkomaa toi valtiovallan tervehdyksen koululle.

Mistä kaikki alkoi... Kuulimme Hannes Gebhardin ajatuksia. Hän oli Helsingin Maanviljelyslyseon perustaja ja siten koulutoimi aloitettiin v. 1908 eli 100-vuotta sitten. Jari Salminen kertoili tästä koulun historiasta. Hän on kirjoittanut tilaisuudessa myytävänä olevan kirjan eli "Kirkkokadulta Rintinpolulle." Kirja sisältää Helsingin Maanviljelyslyseon, Lapinpuiston yhteislyseon sekä Helsingin yhteislyseon historiaa., josta itse olen päässyt osalliseksi kuuden vuoden ajan.

Meitä hauskuutti koulun entinen oppilas, joka kertoi silloisia päiväkirjamerkintöjään kouluajoilta. On sitä osattu pitää ennenkin "hauskaa". Jälki-istunnotkin taisivat olla tuiki tavallisia. Milloin mistäkin syystä, jäätiiin jälki-istuntoon.

Lukion ilmaisutaidon ryhmä esitti hauskoja esityksia, joista ensimmäisenä kuulimme "Pöytäkirja juhlien järjestämisestä". Toinen näytösosuus oli "Lunttausta".

Hyllin musiikkiryhmän antina kuulimme "karjankutsua" sekä Eino Leinon kappaleen "Elegia". Sen kuunteleminen sai ihan tunteet pintaan. Aivan mahtavalta kuulosti tuo esitys. Nuoremmille tutumpaa oli the Rasmuksen "Liquid".

Hyllin opettajatkin pääsivät lavalle esittämään "Maatalon tyttöjä" Lopuksi kuulimme vielä musiikkiesityksiä. Ohjelma oli mahtavan hienoa ja taidolla tehtyä. Oli ilo olla mukana juhlissa.

Tässä juhlien ohjelmatähtiä koko komeudessaan.

Tämä upea puhujanpönttö on lähtöisin jo ammoisilta ajoilta, vanhasta koulustamme...kuka ties, saattaa jo ollut Helsingin Maanviljelyslyseon alkuajoiltakin lähtöisin.

Iso juhlasali täyttyi ääriään myöten vanhoista oppilaista ja muista juhlvieraista. Sataan vuoteen mahtuu paljon vanhoja oppilaita, sekä opettajia. Toki täällä oli vain murto-osa heistä koolla.

Virallisen juhlaohjelman jälkeen oli kahdessa kerroksessa järjestetty kahvitusta vieraille. Kahvituokion jälkeen lähdin kiertämään koulun näyttelyitä ja etsimään tutun näköisiä kasvoja. Rehtorin löysin ja muutaman tutun näköisen opettajan.

Mielenkiintoisena kohteena löysin huoneen, jonne oli kerätty mielenkiintoisa kirjoja, karttoja, valokuvia ym. aineistoa koulun historiallisilta ajoilta. "Pujo" mahtaa olla entisiä koulun opettajia. Opettajillehan annettiin usein lempinimiä heidän olemuksensa mukaan.

Juhlasalissa oli tällainen veistos, joka todennäköisesti on edesmenneen rehtori Alfredt Brandtin muotokuva.

Näin nostialgiaista kotitalousainestoa oli kerätty koulun näyttelytilaan. Kauan on aikaa, kun kahvipannullakin koulussa on kahvia keitetty.

Kyllä nyt kelpaa. Näin värikkäässä ja pirtenän värisessä opetuskeittiössä pääsevät tämän päivän oppilaan harjoittelemaan kokkauksen saloja. Meidän aikanamme Lapinlahdenkadulla ei ollut kotitalousluokaa. Jouduimme harjoittelemaan keittiötaitoja Lapinlahden kansakoululla ja joinain vuosina kotitalousluokkamme oli Kaisaniemen kansakoululla. Siihen aikaan oli hieman kiertolaisen elämää. Jumppatuntejakin pidimme yleensä Satakuntatalon juhlasalissa. Ulkoliikuntaa harjoitimme matkan päässä olevalla Väinämöisen kentällä. Suunnitsuksia harjoittelimme sitten niissä maastoissa eli Mechelininkadun laitamilla. Kontulassa sentään oli liikunasali, urheilukenttä sekä kotitalousluokka. Meidän aikanamme ei ollut ollenkaan tekstiilikäsitöitä, kuten ei veistoakaan. Ne ovat tulleet myöhemmin kuvioihin.

Muistot olivat aika pinnassa lauantaipäivällä ja hieman jäin kyllä kaipaamaan vanhoja luokkatovereitani. Ehkä kutsu juhlaan ei ollut tavoittanut, sillä edelleenkään kaikilla ei ole nettiä, eikä yhteyksiä vanhoihin luokkatovereihin. Taidan tulla jo vanhaksi, kun nämä muisot tulevat mieleeni. Ehkä en enää seuraavia juhlia pääse kokemaan.

Lippu liehui korkealla salossa, 100-vuotiaalle koululle. Tämä on ollut pitkä matka ja paljon on kokemuksia ja muistoja näiden koulujen seinien sisältä, itse kullakin koulua käyneellä.

Päiväjuhlien jälkeen koitti vielä iltajuhlallisuuden Marina Congress Centterissä Katajanokalla, jonne täytyi vielä päivän päätteeksi kiiruhtaa. 

Edit (17.11.2008):

Kiitos vielä sille henkilölle, joka löysi muistorakkaan kalevalaisen Talon sydän-rannekoruni koulun päiväjuhlatilaisuudesta. Olin tosi surullinen, kun sen huomasin kadottaneeni ja tunteet kellahtivat surusta riemuun, kun soitettuani koulun kansliaan, sain kuulla sen olevan tallessa. Kiitos rehelliselle löytäjälle! Koruni sydämen yksi liitoskohta oli pettänyt ja sen takia koru oli tipahtanut. Pitänee korjauttaa koru jossain eli se on pientä juotosta vaille vielä.