Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.10.2008 - 11:40

Pukeudu pinkkiin-perjantai avaa Roosapäivien haastekampanjan keräyksen. Roosa nauha -kampanjaa vietetään kuudennen kerran lokakuussa entistäkin näkyvämmin. Roosa nauha on kansainvälinen, yli 40 maata kattava kampanja, joka pitää yllä tietoisuutta rintasyövästä ja kerää varoja rintasyövän tutkimukseen. Suomessa kampanjaa koordinoi Syöpäjärjestöt.



Käväisin Hallattaren blogissa, josta sain ajatuksen tähän postaukseeni. Hän tuntee "erään" naisen, joka pukeutuu pinkkiin. Tältä tämän naisen vaatekomerokin näyttää.



Lisää pinkkiä löytyy hänen henkareistaan. On oletettavaa, että hän pukeutuu tänäänkin johonkin pinkkiin vaatteeseen, ellei hänellä sitten satu olemaan kaikki vaatteet pinkkiä. Hän omistaa pinkin repun, pinkin lompakon ja myös pinkin kännykän. Hänellä ei kuitenkaan ole pinkkiä kameraa...paha moka.

Hänen värinsä on pinkki, joka kuvastaa hänen asennettaan elämään. Hän pyrkiin nauttimaan lahjaksi saaduista päivistä ja vuosista, kuten myös monet rintasyövästä selvinneetkin ihmiset. Hän on ehkä piirun verran samalla aaltopituudella, vaikka ei onneksi ole itse joutunut tätä vakavaa sairautta kokemaan.

Haastan kaikki blogiystäväni mukaan kamppanjaan. Oma keräyspottini kantaa nimeä "Pinkit leidit", johon voit osanottaa haluamasi summalla. Kymppi ei ole maata mullistava asia tässä kamppanjassa. Samalla haastan teidätkin pukemaan yllenne jotain pinkkiä tai ainakin sen pinkin nauhan.

Elämä jatkuu - yhdessä rintasyöpää vastaan!


Hallatar kirjoitti 03.10.2008 - 12:53
Sattumalta juur tämä nainen oli mielessäni! ;D

Se on niin herttainen väri että se sopii siulle, sydämelliselle naiselle erittäin hyvin. =)

Ja totta kai osallistun myös tähän sydämelliseen tempaukseen.

Se on tärkeää asiaa.
Niin monen naisen arkea...



Tarjuska kirjoitti 03.10.2008 - 13:12
Hallatar: Kiitos sinulle, että huomioit tuon Roosapäivän teeman. Olenkin ominut tuon värin itselleni ja on vähän vaikea tottua muihin väreihin. Nyt jopa olen käyttänyt sinisiä farkkuja. Osallistu, jos rahapussi sen sietää...ei mitään velvoitteita kuitenkaan minulta. Tärkeä asia, sillä eihän sitä koskaan tiedä kenelle se tulee.
Anitta kirjoitti 03.10.2008 - 15:41
Osallistuin tuohon Pinkit leidit -pottiin. Olinkin ajatellut osallistua ja sillä silmällä katsellut erilaisia vaaleanpunaisia tavaroita. Paistinpannu olisi ollut nätti, mutta kun juuri äskettäin ostin uuden. Ja monessakin tavarassa vain senttejä menee keräyksen hyväksi. Tässä menee koko summa.
Hallatar kirjoitti 03.10.2008 - 21:31
PS: Jostakin syystä en pääse
osallistumaan haasteeseen.
Pankin linkki ei aukea...

Marjukka kirjoitti 03.10.2008 - 22:23
Osallistuin Pinkit leidit-pottiin. Tärkeällä asialla ollaan
Hallatar kirjoitti 04.10.2008 - 06:17
Huomenia. =)

Tänään onnistuin osallistumaan haasteeseen.
En tiedä miksi eilen yhteys tökki.
Nyt miunkin panos on mukana
tärkeällä asialla.

MarLi kirjoitti 04.10.2008 - 23:05
Sinä tulit kyllä heti mulleki mieleen kun kuulin tuosta kampanjasta :) että sulla on tuota projektia joka päivä, -pukeudu pinkiin teemalla :)
Itse olen enemmän oikean punaisen kannattaja, mutta löytyy minunkin käytöstä yksi pinkki t-paita :)
Tarjuska ite kirjoitti 06.10.2008 - 00:37
Anitta: Kiitos Sinulle osallistumisestasi pottiin. :) Mullakin on jo niin paljon vaaleanpunaisia tarvaroita ja onhan mulla kyllä vaaleanpunainen paistinpannukin. Tosin en ole juurikaan sitä raaskinut käyttää. :) Tuo potti taitaa olla tehokkaampi tapa lahjoittaa. :)
Marjukka: Kiitos sinulle Pinkki leidi. Mukavaa, että valitsit pottini. :)
Hallatar: Kiitos, että sinäkin laitoit panoksesi, vaikka se olisi varmaan ollut itsellesi kovaan tarpeeseen. Sydämellinen nainen. :)
Marli: Mistäköhän kumman syystä minä tulin mieleesi? ;D Pukeutuu hän pinkin punaiseen.... Miksiköhän Yölintu ei laula pinkin punaisesta? :)) Jokaiselle sopii varmaan yksi sävy punaisesta ja sinulla se on se oikea punainen ja minulla rosa tai pinkki. :)
Palaga kirjoitti 06.10.2008 - 09:47
Otin haasteesi vastaan, mutta en osannut etsiä tuota Pinkit leidit keräyspottia. Harmi!!! Laitoin rahani vain suoraan Roosanauha kamppanjaan. Samalla tilasin vielä Roosan nauhan ranteeseeni.
Rakastan pinkkiä ja etsin perjantaiksi kaikki pinkit ylleni :)
Palaga kirjoitti 06.10.2008 - 10:35
Laitoin linkin sinun Pinkit leidit keräyspottiin ja haastoin myös omat blogiystäväni siihen.
Satu H kirjoitti 07.10.2008 - 02:09
hih, no ei taatusti tuottanut ongelmaa löytää pinkkiä päälle pantavaa sulla. :) harmi etten kuullut ko. teemapäivästä kun vasta nyt, on ollut vähän huonolla luvulla blogit nyt tässä viime aikoina jostain syystä.
Tarjuska ite kirjoitti 07.10.2008 - 02:15
Palaga: Tärkeintä on tietenkin osallistuminen. Se Pinkit Leidit löytyy kyllä tuon linkin listalta. Ainakin päivällä taisi olla sijalla 24. Hyvä, että muutoin pääsit osallistumaan. :) Kiitos myös linkityksestä. :)
Satu H: Joo, eipä ollut vaikeuksia. Ihan helposti löytyi sopivaa päälle pantavaa. Oletkos roikkunut lärvikirjassa vai minne se aika on kadonnut? Tuonne pottini voi kuitenkin vielä osallistua. :)
Satu H taas kirjoitti 10.10.2008 - 02:44
no, sielläkin varmaan ja emmätiiä, töissä? nyt kyllä kun oon yövuorossa niin oon lueskellut blogeja luppoajalla miniläppärillä. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ