Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.09.2008 - 13:55

Viikonlopun mökkireissulla pääsin ihmettelemään kahta outoa kummajaista. Molemmat niistä sijaisivat mieheni lapsuudenkodin pihapiirissä. Toinen oli kuitenkin kulkeutunut sinne, jonkun kymmenen kilomertrin päässä olevasta saaresta. Ihmettelimme tovin näitä luonnon ilmiöitä ja oikkuja.



Miehen kasvatti-isän poika oli löytänyt tällaisen ihmesienen saaresta ja tälle sienelle emme tienneet nimeä. Ei sitä kyllä löytynyt kuvattunakaan meidän luoto- ja sienikirjoistammekaan. Tämän miehen vaimo löysi jostain vanhasta keittokirjasta kurttusienen kuvan ja tämä sieni sitten muistutti kovin kyseistä sieneä. Tosin itselleni tuli ensin mieleen vaalea orakas, mutta ei tämä siltäkään vaikuttanut. Ajatuksiini tuli myös sellainen vanha pesusieni, mutta niitä tuodaan ulkomailta ja ne kasvavat vedessä. Tutkin kotona googlen kautta ja täällä on enemmän tietoa kurttusienestä, joka on syötävää, mutta sitä ei kehoiteta noukkimaan, sen harvinaisuuden vuoksi. Onko tämä sittenkään sama sieni vai ihan joku muu kummajainen? Niitä oli kuulemani mukaan metsässä aikamoinen rypäys. Itse en kyllä poimisi mitään epämääräistä sientä, sillä kaikki sienethän eivät tunnetustikaan ole herkullisia ruokasieniä ja osa sienistä niin myrkyllisiä, että voi vaikka pahassa tapauksessa pilata maksan.Ei kannata kokeilla ja erehtymisiä näkyy tapahtuman vuosittain ja nyt on vielä siirtomaksoista huutava pula.

Toista kummajaista pääsimme ihmettelemään vanhaan riiheen. Siellä riihen sisällä, peränurkassa, oli tällainen jätti-iso "kerrostalo", johon oli majoittautunut satoja tai tuhansia yksilöitä ampiaisia. Lieneekö ihan tavallisia ampiaisia, mutta ainakin aika eriskummallinen tuo pesä oli. Ihme että uskaltauduin niin lähelle kuvaamaan. Aikamoinen pörinä kävi pesän ympärillä kuulemani mukaan, sillä enhän minä sellaisia ääniä kuule.



Tuo pesä on n. 80 cm:n mittainen ja leveämmästä päästä ehkä noin 40 cm. Tuli mieleen tuosta mallista maila. Upeaa arkkitehtuuria.



Aikamoinen taideteos tämä ampiaisten soluasuntola. Enpä ennen ole moista nähnytkään.

Edit:

Suurensin hieman leikattua kuvaa, jospa näkyisi paremmin:



Jäi pieni epäilys, että ovatko nämä sittenkään ampiasia, vai onko kyseessä mehiläispesä? Onko joltain päässyt karkuun kuningatarmehiläinen? Kaupunkilaisen on ehkä hieman vaikea erottaa näitä kaikenmaailman pörriäisiä toisistaan.


Anitta kirjoitti 24.09.2008 - 16:18
Jestas että oletkin löytänyt kuvattavaksi komeita sieniä ja ampparinpesiä.
Enpä ole tuollaisia ennen nähnyt.
Inkivääri kirjoitti 24.09.2008 - 16:58
Koskaan kuullutkaan moisesta sienestä, mutta kyllä se minusta samalta näyttää kuin tuo kurttu, vähän eri ikäinen vain. Tuo pesä saattaisi olla mehiläispesä - ainakin näyttäisivät vähän mehiläisiltä nuo otukset, toisin aika pieni on tuo kuva tarkkaan tunnistukseen, tehän näitte ne läheltä. Joltakulta on tainnut päästä kuningatar karkuun. Pesä on kyllä hieno rakennelma ja oikein kaunis tuo pinta.
Freya kirjoitti 24.09.2008 - 18:03
Nuo ovat kyllä ampiaisia. Mehiläiset eivät rakenna pesää, ainoastaan kennoja valitsemaansa koloon tai vaikka savupiippuun.
Anitta kirjoitti 24.09.2008 - 19:49
Jostain netistä löysn kuvan ampiaispesästä, jonka pinta oli aika lähelle tuota ja koolta isompi kuin ämpäri. Sivulla sanottiin, että olis
yleisen ampiaisen (Vespula vulgaris) pesä
Tarjuska kirjoitti 24.09.2008 - 20:42
Anitta: Enpä minäkään ole tällaista ennen nähnyt. Näkemäni ampiaispesät ovat olleet sellaisia pyöreitä ja harmaita pesiä, jossa on aukko pohjassa.:)
Inkivääri: Tiedä sitten tuosta sienestä. Vertailin hieman tämän ja kurttusienen pintaa, mutta vaikea sanoa ihan tällä "koulutuksella". Mun näköetäisyys pesään oli noin 4-5 metriä, aika pimeässä riihessä. Laitoin zoomatun kuvan, jos siitä mitään tolkkua sen paremmin saisi. Kommenttien mukaan tämä ei olisikaan mehiläispesäkään, vaan kuitenkin ampiaisten pesä. Tässä ei ole kennoja. Pörriäisiäkin mahtaa olla tolkuttoman montaa lajia. Kiitos kommentistasi kuitenkin.
Frey a: Sitä minäkin ajattelin, vaikka en muuten näistä lajeista ymmärräkään yhtään mitään. Kiitos sinulle!
Anitta: Kiitos kun jaksoit nähdä vaivaa. Täytyy käydä lisää googlettamassa, jospa löytäisin netistä ampiaspesän. :)
savisuti kirjoitti 24.09.2008 - 22:32
Hieno taideteos tuo pesä, ihminen ei pysty kuin vähän matkimaan luonnon ihmeitä. Ampiaisilta nuo otukset minun silmiini näyttävät.
Tarjuska ite kirjoitti 24.09.2008 - 23:25
Savisuti: Siinäpä se...ei ihminen tuohon pysty. Kauankohan noilla amppareilla on mennyt tuonkin majan pystyttämiseen? Juu, ampiaisia minäkin kyllä uskon niiden olevan. :)
Anitta kirjoitti 25.09.2008 - 15:05

http://radiosuomi.yle.fi/node/1362

http://cartinafinland.fi/kuvapankki/fi/picture/34768/ampiaispes%E4.html

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ