
Eilen innostuin tekemään rahka-omanatorttua. Siitä on vuosia, jolloin tein useammin tuota samanlaista torttua, mutta sitten hävitin ohjeen jonnekin. Taannoin löysin vastaavan ohjeen jostain lehdestä ja otin sen varmempaan talteen. Nyt ajattelin vaihteeksi tehdä toisenlaista herkkua omenista, kun tuota perinteistä piirakkaa on tullut syötyä jo eseampana viikonloppuna peräkanaa.

Rahkaomenatorttu valmiina uuniin
RAHKAOMENATORTTU
!00g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhtetta
Täyte:
2 tölkkiä maitorahkaa (eli 500g)
2 dl kermaa
2 munaa
1½ dl sokeria
½ sitruunan mehu
½ tl vanilijasokeria
Valmistus:
1. Vatkaa voi tai margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää seokseen jauho+leivinjauheseos kevyesti vatkaten.
2. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi ja painele taikina vuoan pohjalle ja noin 3 cm reunoille.
3. Sekoita täytteen ainekset ja kaada vuokaan.
4. Kuori omenat ja leikkaa viipaleiksi. Aseta limittäin ympyrän muotoon rahkaseoksen päälle. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.
5. Paista uunissa 175 asteessa, noin 1 tunti

Rahkaomenatorttu
...Tulipa tässä mieleeni, että taidanpa keittää (aamu)päiväkahvit ja maistaa palasen tuota piirakkaa.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista