













|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Tuo keltainen kukka taitaa olla kultapiisku, keltamatara se ei mielestäni ole...Joka tapauksessa, kauniita luontokuvia olet ottanut.
Kirsi: Monia luonnonkukkia jalostetaan perennoiksi ja luonnonkukista kurjenpolvellakin on niitä jalostetettuja vesioita, kuten verikurjenpolvi. :) Saattaa olla kauniin näköinen se voimakkaan punainen siankärsämö....enpä ole koskaan nähnyt. :)
Leeann: Sitä kyllä itsekin ensin epäilin, mutta hämäsi hieman se puutarhassa kasvava kultapiisku, joka on paljon isompi kasvi kuin tuo. Otin mökiltä vanhan koulun kasvikirjan, jonka mukaan muutin myös itse mielipidettäni tuon kukan suhteen. Matara ei tuntunutkaan siten oikealta. Lisäksi se sininen kellokukka taitaa olla peurankello, eikä ukonkello.Kiitos valistuksesta. :)
Maija: Kiitos....taidosta en tiedä, mutta olen sellainen fotohullu, aina kamera mukana. :)
Harakka: Kiitos sinullekin. :)
Tuula Tolonen: Kiitos sinullekin. Kasvikirjasta löytyi parempi ja selvempi kuva, kuin netistä. Hyvä, että sentään joku tuntee noita kukkia, niin saadaan niille oikeat nimet. :)
Auringonkukka: Kiva, kun pidät niistä. Kiitos! :)
Marjukka: Todellakin....luonnossa on paljon kauniita kukkia. :)
HeliMari: Suuret kiitokset sinulle. Pitänee käydä huomenissa viimeistään noutamassa: :) Olet symppis. :)
Maija: Ooh...Kiitos sinullekin! Olet symppis. :)
Toki siemeniä voi itsekin kerätä luonnosta, mutta tämä nyt sattuu olemaan helpompaa.
Aimarii: Muuten oli minunkin suosikkini tuo lauta-aita ja päivänkakkarat. :)
Obeesia: Löysinkin jonkun nettisivuston, jossa oli niittykukan siemeniä myynnissä. Mökillä ollessani viikonloppuna, löysin elämäni ensimmäiset kelta-apilat. Noukin muutaman oksan verran ja jätin kuivumaan ne vaasiin. Yritän siementää niitä johonkin pihapiiriimme. Aika pitkään näyttää siis itävän, jos neljä vuotta sitten kylvit kissankäpälää. Odottavan aika on pitkä. :) Yritän kerätä joitain siemeniä, jos kohdalle sattuu. En viitsi tilata, kun pitäisi olla hieman isompi tontti ja oikea niittykukkapelto. :))
MarLi: Samoilla ajatuksilla eli lauta-aita ja päivänkakkarat....siinä vasta kesä. :) Siinä taustalla kasvaa koristevattupensas. Nyt ei pihaltakaan tahdo nähdä enää tielle juuri ollenkaan.