Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.06.2008 - 23:55

Tultiin illan suussa mökiltä. Mietin viikonlopulla, että kehittäisikö jotain mukavaa huomiseen arkeen.eli maanantaille Koko ajan olin kuvitellut, että maanantaina on 15 pvä kesäkuuta. Jokin aika sitten lueskelin blogiviestejäni ja ihmettelin, että kone näytti sunnuntai päiväksi tuota odottamaani päivää. Kävin tarkistamassa sen allakastani ja hups...olimme molemmat unohtaneet hääpäivämme. Tosin, mies vaan kysäisi, että kauankos me ollaan oltu naimisissa? Tänään tuli 34-vuotta siitä, kun meidät on vihitty. Aha....no lycca till sit vaan, Vähän tuohobn tyyliin mies sen taisi ottaa, joten ei kai tässä vaiheessa enää kannata paljon juhlia noita vuosia.

Mitäpäs jos kuitenkin huomenna kyhään jonkin moisen kakuntekeleen ihan vaan ylläriksi. Vuoden päästä sitten on toinen juttu, kun tulee puolipyöreitä, sitä ei ihan olankohautuksella kyllä sovi ohittaa. Tosin ei mitenkään harvinaista, jos miehet eivät "muista" helliä edes kukkakimpulla vaimoaan, hääpäivänä. Mietin, että ehkäpä kerran on muistanut hääpäivänä kukkia tuoda. Eipäs kuin kaksi, sillä toinen kerta oli silloin, kun olimme olleet naimisissa 20-vuotta ja itse makasin maksansiirtoleikkauksen jälkeen ensimmäisiä päiviäni vuodeosastolla, tehohoidon jälkeen. Silloin olin kai arvossa, arvaamattomassa....kun sain ison kimpun punaisia ruusuja. Oli kyllä aika eriskummallinen tapa viettää silloin juhlapäiväänsä eli reporankana tiputuksessa ja henkihieverissä.


"Oomme yhdessä kulkeneet, laaksot ja vuoret.."

Meidän häissämme ei aikoinaan tanssittu häävalssia. Tokkopa meis edes silloin osasikaan tanssia, mutta näiden vuosien aikana tuokin taito on hankittu ja tässä kuvassa tanssimme veljenpojan häitä muutama vuosi sitten. Sairastumiseni jälkeen, hänelle tuli halu opetella tanssimaan ja sehän sopi minulle, joka olen aina pitänyt tanssimisesta. Onneksi pian on juhannus ja sitten pääsemme taas ensimmäisiin kesätansseihimme.

Näihin meidän 34 vuoteen on mahtunut monen moista. Paljon iloa, mutta myös surua ja tuskaa. Nyt mennään sitä tappavan tasaista tahtia ja lapset ovat lähteneet maailmalle, mutta nyt on aika iloita yhteisistä hetkistä ja joskus myös lapsenlapsistakin. Vaikka ei elämä aina ole ihan ruusuilla tanssimista, niin tyynessä ja myrskyssä olemme tämän hetken saavuttaneet. Joskus kannattaa laskea kymmeneen, ehkä kahteenkin kymmeneen....ja opetella ymmärtämään toista tai välillä opetella katsomaan hieman sormien läpikin, ennen kuin pistää kantapäät vastakkain.
Tuntuu välillä, että nykyaikana nuoret monesti "kasvavat erilleen" liiankin pian naimisiin menon jälkeen tai muutamien yhteisten vuosien yhteiselon jälkeen.

Täytyypä ihmisen olla sitten huonomuistinen, että oman hääpäivänsäkin missaa ohi....mutta ehkä sitä sitten huomenna voi vaikka viettä sitä 35:n vuoden, ensimmäistä päivää....siitähän se alkaa. Meidät vihittiin aikoinaan samana päivänä, kuin Ruotsin prinsessa Christinakin. Tosin voinen sitten iloita tästä päivästä sen varran, että vietimme laatuaikaa mökilä nuorikkomme ja pikku-ukon kanssa. Olihan siis puoli perhettä koossa ja viikonlopun päättäjäisiksi söimme ison pellillisen pannukakkua, mansikkahillon kera. Arkista juhlaahan tämäkin.


Obeesia kirjoitti 16.06.2008 - 10:25
Onneksi olkoon!
famu kirjoitti 16.06.2008 - 17:17
Täältä tuuli tuo lisää onnea onnellisille eli lämmin halaus famulta molemmille.
Jaana kirjoitti 16.06.2008 - 20:14
Onneksi olkoon!!! Täällä vielä punastellen tullaan perässä...Kymmenen vuotta tulee 21. pv täyteen avio-onnea :)
Tarjuska kirjoitti 16.06.2008 - 20:35
Obeesia: Kiitos onnitteluista. :)
Famu: Tuuli toi onnittelut perille....kiitos ja virtuaalihalaus tavoitti myös meidät. :))
Jaana: Kiitos sinullekin! :) Hieno saavutus tuo kymmenen vuottakin. :) Juhannusjuhlat siis tulossa ja oliko silloinkin juhannus? Meillä oli aikoinaan viikkoa ennen, kun ounastelimme, että kaikki ovat muualla yleensä juhannuksena. :) Onnea teillekin!
Kirsi kirjoitti 16.06.2008 - 21:13
Ja jälleen: sydämellinen onnentoivotus teille molemmille.
Kaisa kirjoitti 16.06.2008 - 22:03
Sylin täydeltä onnea teille ja seuraaville 34 vuodelle!
Tarjuska ite kirjoitti 16.06.2008 - 23:59
Kiitos Kirsille ja Kaisalle! Juhlat ovat takana päin. Tänään juhlistettiin niitä ja käytiin kiinalaisessa syömässä. Sitten tein vielä iltakahvin kera mansikkaleivoksia. :)
Sheila kirjoitti 17.06.2008 - 23:15
Se alkaa ollakin jo pitkä yhteinen taival - nykyaikana... Toivotan kosolti onnea ja siunausta tulevillekin vuosille. Pitäkää hyvää huolta toinen toisistanne!
Tarjuska ite kirjoitti 18.06.2008 - 00:12
Kiitos, Sheila! Yritetään pitää edelleen huolta ja nyt pitää osata jo laskea kahteen kymmeneenkin, jos tiukka paikka tulee. :))
Tittiina kirjoitti 18.06.2008 - 12:55
Onnittelut näin jälkikäteen hääpäivän johdosta! Meillä on myös hääpäivä 15.6. mutta yhteisiä vuosia paljon vähemmän, vasta yksi on kasassa. =)
Tarjuska ite kirjoitti 18.06.2008 - 20:19
Tittiina: Kiitos ja Onnea myös sinnekin. Tuosta ensimmäisestä on hyvä aloittaa ja rutkasti lisää vuosia teillekin. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ