Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.05.2008 - 02:28



Missä sitä ollaan oltu tänään.... kysy vaan?



Puolelta päivin huriselimme Tapiolaan LänsiAuto-areenalle katsomaan streettanssin SM-kisoja, joissa vanhin lapsenlapseni kilpaili junioireden joukossa.



Liput lunastin eilen lipputoimistosta ja kisoja olisi päässyt katsomaan jo ihan aamusta, mutta tulimme puolen päivän maissa, sillä junioreiden pienryhmien ja muodostelmatanssien kisat olivat vasta loppusuoralla.

Aiemmin en tällaisia kisoja ole ollutkaan katsomassa, mutta nyt pääsin ekaa kertaa seuraamaan. Tämä on aivan muuta kuin aikuisten harrastama kilpatanssi eli ei mitään vaikoita tai lattareita, vaan katutanssia parhaimmillaan. Päivä oli tosi mielekäs ja monia tosi loistavia tanssiesityksiä pääsimme seuraamaan koko päivän aikana. Tässä pieniä koosteita:



Vauhdikasta menoa ja ihmettelin useaan kertaan päivän aikana, että miten ihmeessä nuoret saavat jäseniään liikuteltua niin nopeaan tahtiin ja käytössä näytti olevan koko kroppa. Pieniä seitsemänvuotaita taitureitatkin oli kilpailemassa ja tosi taitavia vielä kaiken lisäksi. Tästä katutanssista on tullut aikamoinen suosikkitanssilaji.



Askeleet ja liikkeet menivät vielä hyvin tahdilleen ja muodostelman mukaisesti....hauskaa seurattavaa.



Tässä yksi ryhmä junnuja ja koreografit olivat tosi loistavia ja hyvin esitettyjä.



Kilpailuissa annettin sijalukuja, ei pisteitä ja mitä pienempiä lukuja tuomaristo näytti, niin sitä parhaaampi olii sijoitus kisoissa. Tuolla ylhäällä näkyy tuomaristoa tuloksineen.



Ilo taisi olla ylimmillään, kun juniorimme voitti ryhmänsä kanssa pienryhmässä neljännen sijan, joka ei sekään huono, sillä itse olivat tehneet oman koreografinsa esitykeen ainoana ryhmänä.

Muodostelmaryhmässä junioreiden sijoituksella nappasivat toisen sijan eli hoepaa. Tästä on hyvä jatkaa.
Eipä ollut mikään turha käynti, sillä mitallisija antaa mahdollisuuden MM-kisapaikkaan.

maiju kirjoitti 04.05.2008 - 08:21
Pitää olla ylpeä tuosta kummitytöstä :))
Tarjuska ite kirjoitti 04.05.2008 - 18:03
Maiju:...Kuin myös lapsenlapsestaan. :))
Hallatar kirjoitti 04.05.2008 - 19:20
Waude!
Onnea täältäkin päin!

Tarjuska ite kirjoitti 04.05.2008 - 20:51
Kiitos Hallatar! Olen niin iloinen nuorten puolesta ja kovan harjoittelemisen tuloksesta. :)
Anitta kirjoitti 05.05.2008 - 06:38
Kyllä on aina ihanaa katsoa kun nuoret liikkuu reippaasti. Onnea nuorille!
John kirjoitti 05.05.2008 - 14:50
Tervehdys! Oli mukava tavata. Sinulla näkyypi olevan muksaa elämää. Tanssi on ihana harrastus joten Onnea harrastajille! Vauhdikasta ja iloisen näköistä. T:John
Tarjuska ite kirjoitti 05.05.2008 - 14:58
John: Kuin myös. :) Kiitos kun kävit virtuaalivisiitillä. Itse olen lavatanssin vankkumaton kannattaja, mutta tämä street tanssin katselu hurmasi myös pääni. Ilo katsella kun nuoret jaksavat liikkua ja tekevät sitä ilolla ja innolla. :)
Tuulias kirjoitti 05.05.2008 - 23:12
Onnea! Hienoa ja makeeta tanssia!
Tarjuska ite kirjoitti 06.05.2008 - 00:12
Tuulias: Kyllähän minullekin onnittelut kelpaavat, vaikka ei ole itselläni mitään arpaa tähän voittoon. Aktiivisesti olin kyllä mukana ihastelemassa. :) Uskomattoman ihanaa se kyllä oli. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ