Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.04.2008 - 21:34

Hieman hiljaiseloa täällä blogirintamalla on ollut viikonvaiheessa ja sen jälkeen. Viikonloppu kului mukavissa merkeissä eli täytin tänään vuosia. Muisti alkaa pikkuhiljaa heikkenemään, joten olikohan se taas 23-vuotta tai jotain sinne päin...ei jaksa muistaa. Jos ihan tarkkaan ajattelen, niin taitaa olla jo runsaasti yli, mutta eihän sillä väliä. Iällähän ei ole mitään väliä, jos ei satu olemaan juustosta kyse.

Sunnuntaina oli iso kasa sukulaisia täyttämässä torppaamme. Minulle kun vanheneminen ei merkitse ikääntymistä, vaan armorikkaita päiviä, joita olen saanut lisää. Niistä kaikista olen tosi onnellinen. Ilman niitäkään en olisi saanut elää ja nähdä viiden lapsenlapseni syntymää. Kiitos näistä.

MUISTA JOKA PÄIVÄ

Paljon ois aihetta lapsella kiittää
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain,
illaksi ehditty lahja on parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis
Isä ei yhden ees kadota sallis.

Lapsonen siis kätes yhtehen liitä
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos tänään on juuri,
varattu sinulle siunaus suuri.




Olkaa hyvä ja ottakaa!

Nyt Tarjuskalla päivät on ja sitä kaikki viettää saa. Tässä virtuaalisesti kakkukahvit, olkaa hyvä ja anteeksi, että tulee näin iltamyöhään. Jos nyt satutte olemaan jo untenmailla, niin eihän se haittaa vaikka juhlitte kanssani vielä huomenissakin. Onhan tässä jo mennyt kaksi päivää muutenkin. Eilen oli sukua koolla ja tänään oli vielä vierita. Tänäänhän se oikea juhlapäivä vasta olikin.

Tässä vielä lisää tarjoiluistani:



Sitä tietää tulevansa vanhaksi,
kun kynttilät maksavat enemmän kuin kakku! :)
savisuti kirjoitti 21.04.2008 - 22:01
Voih, nyt ajattelin kerrankin muistaa ajoissa, mutta nää näyttelytouhut on vieneet ajatukset. Sydämelliset onnittelut parikymmpiselle!

Tahtoisin toivoa sinulle
jotakin oikein hyvää,
enkelin siipien havinaa
ja iloa, onnea syvää.
Anna-Mari Kaskinen
Katjuska kirjoitti 21.04.2008 - 22:17
Höh, mä unohdin ihan kokonaan. Muistelin, että olet syntynyt toukokuun puolela. Onnea Tarjuska valtavasti : )
Kirsi kirjoitti 21.04.2008 - 22:28
Onnea, Tarjuska.
Elämä on lahja.
Tarjuska ite kirjoitti 21.04.2008 - 22:31
Kiitos Savisuti, Katjuska ja Kirsi Onnitteluista. Ettehän vielä mitään myöhästyneet, vielä on päivää jäljellä. Tosin mulla oli tuossa "synttärilaskurikin, mutta se ilmoitti jo tänään: Meni jo!!! Eihän se mitään mennyt, kun vielä on toista tyntia jäljellä. Tosin h-hetki oli jo aamulla 9:15 :)) Kiitos Kirsi....Elämä on iso lahja! :)
Anitta kirjoitti 22.04.2008 - 08:33
Myöhästyneet onnittelut! Tässä hörpin aamukaffetta ruisleivän kera kunniaksesi. Kohta lähden seurakuntaan siman pullotukseen. Omaakin simaa on tulossa. Yhden satsin join jo.
Meemu kirjoitti 22.04.2008 - 17:14
Myöhästyneet onnittelut!!
Tarjuska ite kirjoitti 22.04.2008 - 22:14
Anitta: Kiitos Onnitteluista! :) Itse en ole edes vielä ehtinyt kuin ajatella tuota sima-asiaa. Huoneenlämmössä onneksi valmistuu nopeasti. :)
Tarjuska vielä kirjoitti 22.04.2008 - 22:15
Meemu: Oikein paljon kiitoksia Sinullekin. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ