Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.01.2008 - 14:07

Eilen aamusella laitoin herätyskellon soimaan, jotta ehtisimme ajoissa kirpputorille. Avatessani ikkunaverhoja, huomasin taivaan rannan olevan kauniin oranssin sävyinen, joten hyvin nopeasti puin ylleni ja lähdin pikaisesti ulos kuvaamaan tuota auringonnousua.. Harvoin satun heräämään sellaiseen aikaan, että näkisin oranssin taivaan.



Aamurusko kultaa taivaan vanhan riihen takaa. Tämä kuva on naapurustostamme ei vanhan kartanon pihapiiristä.



Tämän kuvan otin kartanon pihapiiristä aamutuimaan.



Aurinko tervehtii kirpeänä pakkasaamuna vanhan riihen takaa.



Viikon aikana on satanut jonkin verran lunta ja eilen oli jopa talven tuntua ilmassa, kun lumi oli hieman pakastunut, vaikka osa olikin jo ehtinyt sulaa pois. Nappasin tämän kuvan samalla kävelyreissulla. Kasvin lehdet olivat jäätyneet, mutta vielä hyvin elinvoimaiset.

Kymmenisen minuuttia ehdin olla ulkona ja pian oli jo osa taivaanrannasta muuttumut harmahtavaksi ja oranssisävystä ei ollut enää tietoakaan.



Taustalla on muutama vanha kuusi ja tuosta yhdestä väärään kasvaneesta, olen aiemmin laittanut myös kuvaa tänne blogiini. Se näyttää siltä, että toinen kuusi olisi kasvamassa lavuksen päähän.
Sormia alkoikin jo pakkanen hieman nipistellä, joten palasin kotiin aamukahville, jonka jälkeen lähdimme kirppiskierrokselle. Silloin ei enää ollut kartanon ylläkään oranssin väristä sävyä, vaan taivas oli muuttunut arkisen harmaan siniseksi. Liukasta oli ulkona, joten sai kävellä kieli keskellä suuta....pitäisi kai kaivaa ne jääpiikit esiin, kun taas muistaisi.
Kaisa kirjoitti 28.01.2008 - 19:12
Itsekin ihailin auringonnousua tänä aamuna, mutta pian se peittyi pilviin.
MarLi kirjoitti 28.01.2008 - 22:08
Ihanan oranssi aamu!
Multa jää tuollaiset aamutuimaan näkemättä...
savisuti kirjoitti 28.01.2008 - 22:23
Oletpa saanut kauniin auringonnousun kuvattua! On liiankin liukasta, meillä pihakin kiiltää kuin peili.No, huomiseksi lupailtu jo lämpöasteita, jospa jää vähän sulaisi.
Tarjuska ite kirjoitti 28.01.2008 - 22:24
Kaisa: Aikainen lintu madon nappaa. :) Hetken kauneutta, jos jaksaa vaan herätä ajoissa.
MarLi: Yleensä siis multakin. Iltaruskoa taas on mahdollista ihailla enemmän. Aamu torkku ja iltavirkku... :(
Tarjuska ite vielä kirjoitti 28.01.2008 - 22:27
Savisuti: Ehdit kommentoida tuossa vastaustani kirjoittaessa. :) Liukasta tuolla ulkosalla on, joten pitää olla varuillaan. Meillä rinteestä sulaa yleensä vetenä kadulle ja se kun jäätyy, niin on tuolla ulkosalla taiteilemista. Pitääköhän huomenna kävellä Terkkariin....tasapainoilua. :=)
Satu H  kirjoitti 29.01.2008 - 13:30
ihana taovas!! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ